Lue keskustelun säännöt.
Mitä mieltä, vanhuksille kuolinpillereitä, sanoo Utrio.
14.09.2009 |
Iltasnomissa oli juttua, että Kaari Utrio ei halua vanhainkotiin, eikä omaisten hoidettavaksi. Haluaa, että halukkaille vanhuksille jaetaan kuolinpillereitä. Nyky yhteiskunta keskittyy vain pitkittämään elämää, vaikka siinä ei olisi enää mitään järkeä. Näillä pillereillä poistuisi myös tuleva työntekijäpula ja ainainen rahapula terv,huoltoalalla.
Itse olen ihan samaa mieltä, pillerit jakoon.
Kommentit (37)
saamista odottavien omaisten painostus vanhukselle? Ja mennäänkö siihen että omaisten pyynnöstä vanhukselle annetaan pilleri vaikka vanhus ei pystyisi ilmaisemaan omaa tahtoa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että jokainen joutuisi vaikka 60v. tekemään hoitosopimuksen, että missä vaiheessa saa antaa pillerin.
Vaarana tässä on se, että omaiset voivat haluta vaan perintöä tai muuten inhottavan ihmisen ottaa päiviltä.
Kannattaa elää niin ettei jää sitä perintöä himoittavaksi asti. :) Eläkepäivillä vain elämään niin leveästi kuin säästöt antavat myöten, hemmottelua ja kaikke hyvää koko rahalla.
Itse henk.koht. voin jo tässä 45-vuotiaana tehdä sen päätöksen että mieluummin otan pillerin kuin makaan sidottuna vaipoissa lääkkeillä huumattuna suljettuna pimeään komeroon tuhruinen vaippa housuissani nälissäni ja janoissani päivästä toiseen.
Pilleri olisi paljon humaanimpi ratkaisu kuin kiduttaminen ja tappaminen nälkaan ja janoon niinkuin tänä päivänä tehdään. Pillerin avulla vanhus saisi sentään edes ihmisarvoisen kuoleman pitkän elämänsä päätteeksi.
Tällä en tarkoita sitä että vanhukset on tapettava vaan sitä että pilleri on hyvä vaihtoehto nykyiselle käytännölle joka on kuin suoraan natsien keskitysleiriltä ja kidutuskammioista kopioitu. Suomellahan oikeasti on varaa tarjota jokaiselle ikäihmiselle inhimillinen ja välittävä hoito, rahat vaan on suunnattu puoluepamppujen ja muun poliitisen ja yhteiskunnallisen eliitin makeaan elämään, oopperataloihin, etelän matkoihin (vr kohta tapahtuva Ruandan matka)ym ym täyteen paskaan.
jos joutuu sairaalan pitkäaikaisosastolle makaamaan 24/7 sängyssä, ei pysty edes syömään itse, joku vain vaihtaa vaippoja jne.jne. Onko se ihmisarvoista elämää? Pilleri parempi?
Iästähän tämä ei riipu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että ihmisen mieliala vaihtelee päivästä toiseen. Jonain päivänä on valmis kuolemaan, toisena on valtava elämänhalu. Jos sitä kuolemaa ihan lautasella tullaan tarjoomaan sopivana hetkenä...
Kannatan mieluummin olojen inhimillistämistä. Vaikka sitten niitä filippiiniläisiä hoitsuja. Miksiköhän meillä ei voida ottaa mallia Tanskasta jossa yksilöä kunnioitetaan vanhustenhuollossakin.
Käytännössä siinä on parikin ongelmaa. Ensiksi tuo mahdollinen painostus sukulaisten tai hoitavan laitoksen puolesta.
Toiseksi on sellainen omasta päästä lähtevä ajatus, että "ei halua olla vaivaksi". Moni vaatimaton vanhus on juuri tuollainen, esim. oma äitini varmasti tuntisi hyväksi ja muille parhaaksi lähteä pois toisten elättinä ja riesana olemasta, vaikkei kuolemaa oikeasti haluaisi. Minusta tuo on isompi vaara, tulee kulttuuri, jossa ihmiset, jotka eivät pysty itsemäiseen elämään lopettavat elämänsä ihan siksi, kun niin on tapana tehdä.
Parantumattomasti syöpäsairaille ja muille terminaalipotilaille sallisin eutanasia ilman muuta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
...emmekä me ole tuota vaatimatonta "en halua olla vaivaksi"-sukupolvea.
Olen pitkäikäistä sukua, mummini kuoli 101-vuotiaana elettyään noin 90-vuotiaasta asti pelkän tuntoaistin varassa: näkö ja kuulo olivat menneet. Lisäksi reuma oli vienyt sormista näppäryyden ja voimat, joten esimerkiksi käsitöitä ei voinut tehäd pelkän tuntoaistinkaan varassa. Hänellä oli kipuja, muttei mitään tappavaa sairautta ja terävät aivot lähes viimeiseen asti. En halua samanlaista loppua.
Parhaillaan seuraan vierestä erään toisen läheisen dementoitumista. Siinä on pahinta täydellinen omanarvontunnon menetys, kun alkaa puhua täysin höpöjä ja käyttäytyä niin oudosti, että esimerkiksi nuoremmat sukulaiset alkavat vieroksua. Ja sairaushan etenee.
Minulle pilleri, kiitos!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
haluan vain kunnollisen kivunlievityksen lopussa.
Mummoni on juuri nyt kuolemassa haimasyöpään. Hän on 85 vuotias. Syöpä on juuri todettu, eikä mitään ole tehtävissä. Elinaikaa on luvassa pari viikkoa tai pari kuukautta. Hänellä on ollut kipuja, jotka ilman lääkitystä ovat ilmeisen helvetillisiä. Lääkitys näyttää kuitenkin vievän ne tässä vaiheessa lähes kokonaan pois. Hän ei missään tapauksessa tarvitse eikä halua mitään eutanasiaa, eikä hänen lopussaan tähän mennessä ole ollut mitään sellaista, mitä en haluaisi itsellenikin. Ei mitään kauheaa.
Tiedän, että pahempaa on vielä tulossa ja että kolme viimeistä päivää syöpään kuolelvalla ovat kuulemma kauheita. Toisaalta, morfiinia saa ja olen valmis valvomaan mummon vieressä ne kolme päivää sitä piikittämässä. Kunhan ei ole kauheita tuskia.
Ei mitään pillereitä. Pillerit ovat pelkkää itsepetosta. Kuvitellaan, että niiden avulla voidaan säästyä joltain kauhealta. Itse asiassa niiden avulla jätetään elämä kesken.
En hyväksy tuollaista heikot ja vanhat kuolkoot -asennetta, se leviää myös muualle ja haluammeko elää yhteiskunnassa jossa vain vahvalla/terveelä/nuorella on oikeus elämään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Keskustelua vanhustenhoidosta halusi ja sen aikaansaikin.
Hyvä kirjoitus, minä ajattelen ihan samoin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
haluan vain kunnollisen kivunlievityksen lopussa.
Mummoni on juuri nyt kuolemassa haimasyöpään. Hän on 85 vuotias. Syöpä on juuri todettu, eikä mitään ole tehtävissä. Elinaikaa on luvassa pari viikkoa tai pari kuukautta. Hänellä on ollut kipuja, jotka ilman lääkitystä ovat ilmeisen helvetillisiä. Lääkitys näyttää kuitenkin vievän ne tässä vaiheessa lähes kokonaan pois. Hän ei missään tapauksessa tarvitse eikä halua mitään eutanasiaa, eikä hänen lopussaan tähän mennessä ole ollut mitään sellaista, mitä en haluaisi itsellenikin. Ei mitään kauheaa.
Tiedän, että pahempaa on vielä tulossa ja että kolme viimeistä päivää syöpään kuolelvalla ovat kuulemma kauheita. Toisaalta, morfiinia saa ja olen valmis valvomaan mummon vieressä ne kolme päivää sitä piikittämässä. Kunhan ei ole kauheita tuskia.
Ei mitään pillereitä. Pillerit ovat pelkkää itsepetosta. Kuvitellaan, että niiden avulla voidaan säästyä joltain kauhealta. Itse asiassa niiden avulla jätetään elämä kesken.
Periaatteessa kannatan eutanasiaa, toisaalta taas en. Olen tämän 13 kanssa samaa mieltä. On vaikea määritellä kenelle ja missä tilanteessa pillerin voisi antaa. Siksi parempi olla ilman, hoitaa kivunlievitys kuntoon jne.
Tässä meistä nuorista ihmisistä vanhuuden kuva voi tuntua jo kaukaisuutensa vuoksi kammottavalta. En usko, että edes 60v voi kuvitella miltä tuntuu olla 85v tai yli 90v. Saati sitten, että joku 45v voisi päättää loppuelämästään noin peruuttamattomasti. Mitä jos sitten lähellä 90v onkin ihan tyytyväinen oloonsa, mutta kykenemätön pillerin peruuttamista ilmaisemaan? Miten me voidaan OIKEASTI tietää miltä elämän viimeiset vuodet tuntuu? Ihmisen kuuluu syntyä ja kuolla. Ihmisen sisällä on niin suuri elämän halu, että uskon, että samalla tavalla kuin vauva ei kärsi vaipoistaan ei sitä tee vanhuskaan.
Kun menin ensimmäistä kertaa vanhusten vuodeosastolle olin järkyttynyt. Nyt kun olen hyväksynyt kuoleman olen hyväksynyt myös muunlaisen elämän arvokkaaksi kuin mitä itse elän. Hoidan siis työkseni sairaita ja kuolevia. Mutta ennen kaikkea hoidan ihmisiä, persoonia kaikkine elämänkokemuksineen. Ja olen sitä mieltä, että he elävät hyvää elämää nytkin!
Voimia sinulle ja mummollesi 13!
Voimia sinulle ja mummollesi 13!
ovat tarpeen. terveisin 13.
Tällä en tarkoita sitä että vanhukset on tapettava vaan sitä että pilleri on hyvä vaihtoehto nykyiselle käytännölle joka on kuin suoraan natsien keskitysleiriltä ja kidutuskammioista kopioitu. Suomellahan oikeasti on varaa tarjota jokaiselle ikäihmiselle inhimillinen ja välittävä hoito, rahat vaan on suunnattu puoluepamppujen ja muun poliitisen ja yhteiskunnallisen eliitin makeaan elämään, oopperataloihin, etelän matkoihin (vr kohta tapahtuva Ruandan matka)ym ym täyteen paskaan.
Surullista, mutta totta!
Erittäin järkyttävää ja tuomittavaa, että tällaista vanhustenhoitoa voi mitenkään olla suomen kaltaisessa valtiossa.
Kuka kertoisi, miten asioita voitaisiin muuttaa?
Itse alan olla niillä linjoilla, että seuraavaan taloomme on tultava "vanhustenosasto", jossa isovanhemmat voivat asua elämänsä ehtoopuolella.
Itse olen vanhainkodissa töissä ja näen päivittäin tätä elämän pitkittämistä lääkkeillä.
On tapauksia, joissa itse olen toivonut, että kumpa tämä mummu tai pappa pääsisi pois, eikä tarvitsisi enää kärsiä.
Tässä 'kuolinpilleri' asiassa olisi hyvä, että kukaan yksittäinen ihminen ei sitä päätöstä tee vaan se tehtäisiin hoitajien, lääkärin ja omaisten yhteisellä päätöksellä. Ja toki kuunneltaisiin myös tätä ihmistä josta päätöstä tehdään, jos on siinä kunnossa, että ymmärtää.
Esimerkkejä: 96v mummo, joka on maannut vuodepotilaana jo viimeiset 3v. Yleistila mennyt ylös-alas, välillä parempana, välillä huonompana. Mummo ei ole ollut ns. 'tässä maailmassa' enää ainakaan 5v. Mummo ei puhu, ei ota katsekontaktia, ei tunnista lapsiaan. Katse vain harhailee, jos sattuu olemaan hereillä. Pojat käyvät melkein päivittäin katsomassa äitiään. Mummoa syötetään, juotetaan sen mukaan miten hän pystyy syömään kun syöminenkin on jo huonoa, kun ei aina pysty nielemään. Vaippa vaihdetaan pari kertaa päivässä (pissaa todella vähän), vatsaa toimitetaan 4päivän välein. Hänen ihonsa painuu, vaikka kuinka käännämme usein. Pojat ovat itse meille hoitajille useasti ilmaisseet, että kumpa heidän äitinsä vain pääsisi pois kärsimästä. Me olemme samaa mieltä...
Toinen mummo 89v, toinen puoli halvaantunut ja kipeä. Särkylääkkeet eivät tahdo auttaa, varsinkaan kun mummo ei niitä halua aina ottaa. Sylkee lääkkeet ja ruuan pois, huutaa vain, että 'tappakaa hänet'. Osittain hän on tässä päivässä mukana. Tuntee omaiset, mutta ei aina muista mikä vuosi/päivä nyt on. Hän tekee päivittäin selväksi meille, että haluaa kuolla pois. Yritti jopa hirttää itsensä soittokellon narulla. Oli kiertänyt sen kaulansa ympärille. Onneksi hoitajat huomasivat...
Yksi pappa joka oli täysissä järjissään, mutta kunto oli romahtanut, halusi myös kuolla. Hän oli täysin vuoteesene hoidettava sairaudesta johtuen. Hän päätti, että ei syö, ei juo, ei ota lääkkeitä. Vaipan saimme katsoa ja antaa tilkan vettä, kun suu oli kuiva. Muuten hän ei antanut itseensä koskea. 3kk hän kituutti syömättä. Hän todellakin tappoi itsensä nälkään. Hän oli itse vakaasti päättänyt, että ei halua enään elää. Me emme voineet häntä väkisin hoitaa. Olisiko tässä voitu toimia toisin? (kuolinpilleri)
Yksi 91v. mummo, paljon sairauksia, toinen jalka amputoitu reidestä, iho kuin paperia. Häntäluun kohdalla n. 20cm ympärysmitaltaan oleva painehaava, toisessa lonkassa 5cm ympärysmitaltaan haava. Todella kivulias. Loppuvaiheessa pistimme morfiinia, kun muut kipulääkkeet eivät auttaneet. Ei ollut enään tässä maailmassa mukana, vaan kärsi loppuajan. Kaikki pienikin koskeminen sattui hirveästi ja kuitenkin meidän piti häntä kääntää 2h välein, jotta iho ei menisi enempää rikki ja aiheuttaisi enempää kipua. Onneksi hän pääsi pian pois.
Monesti töissä mietitään, että onko tällaiset tapaukset enää elämää. Mietimme myös kuinka heidän omaiset kärsivät, kun näkevät esim. äitinsä siinä tilassa. Voitaisiinko näitä kärsimyksiä välttää? Joissain tapauksissa mielestäni eutanasia saisi sallia, tietenkään päätöstä ei pidä tehdä hätiköiden, vaan kaikkia osapuolia kuullen. Miettikää mitä itse haluaisitte jos sinun äitisi tai isäsi olisi joku yllämainitusta esimerkeistä?
tv. lähihoitaja
Iltasnomissa oli juttua, että Kaari Utrio ei halua vanhainkotiin, eikä omaisten hoidettavaksi. Haluaa, että halukkaille vanhuksille jaetaan kuolinpillereitä. Nyky yhteiskunta keskittyy vain pitkittämään elämää, vaikka siinä ei olisi enää mitään järkeä. Näillä pillereillä poistuisi myös tuleva työntekijäpula ja ainainen rahapula terv,huoltoalalla.
Itse olen ihan samaa mieltä, pillerit jakoon.
Se yksinäisyys on musertavaa ja tuo mukanaan hyvin monenlaisia fyysisiäkin ongelmia. Omaiset saattavat käydä kerran kuukaudessa ja ovat alle tunnin. Muun ajan vanhus tuijottaa seiniä tai paremmassa tapauksessa tv:tä, joka on monella tapaa henkireikä. Vanhusten toimintakyky säilyisi pidempään eikä laitokseen jouduttaisi, jos omaiset välittäisivät. Hakisivat kotiinsa ja ottaisivat mukaan elämäänsä. Ihan päivittäin. Ei yhteiskunta voi kaikkea tehdä, esim. ulkoilua ei kertakaikkiaan ainakaan kotihoidossa säännöllisesti ehditä. Laitoshoidosta vielä, sitominen niin kauhealta kuin se kuullostaakin, on joskus välttämätöntä eikä sinällään liity vanhusten huonoon kohteluun mitenkään. Dementoitunut vanhus vaan usein on karkaileva ja saattaa lähteä ulos pakkaseen yöpuvussa tai lyömään vierustoveriaan. Kohuotsikot on tylsiä, tärkeämpää olisi pohtia yleisesti läheistensä elämää ja miten kukakin voisi olla edesauttamassa vanhuksen ihmisarvoista loppuelämää. Yhteiskunta on me.
... sellainenhan tuo on, armomurha. Tavallaan olisi hienoa voida kannattaa tuollaista ajatusta, en itsekään haluaisi vanhuuden päiviäni viettää vaipoissa, pakkosyötettävänä ja -juotettavana tajuamatta maailman menosta enää mitään.
Kuitenkaan tämä ei koskaan tulisi toteutumaan, sillä rajanveto on tällaisissa asioissa mahdotonta. Mihin sen rajan voi vetää? Laitetaanko ikäraja, että yli 75-vuotiaille vaan nappi naamaan, ja kas, kevennetään yhteiskunnan taakkaa? Vaiko kenties vanhuksen omasta pyynnöstä? Ei toimi, usein vanhukset ovat henkisesti syystä tai toisesta siinä kunnossa etteivät pysty itse vastaamaan itsestään. Esim. pahasti dementoituneet, käytännössä täysin perusterve ja hyväkuntoinen vanhus voi haluta pillerin muistamatta minkälainen vaikutus sillä on. Jos on eilen allekirjoittanut paperit, että juu, henki pois vaan, niin eipä vaan muistakaan seuraavana päivänä tehneensä niin. Onko silloin oikein vaan työntää nappula naamaan ja sanoa, että juu, kyllä Hilma vielä eilen tahtoi kuolla, nyt se ois sitten menoa??
Kyllähän fyysisesti edes jonkinnäköisessä kunnossa oleva vanhempikin henkilö saa hengen itseltään otettua, jos sitä tosiaan toivoo. Minun mielestäni kukaan ei tässä maailmassa ole sellaisessa asemassa, että voisi astua niihin saappaisiin joissa päätetään toisen ihmisen elämän loppumisesta. Onhan näitä "kuoleman enkeleitä" jenkkilän vankilat pullollaan, ja paljon on varmasti niitä jotka eivät koskaan jää/jääneet kiinni..
Omat isovanhempani ovat nyt 90-vuotiaita, asuvat edelleen kotona ja pärjäävät sukulaisten avulla hyvin. Ovat terveitä päästään, vaikka kroppa onkin jo alkanut antaa periksi. Ja molemmat olen käynyt viimeisen kymmenen vuoden aikana hyvästelemäsä sairaalassa pikaisesti, kun olen lääkäriltä saanut sellaisen puhelun, että olis tultava jos meinaa ehtiä... Tiedän, ettei heilläkään aikaa enää paljoa ole ja otan kaiken irti siitä mitä jäljellä on.