Niin miten on, jos joku ei tervehdi teitä sanotko itse silti hei?
Minun naama tuttu ja yhden perheen jäsenemme paras ystävä on tällainen.
Minua ei tervehdi ei edes katso päin vaikka seisottaisi vastakkain.
Kaikille muille juttelee ja tervehtii normaalisti, aistin kyllä etten ole hänen lempityyppinsä missään nimessä.
Sitten kun ilmestyn paikalle hän lähtee pois samantien. Ei olla kavereita sosiaalisessa mediassa eikä oikeastikaan. Hänen lapsensa ovat veljeni kavereita minut jätetään ulkopuolelle tässäkin asiassa.
Kommentit (2)
Minä sanon ”hei” (tai päivää) kaikille vastaantulijoille ensimmäistä kertaa päivässä vastaan tullessa. Tämä ei riipu sitä, ovatko he tervehtineet minua tällä tai aiemmilla keroilla, tai vastaavatko he tervehdykseen.
Tähän on kaksi syytä:
- minä aion käyttäytyä asialllisesti vaikka muut eivät käyttäytyisikään
- minulla ei ole aikaa ryhtyä miettimään ja erottelemaan että onko joku muut jotenkin omituinen minua kohtaan ja miksiköhän on. Minulla on tärkeämpääkin tekemistä ja keskityn siihen. Hyvä käytös kaikille vie vähemmän aikaa ja voimia kuin se, että alkaa erotella joukosta epäkelpoja tai ujoja tai niitä joiden olisi syytä lahjatta leppyä kun ovat syyttä suuttuneetkin..
Tietääkseni en ole suututtanut häntä, olen vain hänen mustalla listalla. Eipä kaikista voi pitää mutta mielestäni voisi tervehtiä. Hän on luonteeltaan sellainen että tulee riitelemään helposti ja pitää mykkäkoulua.