Mistä ihmeestä voi oppia tulkitsemaan ihmisten eleitä?

Real Social Dynamics.

Ahmi heiltä kaikki. Tulet kiittämään itseäsi.

As per ger?

Vierailija kirjoitti:

As per ger?

Ei ole ainakaan virallisesti. Mutta en osaa yhtään lukea tilanteita, ja se ärsyttää, kun jotenkin selvästi jotkut tuntuvat olettavan, että tajuan joitain vihjauksia tai mykkiä ilmeitä. Olen kuitenkin sellaisista pihalla kuin lumiukko. Olen ihan fiksu muuten, mutta täysin sokea elekielelle. Ulospäin näytän ihan normaalilta, joten ihmiset vissiin luulevat, että tajuan niitä vihjauksia.

Mulle pitäisi vain sanoa suoraan asiat ja haluaisin itse kysyä suoraan aina kaiken, mutta kantapään kautta olen oppinut sen, että jotkut ottavat ihan neutraalinkin suoraan kysymisen jonain hirveänä loukkauksena, kun vissiin kuvittelevat, että olen jo valmiiksi kartalla tilanteesta.

Noh, käytännössä mun on pakko kysyä muilta neuvoa sellaisissa tilanteissa eli kuvailen tilanteen ja sanon, että toinen reagoi tavalla x ja kysyn, että mitäköhän sellainen tarkoittaa. Olen vieläpä hyväntahtoinen ja lähtökohtaisesti ajattelen ihmisistä hyvää, mutta oon ihan kuutamolla ihmisten kanssa, kun en tiedä mitään sellaista, mitä ei konkreettisesti sanota ääneen. Ja oma huumorinikin ja ulosantini on vähän kömpelöä.

Hei aloittaja, ollaan samassa kerhossa! En tiedä, liittyisikö tämä jonkinlaiseen kasvosokeuteen? Siis sellaiseen, ettei yleensäkään pane merkille ihmisten kasvoja eikä muista niitä kovin hyvin.

Parisuhdejutuissa olen opiskellut asiat kirjoista jo teininä vaihtelevalla menestyksellä eli tulkitsen niissä ihmisiä kirjaimellisesti. Yleisemmin olen opetellut käyttäytymistavat vanhasta käytöksen kultaisesta kirjasta (en edes liioittele!). Ihastumisjutuissa olen lueskellut joistain eleistä sitä, miten niitä tulkitaan.

Menin johonkin nettikurssillekin siihen liittyen, miten saisin aloitettua parisuhteen ja deittailtua (deittailuetikettiä jne.). Mutta hiton vaikeaa ja turhauttavaa on siltikin ja varsinkin, kun ne nettimatskut liittyvät monesti toisenlaisiin kulttuureihinkin kuin mikä meillä Suomessa vallitsee.

Vierailija kirjoitti:

Hei aloittaja, ollaan samassa kerhossa! En tiedä, liittyisikö tämä jonkinlaiseen kasvosokeuteen? Siis sellaiseen, ettei yleensäkään pane merkille ihmisten kasvoja eikä muista niitä kovin hyvin.

Voi se siihenkin liittyä. En yleensä tunnista ihmisiä kovin hyvin, ellei ole samat vaatteet kuin ennenkin tai joku selvä tuntomerkki. Mielestäni useimmat saman ikäluokan ja sukupuolen ihmiset näyttävät melkein samannäköisiltä. Silti osaan kyllä piirtää/maalata mallista ihmisiä, mutta en välttämättä kyllä arjessa tunnista puolituttujakaan kovin helposti.

Ihan sama ongelma mulla ja varmaan annan itsestäni ääliömäisen kuvan, mutta eleet ja ilmeet on mulle ihan käsittämättömiä. En ole niitä oppinut enkä varmaan enää tule oppimaankaan, koska ikääkin on jo 61 vuotta. En myöskään ymmärrä vitsejä enkä tiedä, missä kohdassa pitää nauraa ja naurankin aina väärissä kohdissa, tai mua naurattaa eri asiat kuin muita. Sitten nolottaa, kun naurankin jollekin jutulle yksin, ja taas näytän tyhmältä. Olen kuitenkin hyvin kouluttautunut (FK), eli en varmaan ihan idioottikaan ole.

Vierailija kirjoitti:

Hei aloittaja, ollaan samassa kerhossa! En tiedä, liittyisikö tämä jonkinlaiseen kasvosokeuteen? Siis sellaiseen, ettei yleensäkään pane merkille ihmisten kasvoja eikä muista niitä kovin hyvin.

Minä muuten olen myös kasvosokea. - 7

Näin.

Suurin osa ihmisistä ovat uskomattoman kaksinaamaisia.

Ei kannata tulkita eleitä eikä ilmeistä muutoin kuin tuon avulla. Muistaa kaksinaamaisuus.

Älä luota keneenkään. Totuus tulee joskus ilmi jos on tullakseen.

Ai niin, sellainenkin liittyy asiaan, että tosiaan tuntuu työläältä katsoa ihmisiä silmiin, jos tekee muita asioita samaan aikaan, siis vaikkapa kävelee jotain ja kantaa vaikkapa kauppakassia tai ostoskoria. Tyyliin kävelisin päin jotain lyhtypylvästä tai kompastuisin, jos keskittyisin katsomaan ihmisiä siten, että kiinnittäisin heihin huomiota.

Joskus lapsena oli sitäkin, että mulla oli tosi erilainen huumorintaju tai erikoiset kiinnostuksenkohteet, mutta olen oppinut peittämään sitä olemalla yleensä aika hiljainen, kun siis tiedän helposti vaikuttavani jotenkin erikoiselta, jos olen avoimesti oma itseni. Hiljaisena sitten "larppaan" ujoa tavallista ihmistä.

Oma äitini ei oikein ymmärrä tätä ja on aina syyllistänyt siitä, etten ole sosiaalisesti taitava sekä kuvittelee, että olen tahallani tällainen. Vaan kun en ole, vaan aidosti kehno noissa jutuissa. Jotenkin sitten luovin arjessa, mutta kohtaamiset ihmisten kanssa kuluttavat, kun tunnen olevani niin huono sosiaalisissa jutuissa.