Mitä ajattelette ihmisistä jotka puhuvat avoimesti ongelmistaan, vaikkapa masennuksesta tai ADHD:sta?
Kommentit (60)
No varmaan kertoo vain avoimesti ettei toisen tarvitse täällä palstalla päivitellä että millainen bimbo ja tyhmä laiskiainen se Marjo-Tuulikki on ihan ilman syytä!
No koska olen itsekin sellainen niin koen, että on kiva jutella ihmisen kanssa, joka minua ymmärtää.
No, jos hänen kanssaan voi puhua muustakin kuin hänen ongelmistaan, niin silloin se on ymmärrettävää. Muuten olisi rasittavaa jos hän aina jauhaisi samoista asioista. Kumma muuten että ADHD:tä ei ollut edes olemassa 1980-luvulla.
Mutta eikö nämä ihmiset saa vähän sellainen reppanan maineen? Eivätkä ehkä saa koskaan parisuhdetta tms?
Vierailija kirjoitti:
No, jos hänen kanssaan voi puhua muustakin kuin hänen ongelmistaan, niin silloin se on ymmärrettävää. Muuten olisi rasittavaa jos hän aina jauhaisi samoista asioista. Kumma muuten että ADHD:tä ei ollut edes olemassa 1980-luvulla.
Oli olemassa. Silloin vaan nimillä kuten häirikkö ja hulivili. Saatesanoina myös tyhmä, laiska ja saamaton.
Vierailija kirjoitti:
Mutta eikö nämä ihmiset saa vähän sellainen reppanan maineen? Eivätkä ehkä saa koskaan parisuhdetta tms?
Noin urposti ajattelevien kanssa eivät haluakaan suhteeseen. Onneksi parempaakin seuraa on tarjolla :)
Mt-ongelmien aiheuttama rajattomuus/pidikkeettömyys, ehkä myös huomionhakuisuus tai uhriutumisen tarve. Haluaa erityiskohtelua.
Terve tasapainoinen ihminen ei puhu yksityisistä, kipeistä asioistaan avoimesti kenelle tahansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, jos hänen kanssaan voi puhua muustakin kuin hänen ongelmistaan, niin silloin se on ymmärrettävää. Muuten olisi rasittavaa jos hän aina jauhaisi samoista asioista. Kumma muuten että ADHD:tä ei ollut edes olemassa 1980-luvulla.
Oli olemassa. Silloin vaan nimillä kuten häirikkö ja hulivili. Saatesanoina myös tyhmä, laiska ja saamaton.
Niin, nyt ollaan jo sovistikoituneita kansalaisia ja keksitty sivistyneempi neurologinen sairaus niille tyhmille, laiskoilla ja häiriköille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta eikö nämä ihmiset saa vähän sellainen reppanan maineen? Eivätkä ehkä saa koskaan parisuhdetta tms?
Noin urposti ajattelevien kanssa eivät haluakaan suhteeseen. Onneksi parempaakin seuraa on tarjolla :)
No nimenomaan, olen itsekin masentunut ja koen itseni juuri reppananksi, joka on toisille vain taakka. En usko saavani parisuhdetta.
Vierailija kirjoitti:
Mt-ongelmien aiheuttama rajattomuus/pidikkeettömyys, ehkä myös huomionhakuisuus tai uhriutumisen tarve. Haluaa erityiskohtelua.
Terve tasapainoinen ihminen ei puhu yksityisistä, kipeistä asioistaan avoimesti kenelle tahansa.
Miksi ei? Miksi niitä pitää pitää salassa?
Hienoa mt-ongelmien sheimaamista taas. Juuri tällaisen ilmapiirin takia kaikki ei uskalla puhua ongelmistaan. Ai että ärsyttää.
Vierailija kirjoitti:
No, jos hänen kanssaan voi puhua muustakin kuin hänen ongelmistaan, niin silloin se on ymmärrettävää. Muuten olisi rasittavaa jos hän aina jauhaisi samoista asioista. Kumma muuten että ADHD:tä ei ollut edes olemassa 1980-luvulla.
Oli. Se oli eri nimellä. Siitä voit tosin itse ottaa selvää, että millä nimellä :) Hyvin moni "nykyinen" adhd on saanut tuon diagnoosin jopa 70-luvulla.
Jos väität mt-ongelmia "uhriutumiseksi", olet empatiakyvytön ja kylmä. Kapeakatseiset ihmiset on tosi outoja, ei jatkoon.
Vierailija kirjoitti:
Mutta eikö nämä ihmiset saa vähän sellainen reppanan maineen? Eivätkä ehkä saa koskaan parisuhdetta tms?
Ööh, mitä reppanaa esimerkiksi adhd:ssa on?
En leimautumisen pelossa uskaltaisi kertoa kenellekään että olen sairastanut psykoosin.
Tykkään ja kunnioitan, vähän jopa ihailen sellaista avoimuutta. Toki riippuu miten siitä puhuu. Minä en esim osaa auttaa noissa jutuissa, eli kokisin vaikeana jos joku tulisi vaikka itkien kertomaan että nyt masentaa, voisin mennä vähän lukkoon... mutta jos joku vaan tuo ilmi tuollaisia asioita itsestään itsevarmalla asenteella niin olen aika lailla aina siitä pitänyt. Minulle tulee sellainen läheisempi yhteys heti sellaiseen ihmiseen ja pidän avoimuutta todella rohkeana. Siihen on niin tottunut ettei oikeesti ja syvästi tunne ihmisiä ja kaikki me varjellaan yksityisyyttä eikä näytetä paljon ittestämme... niin se on mulle tosi raikasta ja aitoa jos joku vaan heittää keskusteluun että "niin se oli sillon kun olin vielä tosi masentunut ja oli se lääkityskin päällä, eli oisko siitä nyt 7 vuotta" tms mainitsee asian jossain välissä.
Vierailija kirjoitti:
Hienoa mt-ongelmien sheimaamista taas. Juuri tällaisen ilmapiirin takia kaikki ei uskalla puhua ongelmistaan. Ai että ärsyttää.
Toisille ottaa koville nämä diagnoosit kun oma ylemmyydentunto on siitä riippuvainen että joillakin muilla on elämässään paljon sisäsyntyisiä haasteita ja heitä sai ennen näitä diagnooseja surutta polkea ja pilkata.
Vierailija kirjoitti:
Mt-ongelmien aiheuttama rajattomuus/pidikkeettömyys, ehkä myös huomionhakuisuus tai uhriutumisen tarve. Haluaa erityiskohtelua.
Terve tasapainoinen ihminen ei puhu yksityisistä, kipeistä asioistaan avoimesti kenelle tahansa.
Ilmeisesti ajattelet, että ihmisen pitäisi vaan sietää pahaa oloa, koska kaikki kipeistä asioista puhuminen on huomion hakua. Ja tämähän on ollut varsinkin vanhemmissa sukupolvissa yleistä, että asioista ei puhuta ja annetaan kaiken vaan hautua, kunnes on niin paha olo ettei enää kestä.
Puhun mt-ongelmista ensisijaisesti siksi, että toiset samanlaiset saavat kokea, etteivät ole yksin. Ei näissä asioissa ole enää tänä päivänä mitään häpeämistä, ja koska ne ovat niin yleisiä niin ei sillä mitään erityiskohtelua saa. Enkä haluakaan mitään säälittelyä tai muuta. Olen ihan tavallinen ihminen, jolla sattuu olemaan kaksisuuntainen mielialahäiriö ja siihen lääkitys. En heti kerro sitä uusille tuttaville, mutta en häpeilekään asiaa, tai peittele sitä. Se on osa persoonaani ja elämääni.
Se on vaan just sitä avoimuutta. Jos ei siitä häiriöstä tai vastaavista itse kärsi, niin ei voi ymmärtää kuinka helpottavaa se on kun saa nimen sille asialle jonka tietää olevan itsessä vähän tai vähän enemmän vinksallaan! Puhuminen auttaa.