Huoli eskaritytön kaverittomuudesta

Onpa kurjaa luettavaa. En osaa neuvoa, mutta nostan, niin ehkä joku muu osaa sanoa jotain järkevää.

Puhu nyt ainakin huolestasi eskarin aikuisille. He voivat seurata tilannetta ja ohjata lapsia yhteisiin juttuihin.

Minäkään en osaa neuvoa, mutta lapsen kaverittomuus on aina sydäntäsärkevää. Varmaan tuo tulevien luokkakavereiden kutsuminen kylään voisi olla hyvä idea.

Kannattaa puhua eskarissa, heillä on keinoja auttaa tilanteessa.

Onneksi tätä on enää pari kuukautta jäljellä, koulussa saa uuden mahdollisuuden tutustua lapsiin ja kyllähän lapsetkin kasvaa kesän aikana ja saattavat jo syksyllä osata leikkiä useamman lapsen kanssa, kuin vaan kahdestaan, se on lapsille luonnollisesti helpointa. Eskarissa voisi pyytää vaikka jotain ryhmäleikkejä, ne edesauttaa toimimaan ryhmänä.

Ap. Seuraa nyt onko kesällä vaikka uimakouluja tai muuta harrastekerhoa, jossa lapsi voisi löytää kavereita.

Itse lähdin ujon ja aran eskarilaiseni kanssa siitä, etten voi muuttaa muita lapsia. Olin toki yrittänyt puhua tarhatädeille, muiden lasten vanhemmille ja vaikka mitä. Lopulta oli todettava, että tämä oli sama kuin kädelle olisi puhunut. Ketään ei kiinnostanut. Sen sijaan, että kiinnitin huomioni muihin, aloin vahvistaa omaa lastani kaikin mahdollisin keinoin. Tuin itsetuntoa, vein urheilemaan, jotta pärjää pelissä kuin pelissä, opetin lukemaan ennen koulun alkua ja kehuin joka ilta, että on hyvä lapsi ihan omana itsenään. Toimi, mutta vei aikaa. Kavereita on ja selviää isossakin porukassa paremmin kuin hyvin. Lapsi nyt tokalla.

Lapset tarvitsevat aikuisen tukea kaverisuhteiden luomisessa ja ryhmäytymisessä. Ota asia puheeksi eskariopen kanssa, sillä hänellä on keinoja havainnoida ryhmän toimintaa. On myös lapsia, jotka selviävät hyvin ja vahvistuvat omana itsenään jopa paremmin, kun se bestis ei ole siinä koko ajan. Kiusaaminen on eri asia ja sitä ei tule tietenkään sallia.

Oma tyttäreni oli oman tiensä kulkija jo eskarissa ja joskus äitinä sitä salassa murehdin, kun näin, että hänet oli jätetty porukasta. Nyt vasta aikuisena hän on kertonut, että asia ei häntä itseään haitannut. Oli vain ihmetellyt, että miksi juuri hän sai kokea ulkopuolelle jättämistä. Hän on aina ollut liikunnallinen ja taitava pallopeleissä.Pärjäsi hyvin poikien kanssa, ja leikkikaverina oli usein nämä naapurinpojat. Tytär kertoi, että kommunikointi oli jotenkin helpompaa poikien kanssa eikä ne turhia rääkynyt tai valittanut.

Näin käy kun ei viitsitä lapselle hankkia harrastuksia. Esim. Monet urheilulajit voi hyvin aloittaa neljä viisi vuotiaana samoin kuin musiikkiharraStuksen. Näin tutustuu niihin toisiin omanikäisiin ja harrastuksesta saa kavereita.

Tytöllä on harrastus, jossa on yksi mukava kaveri, joka ei kuitenkaan asu saman koulun alueella. Tosiaan myös naapurustossa on kavereita, myös sen naapurinpojan kanssa leikkii edelleen vapaa-ajalla. Mutta siellä, missä eniten aikaa viettää, on nyt vaikeaa 😔 tyttö ei ole varsinaisesti ujo, mutta vetäytyvä jos tulee torjutuksi. Eikä ehkä ole kovin taitava itse tekemään aloitteita. Tuo itsetunnon vahvistaminen on tärkeää! Ja se, että tyttöä voin tiettyyn pisteeseen asti muokata, mutta ympäristöä en. Kiitos 🙏

Tää ei varmaan lohduta, mutta jos on suuri yläkoulu aikanaan, niin sieltä viimeistään löytää kaltaistaan seuraa.

Siellä ollan niin monen eri ryhmän kanssa.

Jos jatka suureen lukioon, niin sama juttu.