Onnettomat ihmiset tekeytyvät uhreiksi eivätkä siksi kykene pääsemään eteenpäin. Onnelliset ihmiset rakastavat kaikkia ja näkevät kaikissa jotakin hyvää.

Paitsi että kun olet sellainen iloinen ihminen niin ihmisillä (ainakin suomailaisilla) on kova tarve lytätä sinut. :) että eipä me sit kummiskaa onnellisia olla kukaan.

Ja paskat. Sellaiset reilu 20v yritin tuolla taktiikalla , ei toimi tässä maassa.

Onnellisilla sujuu elämässä kaikki yleensä suhteellisen kivuttomasti. Ovat esim. hyvännäköisiä jonka ansiosta löytävät aina ihmissuhteita yms. joten on helpompi olla onnellinen. On hankala pysytellä onnellisena, jos jatkuvasti saa kokea pelkkää päähänpotkimista.

Työnnä se dalai laama hanuriisi.

Oikeassa Dalai on edelleen, sen huomaa ahdistuksesta joka täältä pursuaa.

Tuliko todella noin yllätyksenä, että maahan poljettujen on vaikeampi päästä elämässään eteenpäin?

Olen tarpeeksi onnellinen enkä todella rakasta läheskään kaikkia. Erityisesti inhittaa ruokakupille änkeytyjät, jotka eivät halua korvata syömisiään.

Se on ihan peruspsykologiaa, että jos kuormitus on tarpeeksi suurta ja pitkäkestoista, sietokyky järkkyy.

Esim. itselläni on tullut onnistumisen elämyksiä elämässä viimeksi joskus teini-ikäisenä ja paljon kaikkea kuormitusta, niin vaikea olla kovin pystyvä ja jaksava, vaikka perusonnellinen luonne olenkin.

Ajan kuluessa ja pettymysten kasaantuessa vain huomaa, että se perusonnellinen pohja alkaa murentua.

Vierailija kirjoitti:

Onnellisilla sujuu elämässä kaikki yleensä suhteellisen kivuttomasti. Ovat esim. hyvännäköisiä jonka ansiosta löytävät aina ihmissuhteita yms. joten on helpompi olla onnellinen. On hankala pysytellä onnellisena, jos jatkuvasti saa kokea pelkkää päähänpotkimista.

Itse taas luulen, että resilienssillä on suurempi osuus. Olen perusluonteeltani avoin ja optimistinen. Positiivisuuteni on tosin ollut hyvinkin usein koetuksella. Minulla oli juuri 15 vuotta haastetta toisensa perään, vain lyhyitä hengähdystaukoja välissä ja taas tuli jotain. Näihin vuosiin mahtuu paljon kuolema, taloudellista epävarmuutta ja jopa suoranaista köyhyyttä ja velkaantumista (ilman omaa syytä), monia muuttoja ja työpaikan muutoksia, puolison rankkaa masennusta ja muita sairauksia, ero ja kolmen lapsen yksinhuoltajuutta. Välillä olin niin uupunut, että suunnittelin jo tosissani itsemurhaa. Silti jaksoin suurimman osan ajasta myös hymyillä ja uskoa parempiin aikoihin. Ja nyt ne näyttävät tulleen ja hymyilen entistä leveämmin vaikka uupunut olen edelleenkin enkä taida ihan heti palautua kaikesta. Ja kyllä, olen ihan nätti ihminen, mutta ei se minua kyllä ole mitenkään suojellut elämän karikoissa. Kaikki nämä haasteet vain ovat vahvistaneet näkemystäni siitä, että todellinen onnellisuus lähtee ihmisen omasta sisimmästä, vaikka jatkuva stressi peittääkin sen toisinaan hyvinkin tehokkaasti alleen. Voimia kaikille päähänpotkituille ja armollista suhtautumista toisiin kanssaihmisiin; koskaan ei voi tietää mitä käyvät, tai ovat käyneet läpi. Ulkonäöstä sitä ei voi päätellä.

N46