Lue keskustelun säännöt.
Lapseen takertuvat kaverit
26.04.2021 |
Onko muissa perheissä ongelmaa "takertuvista" lasten kavereista?
Tähän lähelle viime kesänä muutti perhe, jossa on vuoden nuorempi lapsi kuin omamme sekä toinen heidän lapsistaan on alakoulussa viimeisiä vuosia. Meidän lapsemme on ekaluokkalainen ja hänellä on paljon kavereita koulussa ja koulun ulkopuolella.
Nämä kaverit ovat nyt tarkertuneet lapsemme siten, että joka päivä pitäisi olla vain heidän kanssaan ja muiden kavereiden kanssa ei saisi olla (onneksi tämä toinen tarkertuja ei ole samassa lähikoulussa kuin lapsemme). Viikonloput pitäisi lapsemme olla aamusta iltaan heidän kanssaan, jos heillä ei ole muita menoja. Mikäli meillä on muita menoja niin ja leikit ei sovi niin nämä lapset heti on sanomassa, että lapsemme ei halua olla kaveri heidän kanssaan.
Nämä lapset vahtivat kokoajan milloin lapsemme on ulkona. Pyöräilevät tässä lähettyvillä paljon ja kokoajan kurkkivat pihaan sekä ikkunoista sisälle, onko lapsemme kotona (siis kadulta tuijottavat ikkunoihimme). Tämä alkaa käydä rasittavaksi, kun kohti kesää menemme ja haluaisimme välillä pelata ja oleilla pihallamme rauhassa perheenä. Toki kaveritkin on tervetulleita, mutta joskus haluamme pitää myös perheaikaa.
Viime vuonna elo-syyskuussa yhtenä sunnuntaina nämä lapsen kaverit tulivat meille heti, kun olimme saaneet lounaan syötyä (olisivat tulleet jo aiemmin, mutta annoimme luvan vasta lounaan jälkeen tulla). Sitten nämä olivat yli 6 tuntia ja eivät olisi vieläkään lähteneet ellei olisi sanottu, että meillä on kohta sauna ja päivällinen.
Onko tämän asian selvittelyssä ainut tapa olla yhteydessä ja yrittää sopia säännöistä. Epäilen, että heitä ei kiinnosta asia, kun lapset on kuitenkin "turvallisesti" kavereiden luona.
Kommentit (26)
Sopikaa että yksi ilta viikossa ja vuoroin vieraissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kotona ahdistava ilmapiiri, ei kaikki kunnossa, näillä naapurin lapsilla? Siksi pitäisi päästä koko ajan toisten kotiin. Minulla oli ainakin tällaista käytöstä ala-asteikäisenä.
Mitä lasten vanhemmat ovat sanoneet, kun olet heidän kanssaan ottaneet asian esille?
Sinä olet vastuussa, voit ratkaista tilanteen ihan rajat laittamalla. Leikit ensi alkuun vaikka kerran tai kaksi viikossa, muulloin lähetät pois etkä selittele. Ei sinun tarvitse olla mukava kaveriäiti, vaan voit olla turvallinen aikuinen. Nyt sysäät koko ongelman lapsesi niskoille.
Heh, ollaankin tässä naapuristossa rupateltu kuinka kauan yksi rouva jaksaa muiden lapsia katsoa nurkissaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinun ei tarvitse sopia säännöistä kenenkään kanssa. Voitte puolisosi kanssa itse päättää teidän perheen säännöistä. Miksi annat lapsien pompottaa sinua? Lapsesi kasvaa turvattomassa ympäristössä, jos hän joutuu kokemaan, että tilanne on hänen käsissään ja hänen vastuullaan, eikä sinun.
taustalla voi olla se, että kun ovat asuneet siellä vain lyhyen ajan, niin eivät ole saaneet muita kavereita. Silti asia ei ole teidän ongelmanne, mutta antaa ehkä sellaisen ymmärtävän asenteen.
Itse olisin kovin kiitollinen, että mikäli oma lapseni käyttäytyisi noin, niin minulle kerrottaisiin, että oma lapseni on sanonut, että omat menot kertovat siitä, ettei halua olla kaveri toisen kanssa. Lisäksi kovasti toivoisin, että minulle kerrottaisiin jos lapset kurkkivat ikkunoista sisälle, eivät lähde pois heti käskettäessä, estävät tapaamasta muita kavereita.
Vanhemmat eivät voi tietää kielteisistä asioista, mikäli heille ei niitä kerrota. Itsekin varmaankin toivoisit, että sinulle kerrotaan, jos oma lapsesi toimisi rajattomasti.
Tuli mieleeni, että onnistuisiko se, että kutsuisitte lapsesi muita kavereita ja nämä kaverit samalla kertaa? Näin he tutustuisivat muihinkin lapsiin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä leikittiin 70-luvulla naapuruston samojen kavereiden kanssa. Päivästä toiseen 😊
Vierailija kirjoitti:
Kotona ahdistava ilmapiiri, ei kaikki kunnossa, näillä naapurin lapsilla? Siksi pitäisi päästä koko ajan toisten kotiin. Minulla oli ainakin tällaista käytöstä ala-asteikäisenä.
Epäilen tätä myös. Mullakin oli lapsuusaikana ripustautuva kaveri, jonka käytös johtui ihan selvästi siitä, ettei kotona ollut hyvä olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitä lasten vanhemmat ovat sanoneet, kun olet heidän kanssaan ottaneet asian esille?
Tämä asia on nyt vaivannut yhä enemmän lastamme, joten nyt puutumme tähän asiaan. Tarkoitus on yrittää keskustella näiden vanhempien kanssa. Lopputulos on vielä arvoitus. Minullakin oli mielessä, että ehdottaisimme yhtä iltaa viikossa, jotta jää yhteistä aikaa olla perheenä, harrastuksille ja muille kavereille.
AP
Vierailija kirjoitti:
Meillä leikittiin 70-luvulla naapuruston samojen kavereiden kanssa. Päivästä toiseen 😊
Me myös enempikin ulkona ja urheiltiin ja muuta.Ei me väännytty ihmisten kotiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ilmeisesti kyseessä ovat saman naapuruston lapset. Mitä jos järjestäisit asukaskokouksen asian tiimoilta? Siellä voisitte vanhempien kesken sopia yhteisistä pelisäännöistä. Selkeästi moni naapureistasi on jättänyt lastensa tapakasvauksen vähemmälle.
Miten sinun lapsi kokee tilanteen? Onko muuten käynyt heillä kylässä (jos uskallat päästää) ja millainen siellä on ilmapiiri, saako sinne yleensä mennä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse varmaan koittaisin jutella vanhempien kanssa ja jos se ei auta, asetat selkeät rajat suoraan näille lapsille.
Oma kokemus on hyvin itsekeskeisestä lapsesta, joka ajatteli, että hänen pitää saada aina ensimmäisenä ja paras. Hänen mielestään koko maailma on häntä varten. Lapsi vilpittömästi luuli, että jos hän haluaa jotain, on kaikkien muiden ihmisten ykkösprioriteetti se tarjota. Esim. lapseni synttäreillä tämä lapsi ryntäsi ensimmäisenä parhaalle paikalle pöydän keskipisteeksi. Piti ohjeistaa isoa ala-koululaista kuinka synttäreillä ollaan. Tämä sama lapsi ei ole noin takertuva, mutta hänellekin oli ongelma se, että lapsellani on muitakin kavereita. Tällä lapsella ei ole paljoa kavereita enkä ihmettele miksi. Ei kai kukaan lapsikaan jaksa aina tehdä kaverin mielen mukaan ja asettaa kaveria jalustalle.
Juttelin vanhempien kanssa, mutta kävi nopeasti selväksi mistä lapsen pikkukuninkaallisuus kumpusi. Vanhemmat olivat juuri tätä ”Ei meidän lapsi vaan” -sorttia. Lapsi oli heille virheetön ja täydellinen ja tietenkin hän on sellaisena parempi kuin muut ja etuoikeutettu. Ainoaksi mahdollisuudeksi jäi siis laittaa rajat itse. Olihan lapsi kieltämättä ihmeissään, kun kaverin äiti ei suostunutkaan hänen palvelijaksi hänen hoviinsa, mutta uskon, että rajat ja se, etten mennyt lapsen mielen mukaan, oli lopulta hänellekin hyväksi.
Juttele ensin vanhempien kanssa. Jos ei auta, ojennat itse lapsia. Jos ei vieläkään auta, teet heidän vanhemmistaan rikosilmoituksen kotirauhan häirinnästä. Ikkunoista sisään kurkkiminen on häirintää.
Eikö lapsesi sano, että nyt ei ehdi/voi.
Sinä laitat teidän perheen rajat. Mitä ne ikinä sitten onkin, esim jos olette kotona viikonloppuna niin lounaan jälkeen voi tulla leikkimään 1-2 tuntia. Sitten on lähdettävä.
Vierailija kirjoitti:
Eikö lapsesi sano, että nyt ei ehdi/voi.
Tuollaiset lapset eivät kunnioita sanaa ei.
Meillä on hieman vastaavaa kokemusta. Erään naapuruston perheen lapsi viihtyisi meillä aamusta iltaan, jos vain antaisin. Siis aivan koko ajan. Lapsi on hyvin erilaisesta perheestä kuin omamme ja tietyt peruskäytöstavat ovat hukassa. Joudun valtavasti tekemään ylimääräistä "työtä" tämän lapsen vuoksi. Eniten ehkä harmittaa, että oma lapsi haluaa olla tämän hieman nuoremman lapsen ystävä, on vaikea käsittää miksi. Jonkin verran huonot käytöstavat ja tapa puhua siirtyy lapsellemme, mikä kiristää entisestään tilannetta pääni sisällä. Puhumalla ja keskustelemalla olen toistaiseksi selvinnyt oman lapseni kanssa.
En vain voi sille mitään, että jollakin tavalla lapseni ystävä ärsyttää tosi paljon. Samalla tunnen empatiaa, sillä ei ole helppoa kasvaa ja elää hänen perheessään ja hänellä on myös nepsy-diagnoosi. Meillä on sääntö, että tämä tietty ystävä voi olla vain 2h kerrallaan meillä. Kesät ovat pahimpia, kun viihtyvät meidän pihalla ja tämä lapsi tarrautuu kuin liima meidän perheeseen ja nyt vanhemmiten erityisesti lapseeni. Olen selvitellyt lapsen asioita ihan muiden perheidenkin kanssa ja riitoja hänen sisarustensa välillä.
En haluaisi sanoa lapselleni, että et voi olla tämän ystävä. Sellainen ei oikein sovi omaan kasvatusmetodiini, jossa pyrin luottamaan lapseni kykyyn tehdä oikeita valintoja, mutta niistä valinnoista ain toki välillä keskustellaan. Tämä ystävä vain teettää niin paljon enemmän "työtä" kuin lapseni muut ystävät. Jo ihan se meteli ja tapa, jolla hän puhuu, haluaa huomiota, puhuu muista ihmisistä ja millaista kieltä hän käyttää jne. tuntuu tavattoman raskaalta. Toisaalta yhtenä päivänä tämä lapsi tuli oven taakse, kertoi tarvitsevansa apua läksyissä ja kiitti, kun sai tulla meille niitä tekemään.
Toivottavasti heidän vanhempansa ovat järkeviä, voit yrittää puhua. Oma kokemus vastaavasta on, etteivät vanhemmat nähneet takertujassa mitään vikaa, muissa vain. Vaikka tämä takertuja vahti, seuraili, kiristi ja yritti rikkoa kaikki muut kaveruussuhteet.