Miten opetan yksivuotiaalle, että toisten töniminen on kiellettyä?

Pienikokoinen tyttö teki samaa. Tosin ei välittänyt siitä oliko "kaveri" isompi ja töni kaikkia lapsia vauvasta sinne n.4v. joita kerhossa oli.

Kielsin,kielsin ja kielsin. Ihan jokakerta.

Selitin miten nin ei saa tehdä yms.

Kyllä se siitä ajan kanssa loppui. Pahin vaihe taisi kestää muutaman kuukauden. Ehkä n.½v.



Olin tuohon aikaan myös valppaampi ja enemmän lapseni perässä ,että kerkeisin estämään tönimisen ennen kuin se tapahtuu.

noi on tosi inhottavia tilanteita, samaan kategoriaan kuuluu kun lapsi vie kädestä... kun ei vielä ymmärrä.

on nopealiikkeinen ja hiekkalaatikolla juokseen usein nappaamaan muiden kädestä lapioita jne.



Minäkin kiellän kiellän ja kiellän, ja samalla siis selitän että EI SAA töniä tai viedä kädestä, ja yritän ohjata poikaa muihin puuhiin. Aion jaksaa olla asian kanssa kärsivällinen, hyvä kuulla että muillakin samoja ongelmia. Tuli niin paha mieli vaan tänään kun mielestäni kamppailen asian kanssa ja sitten se yksi äiti vaan tuhisi ja mulkoili, selvästi jotenkin ajatteli että tuhma poika eikä äiti välitä sen käytöksestä :(((



ap

hienoa että olet päättänyt olla johdonmukainen, se on juuri oikea tapa! kyllä se aika auttaa, sun poika on itsekkin vielä tosi pieni... kunhan oppii paremmin kieltoja, niin ei tee sitä enää. Äläkä välitä siitä yhdestä äidistä, niitä riittää:)

Mun käsittääkseni töniminen tuossa iässä kuuluu vähän asiaan; lapsi näkee vielä toiset lapset enemmän esineinä kuin ihmisinä, ja tönimisestä aiheutuva reaktio on aina mielenkiintoinen.



Meilläkin on esikoinen, mutta koska meillä on myös koira, niin hän on oppinut jo jonkin verran, että töniminen ei vaan ole sallittua. Ei siis töni muita lapsia, vaan rutistelee heitä kovakouraisesti, mikä käytännössä on sama asia.



Jos näen et lapsi aikoo sellaista tehdä, olen sanonut tiukan EI:n (mutten huutanut koskaan) ja aiheuttanut jonkun äänen, kuten lyönyt käsiä yhteen. Kun lapsi keskeyttää toiminnan ton äkillisen äänen myötä, olen siirtänyt huomion muualle ja kehunut sit kun hän on keskittynyt uuteen asiaan. Jos ei tepsi olen siirtänyt lapsen välittömästi pois toisen lapsen luota - mun täytyy kuitenkin varjella noita muita lapsia. Jos meinaa mulle tehdä jotain ikävää, olen noussut välittömästi seisomaan ja kääntänyt selän. Tepsi nopeasti, eikä lapsi ole yrittänyt purra tai rutistella mua yhden kerran jälkeen.



Minä en jaksa uskoa, että mun lapsi vielä ymmärtää hölkäsen pöläystä mistään sanallisesta ohjaamisesta. Ainoastaan äänenpainot, elekieli ja huomion ohjaaminen muualle tepsii meillä. Ja se, et kaikki noi kieltämis- ja rangaistustilanteet on lyhyitä ja mun pitää aina laukaista ne muutaman sekunnin jälkeen tai mun lapsi hämmentyy ja menee lukkoon. Tarkoitushan ei kuitenkaan ole pahoittaa lapsen mieltä vaan opettaa, että noin ei käyttäydytä. Ja aivan kuten sinäkin teet, kehun sitten kun hän ottaa muihin lapsiin kontaktia vähän hellemmin.

Nämä kaikki on klassisia koirankoulutusmenetelmiä, mutta meillä noi on toimineet erittäin hyvin myös lapseen.



Toisaalta jotkut pojat on alusta asti tosi fyysisiä, ja tykkäävät painia ja melskata. Toi töniminen voi viitata siihen, et parin vuoden päästä hän nujuaa lattialla samanmielisen kanssa ja nauttii siitä. Mulla on veli, ja muistan että meillä oli pirtin lattialla aina melkoinen vilske, kun hän kavereineen paini siellä. Se oli ulkopuolisen silmissä hirveää kaaosta, mut pojat nautti siitä, kun saivan hikipäässä myllätä yhdessä läjässä, huutaa ja huitoa.



Ja lohdutuksen sana; ainakin meidän kerhoissa kaikilla lapsilla on samoja vinkeitä. Jotkut ei töni, mut vie toisilta tutin suusta, paukuttaa lusikalla, puree tai vie lelun kädestä. Kyllä kaikkien äidit joutuu jossain vaiheessa vahtimaan haukkana omaa lastaan ja pyytelemään tämän puolesta anteeksi.

Tiedän, siis ymmärrän, että toimin tässä ihan oikein ja ettei ole mitään poppakonsteja asian oppimiseen.



Mutta voi että kun harmittaa, kun haluaisin selittää siellä puistossakin kovaan ääneen, että kun tämä poika on vasta 1v4kk eikä kaks vee vaikka siltä näyttää, ja että on vain niin kiinnostunut muista lapsista ja vasta harjoitellaan näitä sosiaalisia taitoja...

Ja katson kateellisena niitä arempia lapsia, jotka eivät juoksentele siellä muiden perässä tönimään tai viemään leluja toisilta, vaan kiltisti nököttävät äitinsä vieressä tai sylissä...



Ihan tyhmää toki, mutta minkäs sitä tunteilleen voi :/

ap

ap

kun tunteille ei voi mitään:) ja sen tulet huomaamaan että vinkeet ja kujeet ne vasta 2 vuotiailla ovatkin!! saatikka 5- vuotiailla...

Ap:joo, niin minäkin haluaisin aina selittää, että ei meidän Lauri ole ilkeä, vaan oikeasti ihana ja herkkä poika. Hän ei vaan vielä ymmärrä, kun on vasta reilun vuoden vanha. Mut eiköhän muut äidit ton ymmärrä - ja jos eivät ymmärrä niin ei se selittämällä parane.



Mun käsittääkseni tää just on poikalapsen kasvattamisen hankala puoli; kun pojat vaan on joskus aika suoraviivaisia käytöksessään, niin samalla kun opettaa miten olla ihmisiksi, pitää myös varjella pojan itsetuntoa, ettei hän kokis itseään jotenkin epäonnistuneeksi ja huonoksi.



- 6-

Meillä Tirrit tönivät eniten toisiaan, mutta juuri tuossa hieman alle puolitoistavuotiaina tönivät kyllä ihan kaikkea. Teimme niin, että jos tönäisi, niin kielto, lapsen nosto kauemmas, anteeksipyyntö ja huomion ohjaus johonkin muuhun. Ja tämä kertaa miljoona. Kotona jos töniminen vain jatkui, niin enemmän töninyt Tirri hetkeksi jäähylle leikkikehään. Koska lapset kuitenkin sinänsä tiesivät, mitä ei tarkoittaa, niin teimme myös niin, että kun näki, että lapsi aikoi tönäistä, niin napakka kielto. Usein jäi sitten miettimään asiaa, eikä ainakaan heti tönäissyt, jolloin valtavat kehut ja itse heti lapsen luokse ohjaamaan huomio muualle.



Suoraan sanottuna tuon ikäisten lasten kasvatuksessa toimivat parhaiten samat jutut kuin koiranpentujen kanssa. Palkitseminen on tehokkaampaa kuin rankaiseminen, epäsäännöllinen palkitseminen kaikkein tehokkainta ja oikea-aikaisuus on kaikki kaikessa (eli palkinto, rankaisu tai kielto pitää tulla täsmälleen oikealla hetkellä, ei esim. puolen minuutin päästä.)

että miltä tuonikäisesti se tuntuu ja mitä tekee itsetunnolle kun äiti juoksee perässä ja kieltää toisten koskettamisen ja toisiin "tutustumisen" kun tosiaan yritän näitä tilanteita ennakoida eli kiellän usein jo ennen kuin mitään tönimistä on ehtinyt tapahtua. Sekään ei aina tunnu hyvältä ratkaisulta, pelkään että annan sen viestin, että hänen kosketuksensa on jotenkin väärä ja että toisiin lapsiin ei saa mennä lähelle tutustumaan.



Sellaista herkkää rajanvetoa tämä on.

Tuo ajoitus just on vaikeaa!



ap

epäsäännöllinen palkitseminen on kaikkein tehokkainta, Fletcher? Luulen, etten ihan saanut kiinni sun ajatuksesta, jos voisit sitä vielä avata mulle?



ap

tarkoittaa sitä että jokaisesta hyvin tehdystä liikkeestä ei saa "keksiä" vaan joskus saa. Näin lapsi alkaa käyttäytyä paremmin koska ikinä ei tiedä saako sen "keksin" vai ei!

Sitä on usein vaikea saada hyötykäyttöön varsinkaan lasten kanssa. Eikä aina eläintenkään. Periaate on kuitenkin se, että satunnainen palkkio jostain toiminnasta vahvistaa tätä toimintaa eniten. Tyypillinen tilanne esimerkiksi hevosen kanssa on, että se kolisuttaa karsinan ovea ruoka-aikana saadakseen ruokaa. Moista huonoa tapaa ei tueta, joten hevoselle ei anneta ruokaa, ennen kuin se lopettaa kolisuttamisen. Sitten kuitenkin yhtenä aamuna on kiire ja ruoka annetaan kolisuttamisesta huolimatta. Tämä vahvistaa käytöstä uskomattoman tehokkaasti ja seuraavat pari viikkoa hevonen kolisuttaa ovea vähintään kaksi kertaa niin kauan kuin ennen.

Lapsiin sovellettuna tyypillinen esimerkki olisi karkin mankuminen kaupassa. Vanhemmat ovat yleensä tiukkana ja marina ei tehoa. Sitten yhtenä kertana äiti on väsynyt ja antaa marinalle periksi. Tämä satunnainen palkkio lisää äärettömän tehokkaasti sitkeyttä marista kaupassa. Jos näitä periksi antamisia on esimerkiksi yksi kerta kymmenestä, niin marina lisääntyy äärettömän tehokkaasti.

Periaatteessa tämän tiedon voisi lastenkin kanssa kääntää hyödyksikin. Esimerkiksi sen koiran kanssa asiaa voi hyötykäyttää niin, että lenkillä koiraa irtipidettäessä sitä välillä kutsutaan luokse ja yleensä se saa palkaksi pienen namin tai kehut, mutta sitten aina joskus se saakin jonkun extraison palkan. Samantapaista voisi kokeilla lapsilla, mutta siinä on ongelmana se, että tämä epäsäännöllisen palkkion antaminen lisää kovasti yritystä miellyttää ja se ei kuitenkaan lapsen kanssa ole välttämättä toivottu tulos. Mutta voisi se silti sopia joihinkin ongelma-asioihin. Siis jos esimerkiksi hampaidenpesu tai lääkkeenotto on vaikeaa, niin yleensä onnistuneen pesun tai lääkkeenoton jälkeen vain sanottaisiin, että hienosti sujui ja olet kiltti tyttö/poika ja sitten joskus saisikin jonkin aivan extrapalkinnon (esim. lelun tms.) kun niin kiltisti antoi pestä hampaat/otti lääkkeensä.

epäsäännöllinen palkitseminen on kaikkein tehokkainta, Fletcher? Luulen, etten ihan saanut kiinni sun ajatuksesta, jos voisit sitä vielä avata mulle?

ap

tulee useimmilla taaperoilla jossain vaiheessa, täytyy vain määrätietoisesti joka ikinen kerta kieltää, selittää, että miksi niin ei saa tehdä, hyvin selvästi ja yksinkertaisesti.

Menet lapsen eteen, ja koetat saada katsekontaktin, otat vaikka lapsen kädet kevyesti omiin käsiisi kiinni, ja "pakotat" lapsen kuuntelemaan kiellon.



Minulla on sekä omia, että hoitolapsia, joilla kyllä jokaisella vuorollaan tuossa 1v-1½v välillä käy jonkinlainen tönimis, läpsimis, raapisis tai puremisvaihe. Pahin vaihe kestää yleensä kuukaudesta -muutamaan.



Varsinkin tempperamenttisilla luonteilla tätä ilmenee, ei siihen paljon vaadita, kun pienellä vaan ottaa hermon päälle, esim. toinen koskee leluun, jonka hän itse olisi halunnut ottaa. Ja koska ei osaa muuten suuttumusta ilmaista, käy esim. tönäisemässä.



Tiukka linja, ja joka kerta puuttuminen, kyllä se siitä oppii.

Joku tietysti voi vetää ison herneen nenään, jos omaa lasta toinen käy tönäisemässä, ja sinällään se on ymmärrettävää, mutta jossain vaiheessa yleensä omakin lapsi kokeilee samaa, viimeistään siinä vaiheessa oppivat ymmärtämään, ettei lapsi tahallaan sitä tee. Isompana toki voi, ja sitten on jo otettava asia vakavammin, mutta 1v on vielä täysin huima.