Uusioperhe- kun ei ikinä turvassa

Halusin kirjoittaa kun jatkuvasti luen kuinka hankalaa ja haasteellista uusioperheelämä on. Vastakkain on ne kenen elämä tuntuu menneen viemäristä ja ne ketkä ovat löytäneet itselleen läheisiä ihmisiä ja suuremman tarkoituksen elämään.

Kuinka lapset määrää, kuinka lapsia rakastaa, kuinka ex tuo kapuloita ja manipuloi, kuinka ex on kuin kadonnut sisar. Nämä onnelliset tarinat aiheuttavat nykyään vain surua itselleni, kuinka minulle ei käynyt noin.

Aloin tapailemaan miestä, jolla oli riitaisa ero meneillään ja lapsia. Entisellä oli mielenterveysongelmia, mutta eihän ne nyt pahaksi ihmiseksi tee, eihän? Ei minun mielestä, tarvinnee apua jaksamisensa kanssa.

Nyt vuosia on mennyt virheitä olen tehnyt ja haaveilen erosta. En suinkaan lapsiin tai mieheen vaan heidän sukuunsa. Lasten äidin ymmärrän, olenhan äiti itsekkin, mutta koko suku. En vaan haluaisi enään.

Milloin kaivetaan minun omaisuudestani tietoja, milloin uhataan minua tai lasteni henkeä. Milloin mitäkin. Missään lasten juhlissa jonne nämä ovat menossa ei meillä ole asiaa.

Vaikkakin pahimmat uhkaukset ovat tulleet vanhimpien sisarusten äidiltä ja ilmoitus jos hän joskus taas sekoaa niin ei voi tietää mitä minun lapsille voi käydä.

Kyllä joulut heidän puolellaan ja sen jälkeisen ajan lohdutan lapsia kuinka meitä vain haukutaan, näytän hyvää esimerkkiä ja sanon että ei haittaa, heitä nyt vain harmittaa. Tämä johti eniten lohdutusta tarvinneen lapsen edelleen jatkuvaan kiusaamiseen, annoinhan hyvän esimerkin kuinka ei itsensä puolia kannata pitää. Tämä on ollut yksi merkittävimpiä virheitäni.

Isovanhemmat ja muut sukulaiset kyllä muistavat heidän omia lapsen lapsiaan, aina tulee kortteja ja lahjoja. Kun pienemmät eivät ymmärrä miksi he eivät saa. Varsinkin kun omalle suvulle olen sanonut että lapset ovat meillä tasa-arvoisia. Vuosi sitten jo iso lapsi sanoi ettei he ole niin tärkeitä kun kaikki aina huomioi vain isoimmat lapset. Olen tässäkin antanut tuntemattomien ihmisten kohdella minun lapsiani kuin ilmaa.

Kun omat lapset kasvoi, he eivät sanoneet minua äidiksi vaan isompien lasten äiti oli äiti. Lapset matkivat sisarusten puheen. Siinä vaiheessa sanoin ettei voi sanoa tuntematonta ihmistä, joka heidän henkeään uhkaa äidiksi. Ties vaikka päiväkodista olisi antanut hänen mukaansa. Tai kun tehtiin äitienpäiväkorttia, joka siis ei ollutkaan minulle.

Muut varoittelivat että pidä itsesi ja lapsesi turvassa. Jos menimme jonnekin, kertoivat lapset toki mihin olimme menossa. Välillä tuli ilmoitus että hekin ovat samassa paikassa, jolloin saimme lähteä pois. Usein eivät edes tulleet, mitä ei ikinä ilmoitettu. Mutta puhuttiin takanapäin kuin vaikeita ja kauheita olimme.

Lapset eivät tiedä uhkailuista mutta mitä kerron kun lapset kasvavat. Että menkää vaan, toivottavasti nähdään vielä. Miksi minun pitäisi suojella ihmisiä, jotka haluavat vain pahaa minulle ja minun perheelleni.

No nyt tuli korona ja aika normaalia kotona, mutta se ettei minulla ole yksityisyyttä on alkanut rasittamaan. Välillä kaikki mitä teen kysellään toisella puolella. Enkä minä edes heidän kanssaan ole ikinä ollut tai halunnut olla!!! Arkena on lapset tasa-arvoisia ja olemme tehneet matkat yhdessä. Kahdesti kuussa kun lapset menevät etävanhemmalle haluaa hän toki hemmotella ja tehdä kivoja juttuja heidän kanssaan, minkä todellakin ymmärrän. Samaan aikaan omani kuuntelevat kuinka kivaa ja ihanaa toisilla oli ja he saivat vaikka mitä ja me olimme aivan poikki ja olimme vain kotona.

Viime vuonna tein ensimmäisen kerran matkan mihin en kaikkia ottanut mukaani ja tänä vuonna menen vain omieni kanssa.