Onko turhia huostaanottoja oikeasti olemassa??
Jos lukee vaikka suoli24:n biovanhemmat-palstaa, niin siellä löytyy näitä "tilityksiä".
Mutta, eikö se oikeasti ole niin päin, että liian pitkään venytetään huostaanottoja, ja jätetetään jopa tarpeellisia tekemättä.
Kommentit (17)
lapseni näpisti ja samantien tehtiin päätös huostaanotosta. Sain taistella pari kuukautta ennen kuin lapsi saatiin takaisin kotiin. Tämmöistä se on kun käytetään epäpäteviä työntekijöitä ja ihmiset vaan alistuvat niihin päätöksiin.
Joissakin tapauksissa nuori ei voi saada tarvitsemaansa hoitoa muuten kuin huostaanotettuna, käsittääkseni esim. huumeista vieroitus. Aina perhe ei ylläpidä ongelmaa ja näissä tapauksissa nuori voisi aivan hyvin asua kotona ja olla edelleen vanhempiensa huollossa.
niin toki lähes kaikki huostaanotot ovat turhia.
Onpa joskus joku töistä tuttu ollut telkkarissakin itkemässä lastensa huostaanottoa. Ei sitten tv:ssä tullut maininneeksi että on yrittänyt tappaa lapsensa todistajien läsnäollessa.
T: Sossu
mutta niitä on huomattavan vähän verrattuna huostaanottojen määrään. Ennen huostaanottoa on kolme tarkoin määriteltyä kriteeriä täytyttävä ja kun ne täyttyvät, on AINA kyseessä aiheellinen huostaanotto.
Helsigissä ei ainakaan koska huostaan ei oteta niitäkään kenet pitäisi.
Tietenkin. Virheitä ja vääriä arviointeja sattuu joka ikisessä ihmisten tekemässä hommassa.
Lastensuojelun työntekijät eivät ole yli-inhimillisiä tai täysin objektiivisia, he ovat tavallisia, erehtyväisiä ihmisiä vikoineen ja ennakkokäsityksineen.
Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikki suomi24:n biovanhemmista olisivat joutuneet kärsimään vääryyttä.
ennen kuin kaikka mahdollinen avohuollon toimena on yritetty. Ei ketään siis noin vaan suoraan huostaanoteta yhden näpistyksen perusteella.
Varmaan niitä joitakin on, ihmisiä kun ollaan kaikki. Mut just noi huostaanotettujen lapsien vanhempien jutut on jotenkin niin hämäriä, että niitten perusteella ei voi mitään päätellä. En jaksa mitenkään uskoa, että sosiaalityön kaltaista, henkisesti raskasta työtä tekee vaan vahingoniloiset ämmät, jotka tekee huostaanottopäätökset henkilökohtaisesta kaunasta, vaikka näin noitten juttujen perusteella kuulijan ilmeisesti pitäis päätellä...
lapseni näpisti ja samantien tehtiin päätös huostaanotosta. Sain taistella pari kuukautta ennen kuin lapsi saatiin takaisin kotiin. Tämmöistä se on kun käytetään epäpäteviä työntekijöitä ja ihmiset vaan alistuvat niihin päätöksiin.
niin epäilyttää, että jotain oleellisia pointteja on jäänyt kertomatta. Ja jos vanhempi ei ole niitä ymmärtänyt, sekin voi olla syynä toimenpiteisiin.
mielummin olla huolissaan päinvastaisista tapauksista. Vanhempien annetaan kerta toisensa jälkeen yrittää leikkiä kotista ja kerta toisensa jälkeen epäonnistutaan. Suurimpana kärsijänä aina lapsi, joka joutuu vaihtamaan perhettä/laitosta ja kokemaan hylätyksitulemisen aina vaan uudelleen. Suomessa lastensuojelu on oikeasti vanhempiensuojelua.
T.alalla työskentelevä
lapseni näpisti ja samantien tehtiin päätös huostaanotosta. Sain taistella pari kuukautta ennen kuin lapsi saatiin takaisin kotiin. Tämmöistä se on kun käytetään epäpäteviä työntekijöitä ja ihmiset vaan alistuvat niihin päätöksiin.
jos on tehty välittömästi, se on ollut kiireellinen huostaanotto, joka on voimassa ainoastaan 14 päivää, eikä se ole varsinainen huostaanotto, vaan sen jälkeen piti sosiaalilautakunnan vahvistaa huostaan otto, jolloin siitä tuli varsinainen huostaanotto, nykyään sosiaalilautakunnat eivät onneksi tee huostaanottopäätöksiä (sosiaalilautakunnat olivat poliittisin vaalein valittuja mattimeikäläisiä)
esitetään syytteitä insestistä ja muusta raa´asta väkivallasta, josta sitten tarkemmalla tutkimisella osoittautuu jokainen vain huoltajuuskiistan materiaaliksi.
Joissakin tapauksissa nuori ei voi saada tarvitsemaansa hoitoa muuten kuin huostaanotettuna, käsittääkseni esim. huumeista vieroitus. Aina perhe ei ylläpidä ongelmaa ja näissä tapauksissa nuori voisi aivan hyvin asua kotona ja olla edelleen vanhempiensa huollossa.
jos nuori käyttää huumeita hän on vaaraksi itselleen, mikä on selkeä huostaanoton peruste. Sen sijaan tukitoimet ADHD lapsille, monet terapiat yms. ovat sellaisia, että ne saadaan nopeammin ja parhaiten ottamlla lapsi huostaan, ja se on riivattua.
Elätät käsitystä, että huostaanoton syyt olisivat aina siinä, miten perhe lasta kohtelee, sehän ei suinkaan pidä paikkaansa vaan lähes kaikki teini-ikäisten huostaanotot tehdään heidän oman toimintansa vuoksi (koulusta kieltäytyminen, huumeet, väkivaltarikokset jne.)
vanhemmat vastustavat huostaanottoa.
kaukana kaikesta elävästä todellisuudesta
Päätöksen huostaanotosta tekee ensi vaiheessa kunnan sosiaalilautakunta sosiaalityöntekijän laatiman päätösehdotuksen pohjalta. Tietyissä tilanteissa on sosiaalilautakunnan vietävä päätös hallinto-oikeuteen alistettavaksi. Alistus on tehtävä jos 12 vuotta täyttänyt lapsi tai hänen huoltajansa vastustaa huostaanottoa tai sijaishuoltoon sijoittamista. Päätös on alistettava myös jos jotakuta kuulemiseen oikeutettua ei ole voitu kuulla (ts. hänelle ei ole voitu järjestää kuulemistilaisuutta - se, että joku jättää kuulemistilaisuuden käyttämättä ei ole alistusperuste). Alistus on tehtävä 30 päivän kuluessa sosiaalilautakunnan päätöksenteosta.
Sosiaalityöntekijä valmistelee huostaanottopäätöksen sosiaali- ja terveysministeriön vahvistamaa kaavaa käyttäen. Jos perheestä otetaan huostaan useampia lapsia samalla kertaa, on jokaisesta lapsesta tehtävä erillinen yksilöpäätös. Päätösehdotuksen lisäksi sosiaalityöntekijä valmistelee erillisen sosiaalityöntekijän selvityksen, josta käy ilmi perheen kanssa tehty lastensuojelutyö, tarjotut avohuollon tukitoimet ja huostaanottoon johtaneet seikat. Päätösesityksen liitteenä voidaan käyttää asiantuntijalausuntoja (esim. päiväkodin, koulun, lastenkodin, terveydenhuollon jne. lausunnot).
Huostaanottopäätöksestä on käytävä selkeästi ilmi, mitkä ovat päätöksen perustelut (ks. huostaanoton kriteerit). Jokainen lastensuojelulain 16 §:ssä mainittu huostaanoton edellytys on perusteltava erikseen ja avohuollon tukitoimien osalta on selvitettävä tarkoin, miksi ne eivät ole tarkoituksenmukaisia, mahdollisia tai riittäviä.
Ennen päätöstä huostaanotosta on asianosaisia kuultava. (Ks. kuuleminen huostaanottoasiassa) Niille asianosaisille, joita on kuultava on myös annettava huostaanottopäätös tiedoksi (laki tiedoksiannosta hallintoasioissa 232/66).
Lapsen edun periaatteesta seuraa, ettei lastensuojelulaki tunne mahdollisuutta määräaikaiseen huostaanottoon. Huostaanottopäätös on aina voimassa toistaiseksi ja huostaanoton lopettamisesta on tehtävä erillinen harkinta (ks.
äskettäin miten erään miehen vaimo kuoli ja lapsia taisi olla 4 tai 5 ja lapset otettiin huostaan.
Kehtasivat epäillä ettei normaali isä selviä lapsiensa kanssa!!
Joten kyllä, varmasti tulee ylilyöntejä mutta uskon että tilanteen saa haltuunsa.
Ja vastaavasti on tilanteita joissa lapsen oikeutta olla äidin kanssa liiotellaan ja lapsi kärsii tilanteesta kun ei toimita riittävän ripeästi.