Onko muita kestov*tutuksesta kärsiviä?

Mikä veetuttaa tänään?

Oletko kokeillut SSRI-lääkkeitä? Ne saattaa auttaa tuollaiseen.

On meitä muitakin. Yritän olla seuraamatta mediaa, kuljen joka paikassa kuulokkeet päässä, musiikki helpottaa. En enää katso ketään silmiin, en lue mainoksia, lööppejä enkä mitään ohjeita. En puhu kenellekään, kuljen usein huppu päässä niin saan olla rauhassa. Bussissa selaan instavideoita ja kuuntelen musiikkia niin isolla, että maskipakko-kuulutukset eivät juuri kuulu. En kiinnitä enää ympäristöön juuri mitään huomiota.

Olen tarkoituksella uppoutunut yhteen harrastukseeni niin intensiivisesti, että en käytä aikaani oikeastaan mihinkään muuhun kuin töihin ja tuohon harrastukseen ja siitä keskustelemiseen erilaisissa someryhmissä, ja siihen liittyvien videoiden katseluun instassa.

Kotona otan kuulokkeet pois ja juttelen miehen kanssa, kokkaillaan, katsotaan leffoja ja juodaan viiniä. Viikonloppuisin ajellaan joskus huviksemme autolla pitkin Suomea, kuunnellaan musiikkia, lauletaan mukana, jutellaan, valokuvataan paljon.

Olemme vetäytyneet täysin omaan kuplaamme, emme ole tekemisissä tämän hulluksi tulleen maailman kanssa työn ulkopuolella käytännössä ollenkaan. Molempien työ on melko itsenäistä asiantuntijatyötä, eikä työkavereissa onneksi ole hysteerikkoja. Mun töissä ei edes käytetä maskeja, eikä kukaan siellä yleensä edes mainitse koronaa.

Olemme tavallaan syrjäytyneet, omasta halustamme. Erona oikeasti syrjäytyneisiin on se, että olemme korkeasti koulutettuja, melko varakkaita ja muutenkin hyväosaisia ihmisiä.

Vierailija kirjoitti:

On meitä muitakin. Yritän olla seuraamatta mediaa, kuljen joka paikassa kuulokkeet päässä, musiikki helpottaa. En enää katso ketään silmiin, en lue mainoksia, lööppejä enkä mitään ohjeita. En puhu kenellekään, kuljen usein huppu päässä niin saan olla rauhassa. Bussissa selaan instavideoita ja kuuntelen musiikkia niin isolla, että maskipakko-kuulutukset eivät juuri kuulu. En kiinnitä enää ympäristöön juuri mitään huomiota.

Olen tarkoituksella uppoutunut yhteen harrastukseeni niin intensiivisesti, että en käytä aikaani oikeastaan mihinkään muuhun kuin töihin ja tuohon harrastukseen ja siitä keskustelemiseen erilaisissa someryhmissä, ja siihen liittyvien videoiden katseluun instassa.

Kotona otan kuulokkeet pois ja juttelen miehen kanssa, kokkaillaan, katsotaan leffoja ja juodaan viiniä. Viikonloppuisin ajellaan joskus huviksemme autolla pitkin Suomea, kuunnellaan musiikkia, lauletaan mukana, jutellaan, valokuvataan paljon.

Olemme vetäytyneet täysin omaan kuplaamme, emme ole tekemisissä tämän hulluksi tulleen maailman kanssa työn ulkopuolella käytännössä ollenkaan. Molempien työ on melko itsenäistä asiantuntijatyötä, eikä työkavereissa onneksi ole hysteerikkoja. Mun töissä ei edes käytetä maskeja, eikä kukaan siellä yleensä edes mainitse koronaa.

Olemme tavallaan syrjäytyneet, omasta halustamme. Erona oikeasti syrjäytyneisiin on se, että olemme korkeasti koulutettuja, melko varakkaita ja muutenkin hyväosaisia ihmisiä.

Kiitos tästä viestistä.

Hoksasin juuri, etten itsekään katso enää kaupassa käydessä ketään ihmistä silmiin. Välttelen kaikenlaisia katsekontakteja keneenkään. Hoidan vain välttämättömät asiat kaupoissa ja muualla. Alkoholia tulee ostettua ja käytettyä aiempaa enemmän. Uusien verhojen, huonekalujen ym. ostoaika tulee sitten joskus, kun lappu naamalla kulkeminen on ohitse.

Jatkuva v*tutus syö jaksamista päivä päivältä.

Ap

Lääkärit kutsuu tuota masennukseksi. Kuten itsekin huomaat, ihmiset eivät ole muuttunut radikaalisti mutta sun mieliala on.

Vierailija kirjoitti:

On meitä muitakin. Yritän olla seuraamatta mediaa, kuljen joka paikassa kuulokkeet päässä, musiikki helpottaa. En enää katso ketään silmiin, en lue mainoksia, lööppejä enkä mitään ohjeita. En puhu kenellekään, kuljen usein huppu päässä niin saan olla rauhassa. Bussissa selaan instavideoita ja kuuntelen musiikkia niin isolla, että maskipakko-kuulutukset eivät juuri kuulu. En kiinnitä enää ympäristöön juuri mitään huomiota.

Olen tarkoituksella uppoutunut yhteen harrastukseeni niin intensiivisesti, että en käytä aikaani oikeastaan mihinkään muuhun kuin töihin ja tuohon harrastukseen ja siitä keskustelemiseen erilaisissa someryhmissä, ja siihen liittyvien videoiden katseluun instassa.

Kotona otan kuulokkeet pois ja juttelen miehen kanssa, kokkaillaan, katsotaan leffoja ja juodaan viiniä. Viikonloppuisin ajellaan joskus huviksemme autolla pitkin Suomea, kuunnellaan musiikkia, lauletaan mukana, jutellaan, valokuvataan paljon.

Olemme vetäytyneet täysin omaan kuplaamme, emme ole tekemisissä tämän hulluksi tulleen maailman kanssa työn ulkopuolella käytännössä ollenkaan. Molempien työ on melko itsenäistä asiantuntijatyötä, eikä työkavereissa onneksi ole hysteerikkoja. Mun töissä ei edes käytetä maskeja, eikä kukaan siellä yleensä edes mainitse koronaa.

Olemme tavallaan syrjäytyneet, omasta halustamme. Erona oikeasti syrjäytyneisiin on se, että olemme korkeasti koulutettuja, melko varakkaita ja muutenkin hyväosaisia ihmisiä.

Mukavaa kuulla asseista joilla menee kivasti yhdessä kun on löytynyt vierelle samanhenkinen ihminen. :)

Vierailija kirjoitti:

Lääkärit kutsuu tuota masennukseksi. Kuten itsekin huomaat, ihmiset eivät ole muuttunut radikaalisti mutta sun mieliala on.

Eihän kutsu. Ite oon sanonut lääkärin kysyessä olenko masentunut vastaukseksi, että mielentilaani kuvaa paremmin se v:llä alkava sana. Lääkäri käytti itsekin ko. sanaa ja myönsi noiden olevan eri asia. Ja sit Lääkäri oli neurologi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lääkärit kutsuu tuota masennukseksi. Kuten itsekin huomaat, ihmiset eivät ole muuttunut radikaalisti mutta sun mieliala on.

Eihän kutsu. Ite oon sanonut lääkärin kysyessä olenko masentunut vastaukseksi, että mielentilaani kuvaa paremmin se v:llä alkava sana. Lääkäri käytti itsekin ko. sanaa ja myönsi noiden olevan eri asia. Ja sit Lääkäri oli neurologi.

Nykyfiiliksistä päätellen annetut hoito-ohjeet eivät olleet kovin onnistuneita.