Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

20-vuotias kissani kuoli, suru on musertavaa

Vierailija
04.05.2021 |

Meidän sisupussi, pikkuinen kissatyttömme kuoli 20-vuoden iässä sunnuntaina. Oli jo vähän pidempään ollut huonossa kunnossa, pissaili mm. ympäri taloa. Mutta oli elämäniloinen ja mukana touhussa, kärsimyksiä ei ollut.

Istuimme kissan kanssa vielä perjantaina auringossa pihakeinussa. Kissan kunto romahti yht'äkkiä sunnuntaina. Hän ei pystynyt enää syömään tai juomaan, eikä takajalat toimineet. Kuitenkin halusi vielä liikkua. Vein hänet pihalle, jossa hän vähän liikuskeli, mutta kaatui aina kumoon. Piristyi, kun kaksi muuta kisakaveria kävivät häntä aina katsomassa. Tsemppasi tavallaan.

Sovittiin, että kissa viedään maanantaina eläinlääkärille ja piikille. Pikkuinen kuoli kuitenkin sitten su-ma yöllä, antoi ns. periksi. Kuoli omaan sänkyynsä ja omaan kotiinsa. Aamulla vietiin kissa sitten eläinkrematorioon, viimeisen yön kissa "nukkui" omassa sängyssään siellä saunan lauteilla. Kun lähdimme viemään kissaa pois. Sanoin molemmille muille kissoille, että tulkaa nyt hyvästelemään XX. Molemmat kissat tulivat ja haistelivat XX:n päätä ja antoivat lopulliset hyvästit. Sitten mentiin.

Kaksi päivää on mennyt sumussa. 20-vuotta yhdessä taivallettiin. Tai 17 vuotta yhdessä, koska adoptoimme kissan eräästä perheestä 3 vuoden ikäisenä. Nyt ei ole enää kipuja. Pitää vain jatkaa elämää. Jotain on kuitenkin poissa. Se meidän vaatimaton kissamme.

Kommentit (122)

Vierailija
1/122 |
04.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nonhan se niin!!

Vierailija
2/122 |
04.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Otan osaa suruunne.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/122 |
04.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Otan osaa <3

Vierailija
4/122 |
04.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voi. Otan osaa.

Vierailija
5/122 |
04.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minä olen kuullut edesmenneen kissani naukahduksen. Hullu en ole, vaan sydänlämpöinen.

Vierailija
6/122 |
04.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä meni viime viikolla 20-vuotias kissa myös, oli loppuun asti täysin terve, ei pissaillut vääriin paikkoihin, söi normaalisti, juoksi ja leikki ja kävi ulkona ym. Sitten yhtenä aamuna ei halunnut enää juuri kävellä, veimme eläinlääkärille ja kissa lopetettiin ennen kuin alkoi kärsiä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/122 |
04.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kiitos, kyyneleet valuvat poskillani. Mutta lohduttavaa on se, että kissaneitini sai viettää pitkän ja hyvän elämän. Kun kirjoitan tätä, niin auringon säteet tulivat ikkunasta tähän työhuoneeseeni. 

Ap

Vierailija
8/122 |
04.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Valitettava tapaus, mutta eläimistä käytetään termiä se, eikä hän.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/122 |
04.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mulla on samanlainen kokemus, mutta kuoli van vuoden ikäisenä, en tiedä voi näitä verrata mutta olen onnellinen että sait viettää monta ihanaa vuotta hänen kanssaan🤍 otan osaa suruusi🤍

Vierailija
10/122 |
04.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itken täällä. Voimia teille ap!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/122 |
04.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Isot osanotot. Tuska tuntuu välillä musertavalta, mutta jo muutaman viikon päästä huomaat välillä hymyileväsi kun mieleen tulee joku hauska muisto kissasta. Vaikka joku rutiini miten hän toimi aina samoin tietyssä tilanteessa.

Ja ajattele, paras mahdollinen lähtö on kotona turvassa kun saa rauhassa nukkua pois.

Muistot eivät kuole koskaan.

Vierailija
12/122 |
04.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen tosi pahoillani menetyksestäsi, ap. Kissasi sai viettää hyvän ja pitkän elämän ansiostasi. Voimia suruun. <3

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/122 |
04.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nyt hakemaan saikkua, surureaktio on surureaktio ja asiansa osaava lääkäri kirjoittaa sen 3-5 päivää ja opamox-reseptin päälle.

Työnantajat ovat usein nuivia tämäntyylisten poissaolojen olemassaoloon: kissa kuoli tai poikaystävä jätti, en voi tulla duuniin.

Vierailija
14/122 |
04.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ja taas trollataan. Joku teini taas. Huoh!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/122 |
04.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Outo nimi kissalla.

Vierailija
16/122 |
04.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Osanotto minultakin. Lemmikkieläin on rakas ystävä.

Vierailija
17/122 |
04.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä jäi 2019 ostettu vaaleanpunainen ulkoiluvaljas odottamaan hyllylle pientä kulkijaa. Aggressiivinen syöpä vei kuukaudessa. Yllättäin. Vieläkin harmittaa ja surettaa, välillä isommin, välillä pienemmin. Aion tehdä pienen kissatytön elämästä maailman hienoimman videon vielä joku päivä. Valjas on hyllyllä edelleen. Siitä näkee, että sen utelias ja elämänhaluinen omistaja oli hyvin pieni.

Vierailija
18/122 |
04.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Otan osaa suruusi, ap. Voin vain kuvitella, miten pahalta sinusta täytyy tuntua, kun olet menettänyt olennon, joka on kulkenut rinnallasi ja jota olet koko sydämestäsi rakastanut.

Älä välitä näiden muutamien elämäänsä kyllästyneiden pölvästien mölinöistä, jotka joka ketjuun tulevat omaa sisäistä tyhjyyttään jakamaan muille. Ja teille kyseisille henkilöille: olisitte edes hiljaa, jos teillä ei ole mitään muuta tarjottavaa kuin väsähtänyt trollaaminen.

Vierailija
19/122 |
04.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Otan osaa. Itselläni on kaksi kisua jotka on vasta yli vuoden ikäisiä. Toivottavasti elää pitkään.

Vierailija
20/122 |
04.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ärripurri kirjoitti:

20- vuotias katti, johan tuo joutikin...

Osanotot... kissan viikset!

Se on varattu läheisen ihmisen poismenolle!

Uli uli! Typerys! Painu muualle jos ei ole mitään järkevää sanottavaa!

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yksi yksi yhdeksän