Naisille kysymys: tunnetko olevasi naisellinen?

Liittyy kehoon. Olen 176 pitkä, leveät hartiat. Vaikka vyötärö on kapea ja lantio on naisellinen, tunnen silti itseni lähinnä amazoniksi😟 Suurin osa muista naisista on mua lyhyempiä tai muuten sirompia, joten väkisinkin tuntee itsensä epänaiselliseksi. En siis ole lihava, ennemminkin lihaksikas. Ainoa paikka, jossa olen ollut tyytyväinen kehooni on jääkiekkokaukalo. Onneksi löysin lajin, jossa voin surutta käyttää kokoani hyödyksi ja luulen että kokoni aiheuttaa vastustajissa joskus pelkoakin.

Välillä. Vartaloltani olen melko naisellinen, Äiti Maa -tyyppinen persjalkainen päärynä. Muotoja on, mutta käytökseltäni ja persoonaltani en koe olevani ollenkaan sinut asian kanssa.

Periaatteessa joo ja periaatteessa en. Olen ihan naisen muotoinen, naama nyt ei ole kaikista suloisin mutta ihan kiva sekin. En kuitenkaan tunne sopivani siihen naiskuvaan, joka useimmista naisista välittyy. En meikkaa, koska se olisi epäkäytännöllistä, pukeutumistyylini on melko epänaisellinen ja olen kiinnostunut asioista, joista suurin osa tuntemistani naisista ei välitä. Ei siis ole paljon yhteistä puhuttavaa enkä sovi joukkoon myöskään ulkonäöllisesti.

Jep. Olen hauras astia, joka kaipaa jonkun hoitamaan raskaat ja vaikeat työt. Olen kuin kukka, jota miehen pitää kastella. Oveluudella olen onnistunut pärjäämään.

No, olen lapsen tasolla ja haluaisin vain leikkiä päivisin 😂 Olen hupakko. Tarvinneeko sanoa enempää.

No, en edes yritä, että pärjäisin reilullapelillä tässä maailmassa. Aina olen kuitenkin selviytynyt. Yksinkin. Ehkä se salaisuus on siinä, että olen niin hauraan näköinen, että miehet eivät ota tosissaan. Olen kuitenkin bisnesnainen ja ovela päästä varpaisiin.

Kai se on se, että olen kuin ilmaa miehille. Siinä välissä vedän sivusta. Järkyttävää, mutta totta.

Jos naisellisella tarkoitetaan sitä, että edustaa perinteistä feminiinisyyttä ulkoisesti (käytän mekkoja ja meikkejä kun haluan näyttää erityisen nätiltä), niin kyllä. Muuten en koe sukupuolta arjessani mitenkään. Jotkin harrastukseni ovat ahtaan sukupuoliroolikäsityksen mukaan naisellisia (kuten käsityöt), toiset miehekkäitä (pöytäroolipelit ja treenaus).

Rehellinen vastaus: Mulla on valtaosta ajasta paljon tärkeämpää mietittävää kuin tuollainen kysymys.

Koen ja olen kokenut jatkuvaa vähättelyä. Tämä on myös etulyöntiasema. Ei tarvitse yrittää olla normaali millään mittapuulla. Minun tarvitsee vain tulla paikalle, niin minusta muodostetaan heti mielikuva. Tyypillinen nainen.

En varsinaisesti.  Kaverinikin tietävät, että minua on ihan turha houkutella mihinkään shoppailureissuille tai vaatekutsuille tms. Ihan painajainen olisi joku tanssiravintola, en kestä yhtään sentyyppistä teeskentelyä ja  pönötystä. Melkein kaikki kaverit on sellaisia, joiden kanssa yhteistä oikeastaan vaan harrastus.

 En jaksa pitää kotia järjestyksessä, tykkään luovasta sekasotkusta. Olen ollut töissä miesvaltaisella alalla melkein koko ikäni ja se on varmasti jotenkin vaikuttanut huumoriin tai sen puutteeseen. Olen ollut etä-äiti, sekin aika epätyypillistä. Ja jokaisessa suhteessa olen aina ollut se, joka on tehnyt alussa aloitteen ja  joka on ollut enemmän kiinnostunut seksistä.  Pukeudun kyllä persoonallisesti, mutta epänaisellisesti ja en juurikaan meikkaa

Lisäys vielä, että en käytä paljon meikkiä ja vaatteita ostan maltillisesti. Se on tapa olla, joka on naisellinen. Olen rauhallinen ja hiljainen. Kohtelias. Omaan vahvan sisäisen maailman.

En, ei ole tarvetta. Mä oon mä.

Olen sulkeutunut omaan sisäiseen maailmaani, jossa vaeltelen melankolisena. Tarvitsen miestä pitämään minua elossa tässä maailmassa. Toinen jalka on jo taivaassa.

Koen, koska olen nainen ja tunnen itseni naiseksi ihan koko ajan. Tähän ei vaikuta esim. vaatetukseni. Toisaalta en mieti nykyään enää juuri lainkaan, olenko naisellinen muiden mielestä vai en. Pukeudun niin kuin huvittaa (joskus mekkoon, joskus huppariin ja reisitaskuhousuihin) ja harrastan asioista, joista olen kiinnostunut (sekä neulon että pelaan mm. räiskintää ja strategiaa tietokoneella). 

Vierailija kirjoitti:

Liittyy kehoon. Olen 176 pitkä, leveät hartiat. Vaikka vyötärö on kapea ja lantio on naisellinen, tunnen silti itseni lähinnä amazoniksi😟 Suurin osa muista naisista on mua lyhyempiä tai muuten sirompia, joten väkisinkin tuntee itsensä epänaiselliseksi. En siis ole lihava, ennemminkin lihaksikas. Ainoa paikka, jossa olen ollut tyytyväinen kehooni on jääkiekkokaukalo. Onneksi löysin lajin, jossa voin surutta käyttää kokoani hyödyksi ja luulen että kokoni aiheuttaa vastustajissa joskus pelkoakin.

Minäkin tunnen itseni amatsoniksi mutta samalla todella naiselliseksi.

Olen muutaman sentin sinua lyhyempi ja käytän surutta korkkareita ja tyylini on aika klassisen naisellinen.

Niin, mitä se naisellisuus sitten on. Tykkään mekoista, meikkaan mutta korkokenkiä en käytä. Olen aika pitkä 173 cm, tykkään laittaa kotia, hoitaa puutarhaa, tehdä ruokaa ja leipoa. Toisaalta pelaan pallopelejä, juoksen pitkiä lenkkejä ja tykkään katsoa urheilua telkusta. Luonteeltani olen aika leppoisa, ystävällinen ja auttavainen, mutta tiukan paikan tullen se olenkin minä, joka puuttuu epäkohtiin, kyseenalaistaaa ja ottaa yhteyttä päättäjiin. En silloin pelkää mitään. Eli löytyy perinteisen naisellisia puolia mutta myös semmoisia vähemmän naisellisia. Olen aika herkkä ja itkeskelen salaa, ulospäin näytän varmaan aika kovapäiseltä.

En. Eikä myöskään kiinnosta olla uhri.

Välillä tunnen itseni enemmän naiselliseksi ja välillä vähemmän. En jaksa kuitenkaan vaivata päätäni asialla kun asia ei kiinnosta minua niin paljon. Olen ihminen, se riittää.

Kyllä. Perinteisten ulkoisten ominaisuuksien lisäksi harrastukset ja luonteenpiirteet ovat naisellisia. En kuitenkaan yhdistä niitä heikkouteen. Olen entinen omaishoitaja ja kasvattanut erityislapsen, minun naisellisuuttani on ennemminkin sitkeys. Taipuu, vaan ei taitu.