Lue keskustelun säännöt.
Itsetuhoisat ajatukset alkavat taas nostaa päätään
05.04.2021 |
Sain vuosi sitten diagnoosin vaikea masennus ja lääkityksen siihen. Olo parani välissä hiukan ja lopetin lääkkeet, jonka seurauksena jouduin aloittamaan ne uudelleen, että saisin hakea kelan tuettua terapiaa. Edelleen odotan, että pääsisin edes psykologille juttelemaan ja siitä mahdollisesti tuettuun terapiaan.
Sairastuin todennäköisesti synnytyksen jälkeen ja tilanne paheni, kun lapseni isä lähti ja virallisti muutamaa kuukautta myöhemmin suhteensa uuteen naiseensa, jonka todennäköisesti tavannut silloin, kun minä olin vielä kuvioissa.
Harkitsin ja suunnittelin itsemurhaa. Lapseni takia hain apua. Isä ollut poissa lapsen elämästä suurimman osan ajasta eron jälkeen. Nähnyt satunnaisesti, välillä kuukausia poissa. Nyt eronnut uudesta naisestaan ja haluaisi olla taas aktiivisemmin isä ja minun pitäisi asiat hänen kanssaan nyt hoitaa.
Olo on vaan taas kamala. En osaa edes sanoa miksi. Olen valmis sopimaan asiat niin, ettei meidän tarvitse tavata enää ikinä ja lapsi menisi isälleen esim. Mummon tai papan kautta. Alussa tapaamiset meidän kotona, että lapsella olisi turvallinen ja tuttu ympäristö missä taas tottua isään (eivät ole nähneet 5kk). Itse en olisi paikalla, mutta pyytäisin varmaan perheenjäsentäni.
Mutta niin.. mistä nämä ajatukset tulevat, en tiedä. Olen lääkityksellä, mutta paha olo vain kasvaa. Olen suhteemme jäljiltä vain niin rikki ja tuntuu, että kaikilla olisi parempi olla, jos minua ei olisi täällä. Lapsi pääsisi asumaan isänsä luokse ja isä ei laittaisi vastaan, koska minua ei enää olisi.
Minusta vain ei ole iloa lapselle. Eikä kenellekään. Tuntuu, että en tee muuta kui tuhoa elämiä. En yritä tehdä pahaa tai satuttaa, mutta tuntuu, että satutan silloinkin, kun yritän tehdä hyvää. Satutan itseäni, lapsen isää ja lasta. En tiedä mikä on oikein ja mikä väärin. Mitä pitäisi tehdä ja miten toimia.
Olen niin loppu. En vain jaksa enää taistella.
Kommentit (29)
Sä tarvisit apua kiireellisesti. Soita psyk.polille ja sano suoraan kaunistelematta mikä tilanne! Neuvolan on myös pakko auttaa sua jos ei kukaan muu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Uskomatonta ettet ole saanut mitään keskusteluapua!
Vierailija kirjoitti:
Sanotko myös "itsetuhoinan" XDDDDDDDDDDDD
Oletko ylpeä kommentistasi?
Noloa.
Oletko kokenut henkistä tai fyysistä väkivaltaa tuossa suhteessa? Kuulostaa nimittäin väkivallan seurauksilta ja siltä, että lapsen isä on nyt raapinut traumat pintaan ja saanut sut voimaan taas pahemmin?
Olen tosi pahoillani siitä, että susta tuntuu noin pahalta. Mitään pikaratkaisua ei ole tilanteeseen olemassa. Terapiaan pääsy on tosi hyvä juttu ja uskon, että asiat lähtevät viimeistään sitten helpottamaan. Tosi hyvä kuulla, että se tilanne on jo alulla. Mikä auttaisi sinua pysymään jotenkin olemassa sinne saakka? Oletko kokeillut soittaa kriisipuhelimeen koskaan? Tuossa tilanteessa ei minusta ole huono, jos käyttää ihan hölmöjäkin keinoja. Jos hömppäsarjan katseleminen auttaa sua siirtämään ajatuksia edes pikkuisen johonkin muualle, tee niin.
Vierailija kirjoitti:
Sä tarvisit apua kiireellisesti. Soita psyk.polille ja sano suoraan kaunistelematta mikä tilanne! Neuvolan on myös pakko auttaa sua jos ei kukaan muu.
Saat apua, kun kerrot tilanteen. Näytä vaikka kirjoittamasi teksti, jos tuntuu hankalalta puhua. Et ole ensimmäinen etkä viimeinen, jolla samanlaisia ajatuksia ja/tai elämäntilanne. Selvität kyllä, asiatkin selviää ja vointisi paranee, mutta tarvitset nyt joksikin aikaa ulkopuolista ammattilaisten tukea. Psyk. poli tai neuvola on hyviä paikkoja aloittaa avun hakeminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä et ole saanut turvallista lapsuutta?
Mutta jos niitä ajatuksia tulee niin älä jauha niitä päässäsi. Katkaise ajatus ja ala miettiä muita asioita. Saattaa kuulostaa lapselliselta neuvolta, mutta niiden ajatusten kanssa ei pidä jäädä märehtimään.
Olet siis saamassa apua joten mieti eteenpäin elämääsi.
Lapsesi kasvaa - hänestä on iloa - tulet voimaan ihan varmasti paremmin - mieti mitkä asiat ovat tuottaneet sinulle iloa - ne eivät ole hävinneet mihinkään vaan aloita niiden tekeminen.
Mulla on ollut paska lapsuus ja olen ollut osastohoidossa synnytyksen jälkeen.
Voimia sulle!
Olet rakas ja tärkeä ihminen. Toivon sinulle paljon voimaa jaksaa. Vielä tulee toisenlainen aika. Olen itsekin ollut samankaltaisessa tilanteessa joskus. Sinun ihmisarvosi ei riipu yhden ihmisen varassa. Lapsesi tarvitsee sinua. Täältä etäältä halaan sinua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oletko kokenut henkistä tai fyysistä väkivaltaa tuossa suhteessa? Kuulostaa nimittäin väkivallan seurauksilta ja siltä, että lapsen isä on nyt raapinut traumat pintaan ja saanut sut voimaan taas pahemmin?
Olen tosi pahoillani siitä, että susta tuntuu noin pahalta. Mitään pikaratkaisua ei ole tilanteeseen olemassa. Terapiaan pääsy on tosi hyvä juttu ja uskon, että asiat lähtevät viimeistään sitten helpottamaan. Tosi hyvä kuulla, että se tilanne on jo alulla. Mikä auttaisi sinua pysymään jotenkin olemassa sinne saakka? Oletko kokeillut soittaa kriisipuhelimeen koskaan? Tuossa tilanteessa ei minusta ole huono, jos käyttää ihan hölmöjäkin keinoja. Jos hömppäsarjan katseleminen auttaa sua siirtämään ajatuksia edes pikkuisen johonkin muualle, tee niin.
En osaa sanoa enää mihinkään mitään. Lapsen isä ilmoitti pari viikkoa ennen (vko 11) ekaa ultraa, että tunteet minua kohtaan poissa, jos niitä olikaan ja haluaisi, että teen abortin. Myöhemmin tuli takaisin ja muutti luokseni. Lapsen ollessa pari kuukautta vanha ilmoitti että ei halua antaa turhaa toivoa (oli asunut kanssani melkein puoli vuotta). Myöhemmin selvisi, että pääsyy muuttaa luokseni oli se, ettei hänellä ollut maksamattomien laskujen takia sähköjä kotona, tai rahaa maksaa niitä.
Lainasin rahat laskuihin ja muutti pois. Puoli vuotta myöhemmin tuli takaisin, koska tunteita kuulemma oli ja oli aina ollut ja ikävöi meitä (samaan aikaan pyöritti jtn toista vakkaripanoa, sain tietää myöhemmin). Vuosi siitä lähti taas, emme koskaan virallisesti seurustelleet, koska mies ei halunnut.
Kaksi vuotta sitten kesällä tuli takaisin, vaikka tunteet olivat kuolleet jo aiempana keväänä (kuulin myöhemmin) ja tuli takaisin vain koska tiesi saavansa seksiä ja läheisyyttä. 1.5v sitten kaivoin tiedon hänestä. Tunteita ei ole. Oli tavannut samaan aikaan netissä jonkun uuden ja tämä suhde virallistettiin muutama kuukausi myöhemmin.
Ei maksa elareita, ei tapaa lasta, mutta syyttää minua siitä, ettei tapaa. Olen itsekin tehnyt todella paljon virheitä tämän "suhteen" aikana. Olen pyrkinyt muuttumaan ja aina pyytänyt anteeksi tekojani, mutta mies niistä edelleen katkera ja eron jälkeen toi esille kaikki mitä olen tehnyt, vaikka olen pyytänyt anteeksi ja selittänyt miksi toiminut niin. Olen aina pyytänyt, että keskustelisimme konflikteista, mutta mies ei kuulemma kykene siihen ja usein lähti tai piti mykkäkoulua.
Eron jälkeen ei vastaa viesteihin, sähköposteihin tai puheluihin. Välillä olen pommittanut meidän asioilla ja kadun sitä ja ymmärrän, ettei mies vastaa, mutta ei hän vastaa, kun yritän selvittää lapsen asioita.
Olen tehnyt paljon p@skaa tämän suhteen aikana: pommittanut viestein, painostanut puhumaan, kertonut valheita, kävin miehen oven takana raivoamassa, kun alkuraskaudessa mies alkoi etääntymään eikä vastannut puhelimeen eikä suostunut puhumaan.
Hän teki toistuvasti ohareita minulle ja lopulta minulle ja lapselle ja valitin hänelle niistä ja hän vihasi sitä, että valitan aina samoista asioista. Alkoi lapsen syntymän jälkeen käyttää amfetamiinia ja metanfetamiinia uutena. Aiemmin oli kuulemma (en tiennyt muusta kuin pilvestä) myös kokaiinia ja ekstasia, joiden käyttö jatkui myös. Kuulemma viihdekäyttöä (aiemmin ollut ongelma) ja ärsytti, kun minä en ymmärrä.
Anteeksi pitkä teksti. Mutta kyllä minäkin olen tehnyt ikäviä juttuja. Olin aina niin epävarma mitä mies minusta haluaa ja mitä tuntee minua kohtaan. Yritin antaa aikaa ja tilaa, niin kuin pyysi, mutta aikaa vain kului ja asiat eivät ikinä kehittyneet mihinkään suuntaan.
En uskaltanut enää lähteä, koska pelkäsin, että menetän hänet lopullisesti. Lapsen takia olen yrittänyt tulla nyt lapsen isän kanssa toimeen, mutta en vain jaksa, kun mitään ei voi sopia.
Anteeksi, että on niin sekavaa. Ajatukset eivät vai oikein juokse. Olen niin väsynyt vain tähän kaikkeen ja ainoa joka piristää vähän on ajatus siitä, että tämän voisi lopettaa koska vaan :( Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sä tarvisit apua kiireellisesti. Soita psyk.polille ja sano suoraan kaunistelematta mikä tilanne! Neuvolan on myös pakko auttaa sua jos ei kukaan muu.
Saat apua, kun kerrot tilanteen. Näytä vaikka kirjoittamasi teksti, jos tuntuu hankalalta puhua. Et ole ensimmäinen etkä viimeinen, jolla samanlaisia ajatuksia ja/tai elämäntilanne. Selvität kyllä, asiatkin selviää ja vointisi paranee, mutta tarvitset nyt joksikin aikaa ulkopuolista ammattilaisten tukea. Psyk. poli tai neuvola on hyviä paikkoja aloittaa avun hakeminen.
Hain apua vuosi sitten ja tässä edelleen ollaan. Pelkään, että tälläkään kertaa asia ei johda mihinkään 😔 ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko kokenut henkistä tai fyysistä väkivaltaa tuossa suhteessa? Kuulostaa nimittäin väkivallan seurauksilta ja siltä, että lapsen isä on nyt raapinut traumat pintaan ja saanut sut voimaan taas pahemmin?
Olen tosi pahoillani siitä, että susta tuntuu noin pahalta. Mitään pikaratkaisua ei ole tilanteeseen olemassa. Terapiaan pääsy on tosi hyvä juttu ja uskon, että asiat lähtevät viimeistään sitten helpottamaan. Tosi hyvä kuulla, että se tilanne on jo alulla. Mikä auttaisi sinua pysymään jotenkin olemassa sinne saakka? Oletko kokeillut soittaa kriisipuhelimeen koskaan? Tuossa tilanteessa ei minusta ole huono, jos käyttää ihan hölmöjäkin keinoja. Jos hömppäsarjan katseleminen auttaa sua siirtämään ajatuksia edes pikkuisen johonkin muualle, tee niin.
En osaa sanoa enää mihinkään mitään. Lapsen isä ilmoitti pari viikkoa ennen (vko 11) ekaa ultraa, että tunteet minua kohtaan poissa, jos niitä olikaan ja haluaisi, että teen abortin. Myöhemmin tuli takaisin ja muutti luokseni. Lapsen ollessa pari kuukautta vanha ilmoitti että ei halua antaa turhaa toivoa (oli asunut kanssani melkein puoli vuotta). Myöhemmin selvisi, että pääsyy muuttaa luokseni oli se, ettei hänellä ollut maksamattomien laskujen takia sähköjä kotona, tai rahaa maksaa niitä.
Lainasin rahat laskuihin ja muutti pois. Puoli vuotta myöhemmin tuli takaisin, koska tunteita kuulemma oli ja oli aina ollut ja ikävöi meitä (samaan aikaan pyöritti jtn toista vakkaripanoa, sain tietää myöhemmin). Vuosi siitä lähti taas, emme koskaan virallisesti seurustelleet, koska mies ei halunnut.
Kaksi vuotta sitten kesällä tuli takaisin, vaikka tunteet olivat kuolleet jo aiempana keväänä (kuulin myöhemmin) ja tuli takaisin vain koska tiesi saavansa seksiä ja läheisyyttä. 1.5v sitten kaivoin tiedon hänestä. Tunteita ei ole. Oli tavannut samaan aikaan netissä jonkun uuden ja tämä suhde virallistettiin muutama kuukausi myöhemmin.
Ei maksa elareita, ei tapaa lasta, mutta syyttää minua siitä, ettei tapaa. Olen itsekin tehnyt todella paljon virheitä tämän "suhteen" aikana. Olen pyrkinyt muuttumaan ja aina pyytänyt anteeksi tekojani, mutta mies niistä edelleen katkera ja eron jälkeen toi esille kaikki mitä olen tehnyt, vaikka olen pyytänyt anteeksi ja selittänyt miksi toiminut niin. Olen aina pyytänyt, että keskustelisimme konflikteista, mutta mies ei kuulemma kykene siihen ja usein lähti tai piti mykkäkoulua.
Eron jälkeen ei vastaa viesteihin, sähköposteihin tai puheluihin. Välillä olen pommittanut meidän asioilla ja kadun sitä ja ymmärrän, ettei mies vastaa, mutta ei hän vastaa, kun yritän selvittää lapsen asioita.
Olen tehnyt paljon p@skaa tämän suhteen aikana: pommittanut viestein, painostanut puhumaan, kertonut valheita, kävin miehen oven takana raivoamassa, kun alkuraskaudessa mies alkoi etääntymään eikä vastannut puhelimeen eikä suostunut puhumaan.
Hän teki toistuvasti ohareita minulle ja lopulta minulle ja lapselle ja valitin hänelle niistä ja hän vihasi sitä, että valitan aina samoista asioista. Alkoi lapsen syntymän jälkeen käyttää amfetamiinia ja metanfetamiinia uutena. Aiemmin oli kuulemma (en tiennyt muusta kuin pilvestä) myös kokaiinia ja ekstasia, joiden käyttö jatkui myös. Kuulemma viihdekäyttöä (aiemmin ollut ongelma) ja ärsytti, kun minä en ymmärrä.
Anteeksi pitkä teksti. Mutta kyllä minäkin olen tehnyt ikäviä juttuja. Olin aina niin epävarma mitä mies minusta haluaa ja mitä tuntee minua kohtaan. Yritin antaa aikaa ja tilaa, niin kuin pyysi, mutta aikaa vain kului ja asiat eivät ikinä kehittyneet mihinkään suuntaan.
En uskaltanut enää lähteä, koska pelkäsin, että menetän hänet lopullisesti. Lapsen takia olen yrittänyt tulla nyt lapsen isän kanssa toimeen, mutta en vain jaksa, kun mitään ei voi sopia.Anteeksi, että on niin sekavaa. Ajatukset eivät vai oikein juokse. Olen niin väsynyt vain tähän kaikkeen ja ainoa joka piristää vähän on ajatus siitä, että tämän voisi lopettaa koska vaan :( Ap
Ei ollut ollenkaan sekavaa. Se mitä koet ja tunnet nyt on täysin normaali ja terveen ihmisen reaktio epänormaaliin tilanteeseen. Tällaisessa suhteessa, missä sinäkin olet ollut, on täysin normaalia, että se toinen osapuoli saa provosoitua uhrin näennäisen hurjiin tekoihin ja niistä saadaan sitten uusia aseita 'kattokaa nyt miten hullu se on'. Se ei ole totta. Olet joutunut kokemaan tosi vääriä asioita ja olet elänyt pitkään valtavan kuormituksen alla. Mä olen ollut samassa tilanteessa ja lupaan sulle: asiat muuttuvat paremmaksi. Sinulla ja lapsellasi on oikeus hyvään elämään. Te olette kaiken avun arvoisia. Et ole yksin. Sulla on avun hakuprosessi jo menossa, sun ei ole pakko ratkaista mitään nyt. Ja mä tiedän, että tämä on läjä tyhjiä sanoja, mutta jos sulla on mitään, mikä auttaa sua kestämään tässä hetkessä, tartu siihen. Tämä hetki ei ole kaikki eikä se ole loppu, tulee vielä toisenlaisia päiviä.
Raskausajan multitabs 1 nappi päivässä ja aamulla tyhjään mahaan 1 NAC.
Auttoi kummasti vakavaan masikseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jopas on trolli taas värkännyt pitkän mielikuvitusstoorin.
Ja jo parista ekasta sanasta tunnistaa tyypin.
Eivät kaikki muut ole samanlaisia kuin itse ehkäpä olet.
T. Ei ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko kokenut henkistä tai fyysistä väkivaltaa tuossa suhteessa? Kuulostaa nimittäin väkivallan seurauksilta ja siltä, että lapsen isä on nyt raapinut traumat pintaan ja saanut sut voimaan taas pahemmin?
Olen tosi pahoillani siitä, että susta tuntuu noin pahalta. Mitään pikaratkaisua ei ole tilanteeseen olemassa. Terapiaan pääsy on tosi hyvä juttu ja uskon, että asiat lähtevät viimeistään sitten helpottamaan. Tosi hyvä kuulla, että se tilanne on jo alulla. Mikä auttaisi sinua pysymään jotenkin olemassa sinne saakka? Oletko kokeillut soittaa kriisipuhelimeen koskaan? Tuossa tilanteessa ei minusta ole huono, jos käyttää ihan hölmöjäkin keinoja. Jos hömppäsarjan katseleminen auttaa sua siirtämään ajatuksia edes pikkuisen johonkin muualle, tee niin.
En osaa sanoa enää mihinkään mitään. Lapsen isä ilmoitti pari viikkoa ennen (vko 11) ekaa ultraa, että tunteet minua kohtaan poissa, jos niitä olikaan ja haluaisi, että teen abortin. Myöhemmin tuli takaisin ja muutti luokseni. Lapsen ollessa pari kuukautta vanha ilmoitti että ei halua antaa turhaa toivoa (oli asunut kanssani melkein puoli vuotta). Myöhemmin selvisi, että pääsyy muuttaa luokseni oli se, ettei hänellä ollut maksamattomien laskujen takia sähköjä kotona, tai rahaa maksaa niitä.
Lainasin rahat laskuihin ja muutti pois. Puoli vuotta myöhemmin tuli takaisin, koska tunteita kuulemma oli ja oli aina ollut ja ikävöi meitä (samaan aikaan pyöritti jtn toista vakkaripanoa, sain tietää myöhemmin). Vuosi siitä lähti taas, emme koskaan virallisesti seurustelleet, koska mies ei halunnut.
Kaksi vuotta sitten kesällä tuli takaisin, vaikka tunteet olivat kuolleet jo aiempana keväänä (kuulin myöhemmin) ja tuli takaisin vain koska tiesi saavansa seksiä ja läheisyyttä. 1.5v sitten kaivoin tiedon hänestä. Tunteita ei ole. Oli tavannut samaan aikaan netissä jonkun uuden ja tämä suhde virallistettiin muutama kuukausi myöhemmin.
Ei maksa elareita, ei tapaa lasta, mutta syyttää minua siitä, ettei tapaa. Olen itsekin tehnyt todella paljon virheitä tämän "suhteen" aikana. Olen pyrkinyt muuttumaan ja aina pyytänyt anteeksi tekojani, mutta mies niistä edelleen katkera ja eron jälkeen toi esille kaikki mitä olen tehnyt, vaikka olen pyytänyt anteeksi ja selittänyt miksi toiminut niin. Olen aina pyytänyt, että keskustelisimme konflikteista, mutta mies ei kuulemma kykene siihen ja usein lähti tai piti mykkäkoulua.
Eron jälkeen ei vastaa viesteihin, sähköposteihin tai puheluihin. Välillä olen pommittanut meidän asioilla ja kadun sitä ja ymmärrän, ettei mies vastaa, mutta ei hän vastaa, kun yritän selvittää lapsen asioita.
Olen tehnyt paljon p@skaa tämän suhteen aikana: pommittanut viestein, painostanut puhumaan, kertonut valheita, kävin miehen oven takana raivoamassa, kun alkuraskaudessa mies alkoi etääntymään eikä vastannut puhelimeen eikä suostunut puhumaan.
Hän teki toistuvasti ohareita minulle ja lopulta minulle ja lapselle ja valitin hänelle niistä ja hän vihasi sitä, että valitan aina samoista asioista. Alkoi lapsen syntymän jälkeen käyttää amfetamiinia ja metanfetamiinia uutena. Aiemmin oli kuulemma (en tiennyt muusta kuin pilvestä) myös kokaiinia ja ekstasia, joiden käyttö jatkui myös. Kuulemma viihdekäyttöä (aiemmin ollut ongelma) ja ärsytti, kun minä en ymmärrä.
Anteeksi pitkä teksti. Mutta kyllä minäkin olen tehnyt ikäviä juttuja. Olin aina niin epävarma mitä mies minusta haluaa ja mitä tuntee minua kohtaan. Yritin antaa aikaa ja tilaa, niin kuin pyysi, mutta aikaa vain kului ja asiat eivät ikinä kehittyneet mihinkään suuntaan.
En uskaltanut enää lähteä, koska pelkäsin, että menetän hänet lopullisesti. Lapsen takia olen yrittänyt tulla nyt lapsen isän kanssa toimeen, mutta en vain jaksa, kun mitään ei voi sopia.Anteeksi, että on niin sekavaa. Ajatukset eivät vai oikein juokse. Olen niin väsynyt vain tähän kaikkeen ja ainoa joka piristää vähän on ajatus siitä, että tämän voisi lopettaa koska vaan :( Ap
Ei ollut ollenkaan sekavaa. Se mitä koet ja tunnet nyt on täysin normaali ja terveen ihmisen reaktio epänormaaliin tilanteeseen. Tällaisessa suhteessa, missä sinäkin olet ollut, on täysin normaalia, että se toinen osapuoli saa provosoitua uhrin näennäisen hurjiin tekoihin ja niistä saadaan sitten uusia aseita 'kattokaa nyt miten hullu se on'. Se ei ole totta. Olet joutunut kokemaan tosi vääriä asioita ja olet elänyt pitkään valtavan kuormituksen alla. Mä olen ollut samassa tilanteessa ja lupaan sulle: asiat muuttuvat paremmaksi. Sinulla ja lapsellasi on oikeus hyvään elämään. Te olette kaiken avun arvoisia. Et ole yksin. Sulla on avun hakuprosessi jo menossa, sun ei ole pakko ratkaista mitään nyt. Ja mä tiedän, että tämä on läjä tyhjiä sanoja, mutta jos sulla on mitään, mikä auttaa sua kestämään tässä hetkessä, tartu siihen. Tämä hetki ei ole kaikki eikä se ole loppu, tulee vielä toisenlaisia päiviä.
Lapsen läsnäolo piristää, mutta tuntuu myös pahalta, kun en vaan jaksaisi touhuta hänen kanssaan. Tulee huono omatunto, että pilaan hänen lapsuutensa olemalla tällainen ja hän saisi varmasti paremman elämän jossain muualla, jonkun toisen kanssa, mutta itsekkäästi pidän hänestä myös kiinni, koska samaan aikaan pelkään menettäväni hänet.
Kyllä koen, että tekoni ovat olleet kauheita. Pommittaminen ja kommunikaation vaatiminen kärkkäästi varmasti tuntunut ahdistavalta ihmiselle, jolle kommunikointi ja asioista puhuminen vaikeaa. Tästä minulle hirveä olo, mutta en saa sitä tekemättömäksi ja jatkan sitä vielä ja vihaan itseäni sen takia. Minulla sellainen olo, että olen hirviö. Ja huono äiti. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jopas on trolli taas värkännyt pitkän mielikuvitusstoorin.
Ja jo parista ekasta sanasta tunnistaa tyypin.
En ole trolli. Elämäni on tällaista valitettavasti. Olen jo aika turta, ettei kyllä oikeasti edes hetkauta mitä sinä olet asiasta mieltä.
Ja olen tänne aiemminkin kirjoittanut samasta asiasta. Juuri tuolloin vuosi sitten ja aiemminkin suhteestani mieheen ja tunteistani. En ollut trolli silloin enkä ole nytkään. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko kokenut henkistä tai fyysistä väkivaltaa tuossa suhteessa? Kuulostaa nimittäin väkivallan seurauksilta ja siltä, että lapsen isä on nyt raapinut traumat pintaan ja saanut sut voimaan taas pahemmin?
Olen tosi pahoillani siitä, että susta tuntuu noin pahalta. Mitään pikaratkaisua ei ole tilanteeseen olemassa. Terapiaan pääsy on tosi hyvä juttu ja uskon, että asiat lähtevät viimeistään sitten helpottamaan. Tosi hyvä kuulla, että se tilanne on jo alulla. Mikä auttaisi sinua pysymään jotenkin olemassa sinne saakka? Oletko kokeillut soittaa kriisipuhelimeen koskaan? Tuossa tilanteessa ei minusta ole huono, jos käyttää ihan hölmöjäkin keinoja. Jos hömppäsarjan katseleminen auttaa sua siirtämään ajatuksia edes pikkuisen johonkin muualle, tee niin.
En osaa sanoa enää mihinkään mitään. Lapsen isä ilmoitti pari viikkoa ennen (vko 11) ekaa ultraa, että tunteet minua kohtaan poissa, jos niitä olikaan ja haluaisi, että teen abortin. Myöhemmin tuli takaisin ja muutti luokseni. Lapsen ollessa pari kuukautta vanha ilmoitti että ei halua antaa turhaa toivoa (oli asunut kanssani melkein puoli vuotta). Myöhemmin selvisi, että pääsyy muuttaa luokseni oli se, ettei hänellä ollut maksamattomien laskujen takia sähköjä kotona, tai rahaa maksaa niitä.
Lainasin rahat laskuihin ja muutti pois. Puoli vuotta myöhemmin tuli takaisin, koska tunteita kuulemma oli ja oli aina ollut ja ikävöi meitä (samaan aikaan pyöritti jtn toista vakkaripanoa, sain tietää myöhemmin). Vuosi siitä lähti taas, emme koskaan virallisesti seurustelleet, koska mies ei halunnut.
Kaksi vuotta sitten kesällä tuli takaisin, vaikka tunteet olivat kuolleet jo aiempana keväänä (kuulin myöhemmin) ja tuli takaisin vain koska tiesi saavansa seksiä ja läheisyyttä. 1.5v sitten kaivoin tiedon hänestä. Tunteita ei ole. Oli tavannut samaan aikaan netissä jonkun uuden ja tämä suhde virallistettiin muutama kuukausi myöhemmin.
Ei maksa elareita, ei tapaa lasta, mutta syyttää minua siitä, ettei tapaa. Olen itsekin tehnyt todella paljon virheitä tämän "suhteen" aikana. Olen pyrkinyt muuttumaan ja aina pyytänyt anteeksi tekojani, mutta mies niistä edelleen katkera ja eron jälkeen toi esille kaikki mitä olen tehnyt, vaikka olen pyytänyt anteeksi ja selittänyt miksi toiminut niin. Olen aina pyytänyt, että keskustelisimme konflikteista, mutta mies ei kuulemma kykene siihen ja usein lähti tai piti mykkäkoulua.
Eron jälkeen ei vastaa viesteihin, sähköposteihin tai puheluihin. Välillä olen pommittanut meidän asioilla ja kadun sitä ja ymmärrän, ettei mies vastaa, mutta ei hän vastaa, kun yritän selvittää lapsen asioita.
Olen tehnyt paljon p@skaa tämän suhteen aikana: pommittanut viestein, painostanut puhumaan, kertonut valheita, kävin miehen oven takana raivoamassa, kun alkuraskaudessa mies alkoi etääntymään eikä vastannut puhelimeen eikä suostunut puhumaan.
Hän teki toistuvasti ohareita minulle ja lopulta minulle ja lapselle ja valitin hänelle niistä ja hän vihasi sitä, että valitan aina samoista asioista. Alkoi lapsen syntymän jälkeen käyttää amfetamiinia ja metanfetamiinia uutena. Aiemmin oli kuulemma (en tiennyt muusta kuin pilvestä) myös kokaiinia ja ekstasia, joiden käyttö jatkui myös. Kuulemma viihdekäyttöä (aiemmin ollut ongelma) ja ärsytti, kun minä en ymmärrä.
Anteeksi pitkä teksti. Mutta kyllä minäkin olen tehnyt ikäviä juttuja. Olin aina niin epävarma mitä mies minusta haluaa ja mitä tuntee minua kohtaan. Yritin antaa aikaa ja tilaa, niin kuin pyysi, mutta aikaa vain kului ja asiat eivät ikinä kehittyneet mihinkään suuntaan.
En uskaltanut enää lähteä, koska pelkäsin, että menetän hänet lopullisesti. Lapsen takia olen yrittänyt tulla nyt lapsen isän kanssa toimeen, mutta en vain jaksa, kun mitään ei voi sopia.Anteeksi, että on niin sekavaa. Ajatukset eivät vai oikein juokse. Olen niin väsynyt vain tähän kaikkeen ja ainoa joka piristää vähän on ajatus siitä, että tämän voisi lopettaa koska vaan :( Ap
Ei ollut ollenkaan sekavaa. Se mitä koet ja tunnet nyt on täysin normaali ja terveen ihmisen reaktio epänormaaliin tilanteeseen. Tällaisessa suhteessa, missä sinäkin olet ollut, on täysin normaalia, että se toinen osapuoli saa provosoitua uhrin näennäisen hurjiin tekoihin ja niistä saadaan sitten uusia aseita 'kattokaa nyt miten hullu se on'. Se ei ole totta. Olet joutunut kokemaan tosi vääriä asioita ja olet elänyt pitkään valtavan kuormituksen alla. Mä olen ollut samassa tilanteessa ja lupaan sulle: asiat muuttuvat paremmaksi. Sinulla ja lapsellasi on oikeus hyvään elämään. Te olette kaiken avun arvoisia. Et ole yksin. Sulla on avun hakuprosessi jo menossa, sun ei ole pakko ratkaista mitään nyt. Ja mä tiedän, että tämä on läjä tyhjiä sanoja, mutta jos sulla on mitään, mikä auttaa sua kestämään tässä hetkessä, tartu siihen. Tämä hetki ei ole kaikki eikä se ole loppu, tulee vielä toisenlaisia päiviä.
Lapsen läsnäolo piristää, mutta tuntuu myös pahalta, kun en vaan jaksaisi touhuta hänen kanssaan. Tulee huono omatunto, että pilaan hänen lapsuutensa olemalla tällainen ja hän saisi varmasti paremman elämän jossain muualla, jonkun toisen kanssa, mutta itsekkäästi pidän hänestä myös kiinni, koska samaan aikaan pelkään menettäväni hänet.
Kyllä koen, että tekoni ovat olleet kauheita. Pommittaminen ja kommunikaation vaatiminen kärkkäästi varmasti tuntunut ahdistavalta ihmiselle, jolle kommunikointi ja asioista puhuminen vaikeaa. Tästä minulle hirveä olo, mutta en saa sitä tekemättömäksi ja jatkan sitä vielä ja vihaan itseäni sen takia. Minulla sellainen olo, että olen hirviö. Ja huono äiti. Ap
Ymmärrän tosi hyvin nuo tunteet. Olet ihan varmasti lapsellesi hyvä äiti ja on hyvin inhimillistä, että tuossa tilanteessa ei jaksa olla niin läsnä, kuin haluaisi. Tottakai se tuo surua, mutta pikkuhiljaa tilanne voi lähteä kääntymään paremmaksi. Kun toipuminen kaikesta lähtee käyntiin, pikkuhilijaa jaksaakin paremmin ja elämään tulee ilonpilkahduksia.
Kun olet yrittänyt tavoitella toista riidan tai eron jälkeen, se on kuitenkin hänen valintansa olla ollut vastaamatta ja sen takiahan olet jatkanut hänen tavoittelemistaan. On täysin normaalia haluta saada asioita selvitettyä, etenkin kun on yhteinen lapsikin. Olisitko aidosti voinut toimia toisin? Olisiko sekään ollut arvojesi mukaista, että olisit jättänyt kaikki asiat auki yrittämättä niitä selvittää? Siinä tilanteessa voi oma olo olla myös niin hätääntynyt, että yrittää tehdä kaikkensa, jotta tilanne korjaantuisi tai muuttuisi jotenkin paremmaksi.
Oletko huomannut, onko esim jokin vuorokaudenaika sulle helpompi tai vaikeampi? Tai onko lapsen kanssa jokin tietty tekeminen sellainen, joka tuntuu yleensä teistä molemmista mukavalle? Mä tein sillä tavalla, että luin lapselleni kirjaa silloin, kun maailma tuntui murenevan ympäriltä. Vaikka en pystynyt parempaan, kykenin lukemaan ääneen ja hetkeen liittyvä rauha ja läheisyys usein rauhoitti vähän omaakin oloa.
Yksi mahdollisuus on kirjata joka päivä pari kolme asiaa, joita olette lapsen kanssa tehneet ja joista on tullut hyvä mieli. Se voi auttaa huomaamaan ja pitämään kiinni siitä, että hyvääkin on. Asiat voivat olla ihan tosi pieniäkin, vaikka jokin ruokailutilanne tai yhteiset päiväunet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko kokenut henkistä tai fyysistä väkivaltaa tuossa suhteessa? Kuulostaa nimittäin väkivallan seurauksilta ja siltä, että lapsen isä on nyt raapinut traumat pintaan ja saanut sut voimaan taas pahemmin?
Olen tosi pahoillani siitä, että susta tuntuu noin pahalta. Mitään pikaratkaisua ei ole tilanteeseen olemassa. Terapiaan pääsy on tosi hyvä juttu ja uskon, että asiat lähtevät viimeistään sitten helpottamaan. Tosi hyvä kuulla, että se tilanne on jo alulla. Mikä auttaisi sinua pysymään jotenkin olemassa sinne saakka? Oletko kokeillut soittaa kriisipuhelimeen koskaan? Tuossa tilanteessa ei minusta ole huono, jos käyttää ihan hölmöjäkin keinoja. Jos hömppäsarjan katseleminen auttaa sua siirtämään ajatuksia edes pikkuisen johonkin muualle, tee niin.
En osaa sanoa enää mihinkään mitään. Lapsen isä ilmoitti pari viikkoa ennen (vko 11) ekaa ultraa, että tunteet minua kohtaan poissa, jos niitä olikaan ja haluaisi, että teen abortin. Myöhemmin tuli takaisin ja muutti luokseni. Lapsen ollessa pari kuukautta vanha ilmoitti että ei halua antaa turhaa toivoa (oli asunut kanssani melkein puoli vuotta). Myöhemmin selvisi, että pääsyy muuttaa luokseni oli se, ettei hänellä ollut maksamattomien laskujen takia sähköjä kotona, tai rahaa maksaa niitä.
Lainasin rahat laskuihin ja muutti pois. Puoli vuotta myöhemmin tuli takaisin, koska tunteita kuulemma oli ja oli aina ollut ja ikävöi meitä (samaan aikaan pyöritti jtn toista vakkaripanoa, sain tietää myöhemmin). Vuosi siitä lähti taas, emme koskaan virallisesti seurustelleet, koska mies ei halunnut.
Kaksi vuotta sitten kesällä tuli takaisin, vaikka tunteet olivat kuolleet jo aiempana keväänä (kuulin myöhemmin) ja tuli takaisin vain koska tiesi saavansa seksiä ja läheisyyttä. 1.5v sitten kaivoin tiedon hänestä. Tunteita ei ole. Oli tavannut samaan aikaan netissä jonkun uuden ja tämä suhde virallistettiin muutama kuukausi myöhemmin.
Ei maksa elareita, ei tapaa lasta, mutta syyttää minua siitä, ettei tapaa. Olen itsekin tehnyt todella paljon virheitä tämän "suhteen" aikana. Olen pyrkinyt muuttumaan ja aina pyytänyt anteeksi tekojani, mutta mies niistä edelleen katkera ja eron jälkeen toi esille kaikki mitä olen tehnyt, vaikka olen pyytänyt anteeksi ja selittänyt miksi toiminut niin. Olen aina pyytänyt, että keskustelisimme konflikteista, mutta mies ei kuulemma kykene siihen ja usein lähti tai piti mykkäkoulua.
Eron jälkeen ei vastaa viesteihin, sähköposteihin tai puheluihin. Välillä olen pommittanut meidän asioilla ja kadun sitä ja ymmärrän, ettei mies vastaa, mutta ei hän vastaa, kun yritän selvittää lapsen asioita.
Olen tehnyt paljon p@skaa tämän suhteen aikana: pommittanut viestein, painostanut puhumaan, kertonut valheita, kävin miehen oven takana raivoamassa, kun alkuraskaudessa mies alkoi etääntymään eikä vastannut puhelimeen eikä suostunut puhumaan.
Hän teki toistuvasti ohareita minulle ja lopulta minulle ja lapselle ja valitin hänelle niistä ja hän vihasi sitä, että valitan aina samoista asioista. Alkoi lapsen syntymän jälkeen käyttää amfetamiinia ja metanfetamiinia uutena. Aiemmin oli kuulemma (en tiennyt muusta kuin pilvestä) myös kokaiinia ja ekstasia, joiden käyttö jatkui myös. Kuulemma viihdekäyttöä (aiemmin ollut ongelma) ja ärsytti, kun minä en ymmärrä.
Anteeksi pitkä teksti. Mutta kyllä minäkin olen tehnyt ikäviä juttuja. Olin aina niin epävarma mitä mies minusta haluaa ja mitä tuntee minua kohtaan. Yritin antaa aikaa ja tilaa, niin kuin pyysi, mutta aikaa vain kului ja asiat eivät ikinä kehittyneet mihinkään suuntaan.
En uskaltanut enää lähteä, koska pelkäsin, että menetän hänet lopullisesti. Lapsen takia olen yrittänyt tulla nyt lapsen isän kanssa toimeen, mutta en vain jaksa, kun mitään ei voi sopia.Anteeksi, että on niin sekavaa. Ajatukset eivät vai oikein juokse. Olen niin väsynyt vain tähän kaikkeen ja ainoa joka piristää vähän on ajatus siitä, että tämän voisi lopettaa koska vaan :( Ap
Ei ollut ollenkaan sekavaa. Se mitä koet ja tunnet nyt on täysin normaali ja terveen ihmisen reaktio epänormaaliin tilanteeseen. Tällaisessa suhteessa, missä sinäkin olet ollut, on täysin normaalia, että se toinen osapuoli saa provosoitua uhrin näennäisen hurjiin tekoihin ja niistä saadaan sitten uusia aseita 'kattokaa nyt miten hullu se on'. Se ei ole totta. Olet joutunut kokemaan tosi vääriä asioita ja olet elänyt pitkään valtavan kuormituksen alla. Mä olen ollut samassa tilanteessa ja lupaan sulle: asiat muuttuvat paremmaksi. Sinulla ja lapsellasi on oikeus hyvään elämään. Te olette kaiken avun arvoisia. Et ole yksin. Sulla on avun hakuprosessi jo menossa, sun ei ole pakko ratkaista mitään nyt. Ja mä tiedän, että tämä on läjä tyhjiä sanoja, mutta jos sulla on mitään, mikä auttaa sua kestämään tässä hetkessä, tartu siihen. Tämä hetki ei ole kaikki eikä se ole loppu, tulee vielä toisenlaisia päiviä.
Lapsen läsnäolo piristää, mutta tuntuu myös pahalta, kun en vaan jaksaisi touhuta hänen kanssaan. Tulee huono omatunto, että pilaan hänen lapsuutensa olemalla tällainen ja hän saisi varmasti paremman elämän jossain muualla, jonkun toisen kanssa, mutta itsekkäästi pidän hänestä myös kiinni, koska samaan aikaan pelkään menettäväni hänet.
Kyllä koen, että tekoni ovat olleet kauheita. Pommittaminen ja kommunikaation vaatiminen kärkkäästi varmasti tuntunut ahdistavalta ihmiselle, jolle kommunikointi ja asioista puhuminen vaikeaa. Tästä minulle hirveä olo, mutta en saa sitä tekemättömäksi ja jatkan sitä vielä ja vihaan itseäni sen takia. Minulla sellainen olo, että olen hirviö. Ja huono äiti. Ap
Ymmärrän tosi hyvin nuo tunteet. Olet ihan varmasti lapsellesi hyvä äiti ja on hyvin inhimillistä, että tuossa tilanteessa ei jaksa olla niin läsnä, kuin haluaisi. Tottakai se tuo surua, mutta pikkuhiljaa tilanne voi lähteä kääntymään paremmaksi. Kun toipuminen kaikesta lähtee käyntiin, pikkuhilijaa jaksaakin paremmin ja elämään tulee ilonpilkahduksia.
Kun olet yrittänyt tavoitella toista riidan tai eron jälkeen, se on kuitenkin hänen valintansa olla ollut vastaamatta ja sen takiahan olet jatkanut hänen tavoittelemistaan. On täysin normaalia haluta saada asioita selvitettyä, etenkin kun on yhteinen lapsikin. Olisitko aidosti voinut toimia toisin? Olisiko sekään ollut arvojesi mukaista, että olisit jättänyt kaikki asiat auki yrittämättä niitä selvittää? Siinä tilanteessa voi oma olo olla myös niin hätääntynyt, että yrittää tehdä kaikkensa, jotta tilanne korjaantuisi tai muuttuisi jotenkin paremmaksi.
Oletko huomannut, onko esim jokin vuorokaudenaika sulle helpompi tai vaikeampi? Tai onko lapsen kanssa jokin tietty tekeminen sellainen, joka tuntuu yleensä teistä molemmista mukavalle? Mä tein sillä tavalla, että luin lapselleni kirjaa silloin, kun maailma tuntui murenevan ympäriltä. Vaikka en pystynyt parempaan, kykenin lukemaan ääneen ja hetkeen liittyvä rauha ja läheisyys usein rauhoitti vähän omaakin oloa.
Yksi mahdollisuus on kirjata joka päivä pari kolme asiaa, joita olette lapsen kanssa tehneet ja joista on tullut hyvä mieli. Se voi auttaa huomaamaan ja pitämään kiinni siitä, että hyvääkin on. Asiat voivat olla ihan tosi pieniäkin, vaikka jokin ruokailutilanne tai yhteiset päiväunet.
Olet siinä kyllä oikeassa, että on täysin luonteeni ja arvojeni vastaista olla selvittämättä asiaa. Oli kyse toisen ja omista teoistani. Jos loukkaan jotakuta tahallisesti tai tahattomasti, niin haluan asian selvittää. Pyytää anteeksi ja muuttaa käytöstäni sen mukaan, etten enää loukkaisi.
Mies sai minut uskomaan, että en ajattele lapsen parasta (itkin lapsen edessä sen jälkeen, kun mies oli lähtenyt eikä antanut oikein mitään selityksiä, käveli aina tiehensä. Ja tiedän, että hänellä on oikeus siihen, mutta olen vain ihminen ja olen vain todella sekaisin) ja että olin huijannut hänet isäksi ja kieltäytynyt abortista (väitti sanoneensa heti, kun raskaus selvisi vko 4 , mutta silloin mietti nimiä ja yhteistä tulevaisuutta, aborttia pyysi vko 11 ja silloin en enää vain kyennyt) ja levitteli minusta eteenpäin näitä asioita faktoina.
Jotenkin aloin uskomaan, että hankkiuduin tahallani raskaaksi ja pilasin miehen elämän, kun synnytin vahinkolapsen (niin mies häntä kutsuu) ja lapsen elämän, kun pakotin hänet maailmaan tällaisille vanhemmille. Lastenvalvojalla mies voivotteli omaa pahaa oloaan ja tukiverkkojen puutetta (ei vain suostu ottamaan apua vastaan) ja kuinka kaipaa lasta ja haluaisi nähdä, mutta niin vaikeaa ja minä vaikutin tapaamisessa vain hirviönaiselta, joka yrittää viedä selvästi henkisesti pahoinvoivata isältä huoltajuuden, koska olisin katkera tai jtn.
Olen vain todella loppu ja välillä mietin olenko oikeasti vain sekaisin. Mitä jos mies onkin oikeassa ja olen vain joku katkera mielipuoli. Että olen ihan hirveä ihminen, joka on tuhonnut elämiä ja vain kiusannut miestä jatkuvasti pommittamalla ja arvostelemalla hänen huumeiden käyttöään.
En oikein tiedä mihin enää uskoa.
Mitä tuli tuohon touhuun, niin lapselle lukeminen on kyllä sellaista, jota jaksan paremmin kuin muita juttuja. Tai lautapelien pelaaminen toisinaan. Muuten vain haluaisin maata sängyssä. Ap
Vierailija kirjoitti:
Lapsi lähtee huostaan välittömästi, kun alat polille soittelee. Mutta ehkä niin on tässä tilanteessa parempi.
Lähteekö oikeasti?
Vierailija kirjoitti:
Lapsi lähtee huostaan välittömästi, kun alat polille soittelee. Mutta ehkä niin on tässä tilanteessa parempi.
Onko asia oikeasti näin? Mitä järkeä hakea sitten apua, jos lapsen menettää teki mitä teki?
Ei lähde, joku kus*pää yrittää vaan pelotella sua. Tämä on avoin foorumi eikä ole kovin turvallinen tila käsitellä näitä asioita, täällä on myös ihmisiä, jotka haluavat tahallaan satuttaa.
Olen ollut samassa tilanteessa, pelko on myös avun hakuun liittyen on normaalia, mutta mitään pahaa ei ole tapahtumassa. Olet myös jo hakenut apua ja sen yhteydessä huomannut, että siitä ei seurannut mitään pahaa.
Mun mielestä ei kuulosta ollenkaan siltä, että olisit paha tai sekaisin, vaan olet henkisen väkivallan uhri ja kärsit väkivallan seurauksista. Syyllisyys, itsensä syyttäminen, oman järjen epäily ja masennus ovat kaikki hyvin tyypillisiä seurauksia. Sun on mahdollista toipua tästä, minäkin olen toipunut, ja hyvin hyvin monet muut.
Mitä jos kokeilisit tältä erää kestää huomiseen ja kirjoittelisit illalla Naisten linjan chattiin? Jos susta tuntuu, että kirjoittaminen on sulle helpompaa kuin puhuminen. Heillä on chat klo 17-19 tiistaisin ja torstaisin ja sinne voi kirjoittaa anonyymisti ja sillä syvyydellä, kuin susta itsestäsi tuntuu sopivalta. Heillä on myös auttava puhelin, johon voi soittaa, mutta tänään se ei ole enää auki.
Valoa sinulle ja lapsellesi tähän iltaan ❤️ Olet tärkeä ja arvokas ja lapsesi rakastaa sinua juuri tuollaisena kuin olet. Terapeuteista voisin antaa vinkin, että Jenni Kiviniemi on ainakin erikoistunut väkivaltaa kokeneiden auttamiseen.
Tiedätkö kuule en jaksa edes välittää. Onneksi minusta oli sinulle iloa. Ap