Miten jaksaa lasten älämölyä ja kaikkea säätöä?
Kolme lasta ja olen yh. Huomaan, että kaipaisin etenkin "iän myötä" rauhaa ja selkiyttä, kouluikäiset lapset tekee, touhuaa, mekastaa, tappelee keskenään, sotkee... Kaikkea sitä, ja se kuormittaa hirveästi.
Lapset ovat normaaleja, pärjääviä ja meillä on selkeät rytmit ja säännöt. Mitään pngelmaporukkaa emme ole, on harrastukset ym. Mutta silti. Minulla on täyspäivätyö ja sen lisäksi tämä muu ruletti. Joskus tuntuu, että helpompaa oli kun olivat pieniä. Nyt osaavat olla niin rasittavia, saavat riitaa aikaa keskenään jatkuvasti, ihmettelen mihin se kaikki kasvatustyö on valunut?! Aina olen korostanut hyviä tapoja. Osaavat huomioida kaverit kyllä muualla, mutta keskenään sisarukset... Ehkä normaalia, mutta niin kuormittavaa!
Kaipaan lepoa, rauhaa, ei meteliä. Miten sitä saan kun elämäni on järjettömän täyttä. Omat harrasteet on pois sillä aikaa ei niihin ole työltä ja kotitöitä, mutta mitä vielä keksin? Tässä menee vuosikausia ennen kuin lentävät pesästä...
Kommentit (25)
Ala-asteella mullakin, ekasta kutoseen.
luultavimmin nukkuvat yönsä rauhassa. sen sijaan tosissaan sietämätöntä älämölö on juoppojen ja vastaavien yöllä kerrostalossa pitämä äläkkä. 👎
Varmaan aikuisen pitäisi ratkaista tilanteet heti & kummallekin reilusti, jos on riitoja ja pitää välillä lapset erillään. Ei sisarusten ole pakko olla keskenään koko ajan. Mitkä asiat ovat riidan aiheena?
Kohta ovat teinejä ja ovat huoneissaan eikä niistä edes kuule, ovatko hengissä.
Kaikesta vääntävät: toinen kysyy lainaan jotain, toinen sanoo ettet saa etkä itseään viimeksi antanut, toinen että niiiiin koska sä sitä tätä tota... Tai toinen puhuu, toinen ei vastaa.. Toinen siivoaa jäljet ja alkaa marmaytaa kun toinen ei. Jatkuvasti jostain. Olen puuttunut ja puutun, punaisena lankana että miettikää miten itse haluaisitte huomioitava ja että toisille puhutaan ystävällisesti. Vaan ei mitään tehoa kun taas uusi kinatilanne syntyy. Väsyttävää!
Vierailija kirjoitti:
Ala-asteella mullakin, ekasta kutoseen.
Ai epusta kuukkiin?
Kun nyt jostain syystä olet kolme lasta hankkinut, oletan, että etukäteen tiesit, että ääniä perheeseen tulee vuosiksi ihan liikaa. Joten jatka kasvattamista ja sietämistä.
Vierailija kirjoitti:
Kaikesta vääntävät: toinen kysyy lainaan jotain, toinen sanoo ettet saa etkä itseään viimeksi antanut, toinen että niiiiin koska sä sitä tätä tota... Tai toinen puhuu, toinen ei vastaa.. Toinen siivoaa jäljet ja alkaa marmaytaa kun toinen ei. Jatkuvasti jostain. Olen puuttunut ja puutun, punaisena lankana että miettikää miten itse haluaisitte huomioitava ja että toisille puhutaan ystävällisesti. Vaan ei mitään tehoa kun taas uusi kinatilanne syntyy. Väsyttävää!
Kuulehan, vaikket nyt sitä usko: Tulee aika, jolloin kaipaat noita ääniä ja näitä päiviä :)
Kun lapset ovat poissa, ja yksinäsi kotona mietit mitä heille kuuluu, ja mikseivät tänään soittaneet sinulle.
Parhaiten pää tuulettuu kävelylenkillä luonnon keskellä. Hetki aikaa omille ajatuksille niin sitten taas jaksaa.
Vierailija kirjoitti:
Parhaiten pää tuulettuu kävelylenkillä luonnon keskellä. Hetki aikaa omille ajatuksille niin sitten taas jaksaa.
Joo mutta masentava palata takaisin kun ensimmäinen huutaja tulee jo ovella vastaan.
Omat lapseni (kolme) ovat 23-28 vuotiaita. Kun sattuvat samaan aikaan kotiin pitävät vieläkin hirveää älämölöä. Varsinkin pojat väittelevät välillä niin tiiviisti esim. tietokonejutuista tai sijoitusasioista, että tekisi mieli ajaa heidät pihalle pauhaamaan. Ei varmaan lohduta niitä, joilla on sama ongelma kotona asuvien lasten kanssa ja ajattelevat ongelman poistuvan muutamassa vuodessa. Jostain syystä vain aikuiset ihmiset taantuvat vanhempiensa kynnyksen ylitettyään. Lapseni siis tulevat erinomaisesti toimeen keskenään, mutta sisarusten välistä kinaamista jatketaan hyvässä sovussa ilmeisesti hautaan asti (ainakin minun hautaani asti).
Mulla on kotona ihanan rauhallista yhden lapsen kanssa :)
Ymmärrän sua täysin. Omat lapset 2- ja 4-vuotiaita ja älämölöä, riitelyä yms. on paljon. Meidän ratkaisu on olla paljon ulkona jossa saavat purkaa energiaa. Sisällä laitan kuulokkeet päähän ja hyvää musiikkia, silloin ei huudot ja muut ärsytä niin paljon.
Mietin monesti myös mikä mekkala kuuluu naapureille ja että miettivätkö mikä sekpporukka ollaan. Ei ole mukava kerrostalossa olla se asunto, josta huutoa ja tappelua kuuluu.
Onko lapsilla erillisiä tiloja, joissa saavat olla rauhassa? Ajattelin vain, että voi olla lapsillekin aika raskas tuo tilanne.
Itsellä oli sisarus, jonka kanssa tapeltiin harva se päivä, tai vähintään oli ilkeää naljailua, leuhkimista ja lyttäämistä. Elämänlaatu koheni huomattavasti, kun huonejärjestystä vaihdettiin, eikä tarvinnut enää 24/7 olla toisen riepoteltavana.
—-
Mitä jos lähdette porukalla pihalle/ulos puistoon/metsää ? Siellä on tilaa enemmän, niin ehkeivät ole ihan niin paljon toistensa kimpussa? Ja liikunnasta tulee hyvä mieli kaikille! :)
—-
Tuosta kasvatuksesta, että toisten kunnioittamista ei voi opettaa koskaan liikaa. Löytäisitköhän siihen uusia tapoja/sanoja, miten opettaa sitä heille? Oma äitini selvitti tilanteet parhaiten niin, että keskusteli erikseen kummankin osapuolen kanssa. Siinä oli ihan eri tavalla tilaa rauhoittua ja kuunnella.
Ja ylipäätään äänensävyn vaihtaminenkin tepsi minuun lapsena. Jos samasta asiasta vaan jankutettiin samoin sanoin ja samalla äänellä, se ei mennyt kunnolla perille, vaan se ”oli vaan taas tuota samaa”, eli en juuri pysähtynyt ajattelemaan asiaa.
—-
Kerropa lapsille ystävällisesti ja vakavissasi, miltä tuntuu kuunnella tuollaista riitelyä, ja miten ikävää on palata sellaiseen kotiin. Ja kerro, miten mukavaa olisi, kun ...(tähän se, millaiseen kotiin tahtoisit tulla; sellainen realistinen ja toteutettavissa oleva versio.) Yleensä lapset haluaa miellyttää vanhempiaan, joten saattaisivat jopa yrittää. Ja koita sen jälkeen aluksi ylläpitää kivaa tunnelmaa hymyilemällä, tervehtimässä iloisesti jne. vaikka ei heti hymyilyttäisikään.
Kysy myös, millaisessa kodin ilmapiirissä lapsesi viihtyisivät.
Tsemppiä tulevaan!
Hajoa pentuihis !
Elämä on valintoja.
Lapsille kannattaa puhua myös ihan sellasista jutuista, että millaisella äänensävyllä toiselle ihmiselle puhutaan. Että puhuu sillein ystävällisesti ja kunnioittaen. Ja että keskustelu on toisen ihmisen ymmärtämistä, ei oman agendan tuuttaamista toisen korvaan.
Tee selväksi, että jos toinen ei suostu johonkin ehdotukseen, niin siitä ei jäädä jankkaamaan. Silloin kun toisella on oikeus kieltäytyä, toisen rajoja tulee kunnioittaa.
Ystävällisyydellä voi koittaa auttaa tilannetta, mutta siltikin toinen saa pitää rajoistaan kiinni. Kerro se satu siitä, miten aurinko ja puhuri kilpailivat, kumpi saa riisuttua takin matkamiehen päältä. Vaikka puhuri miten puski tuulta, miesraasu vaan kietoi takin tiukemmin ja tiukemmin ympärilleen. Mutta kun aurinko alkoi lämmittää, lämpeni mieskin, ja takki avautui. ☀️
Lämpöä elämääsi!
Lapsille ei pidä huutaa mutta joskus kunnon karjasu uppoo paremmin kuin kaunis/ymmärtävä/ystävällinen puhe.
I feel you! Omat ovat juuri alkaneet tapella noin, ala -asteikäisiä. Onneksi olen juuri voinut alkaa jättää lapset keskenään hetkeksi, että pääsen lenkille tuulettamaan päätä Missä iässä omasii ovat?