Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Rikosilmoitus vuosien jälkeen?

Rikollinen
04.04.2021 |

Tapailin vuonna 2016 17 -vuotiasta poikaa. Oli itse silloin 26 -vuotias nainen. Hänellä oli silloin alle puoli vuotta siihen, että täyttää 18v. Olimme töissä samassa paikassa. Hän kuului lastensuojelun piiriin ja oli ns. Työssäoppimassa. Minä olin kesälomasijainen, mutta ns. Hänen yläpuolellaan, varsinainen työntekijä. Suhteemme alkoi kaksi viikkoa en kuin sopimukseni päättyi.

Asiasta en silloin tiennyt, että koska olin tavallaan häneen nähden esimiesasemassa, vaikka vaikka varsinainen työnohjaaja, niin silloin suojaikäraja on 18 ei 16 vuotta.
En halua kuulla siitä, kuinka ette ikinä sekaantuisi niin nuoreen. Minä ihastuin todella kovasti ja niin hänkin. Enää en ole varma. Hän on jälkikäteen, nyt vuosia myöhemmin tullut tulokseen, etten minä vastuullisena aikuisena olisi saanut häneen sekaantua mitenkään ja hän oli ongelma nuori, lapsi.

Itselläni on tästä aivan kamala olla ja olen sanonut, että teen itse itsestäni rikosilmoituksen. Ajatus siitä, että olen käyttänyt häntä hyväksi ei jätä minua rauhaan, vaikka ei se millään tavalla tarkoitukseni ollut. Mutta jos hän nyt tuollaisia asioita puhuu ihmisille, niin selvästi asia häntä vaivaa, eikö niin? Eikö silloin oikea ratkaisu ole ottaa yhteyttä johonkin viralliseen tahoon, jotta hän saa oikeutta?
Meillä myös yhteinen lapsi, jonka asioiden selvittäminen vaikeaa. Pelkään, että sekin johtuu tästä, että mies jotenkin pelkää minua. Olimme yhdessä lopulta 4 vuotta on-off suhteessa. Ja ei tarvitse arvostella on-off-suhteesta ja lapsesta. Tiedän itsekin millaisen sopan olen saanut aikaan. Haluaisin nyt vaan tietää voiko ilmoituksen yhä tehdä ja voinko minä sen tehdä?

Ja entä, jos tapahtuma on vieläkin vanhempi? P^dofiili houkutteli minut kotiinsa rahalla, kun olin alle kouluikäinen, mutta pääsin karkuun ystävieni kanssa, jotka olivat siis kanssani. En ikinä kertonut vanhemmilleni tai minnekään virallisesti. Voiko tuon vielä ilmoittaa vai kannattaako unohtaa koko ajatus?

En kestä elää itseni kanssa, kun tiedän tehneeni jollekin toiselle yhtä pahasti ja pahemmin kuin minulle on tehty. Olen tällä hetkellä aika synkässä paikassa. Vain lapsi auttaa jaksamaan.

Kiitos, jos jaksoit lukea.

Kommentit (51)

Vierailija
1/51 |
04.04.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Höh, älä tuollaisia murehdi.

Vierailija
2/51 |
04.04.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olit itsekin kesäsijainen eli et mitenkään voinut olla työpaikalla keneenkään nähden "esimiesasemassa". Ja miten ylipäänsä ollaan "tavallaan esimiesasemassa"? Sitä joko ollaan tai ei olla esimiehenä ja minusta tuossa tapauksessa et ollut. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/51 |
04.04.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Höh, älä tuollaisia murehdi.

Mitä tarkoitat? Olen kuitenkin toiminut väärin tätä toista kohtaan, vaikka hän teki aloitteen ja oli myös selvästi kiinnostunut. Minä olin, aivan kuten hän sanoi, vastuullinen aikuinen. Tuntuu pahalta ajatella millaisen hirviön kanssa lapseni joutuu asumaan. Minun siis.

Vierailija
4/51 |
04.04.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lapsen seksuaalisen hyväksikäytön syyteoikeus vanhenee kymmenessä vuodessa, ja lisäksi tämän rikoksen osalta syyteoikeus vanhentuu aikaisintaan silloin, kun rikoksen uhri täyttää 28 vuotta. Eräissä poikkeustilanteissa vanhentumisaikaa voidaan myös jatkaa yhdellä vuodella.

https://www.minilex.fi/a/lapsen-seksuaalinen-hyv%C3%A4ksik%C3%A4ytt%C3%…

Opettele käyttämään googlea, trolli.

Vierailija
5/51 |
04.04.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Olit itsekin kesäsijainen eli et mitenkään voinut olla työpaikalla keneenkään nähden "esimiesasemassa". Ja miten ylipäänsä ollaan "tavallaan esimiesasemassa"? Sitä joko ollaan tai ei olla esimiehenä ja minusta tuossa tapauksessa et ollut. 

No nuoret (16-26 -vuotiaat) tulivat lastensuojelun piiristä (erilaisia taustoja) ja olivat lähinnä siis asiakkaita, jotka olivat työssäoppimassa. Minä palkattiin nimensä kahvila-apulainen, mutta en ollut siellä asiakkaana, kuten he, vaan kunnollinen työntekijä, kuten työnohjaajat, mutta en virallisesti työnohjaaja.

Vierailija
6/51 |
04.04.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Liioteltua soopaa.

Hän oli lähes 18. Ei 13.

Suojaikäraja on 16.

Monissa maissa 13-15.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/51 |
04.04.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Lapsen seksuaalisen hyväksikäytön syyteoikeus vanhenee kymmenessä vuodessa, ja lisäksi tämän rikoksen osalta syyteoikeus vanhentuu aikaisintaan silloin, kun rikoksen uhri täyttää 28 vuotta. Eräissä poikkeustilanteissa vanhentumisaikaa voidaan myös jatkaa yhdellä vuodella.

https://www.minilex.fi/a/lapsen-seksuaalinen-hyv%C3%A4ksik%C3%A4ytt%C3%…

Opettele käyttämään googlea, trolli.

En ole trolli. Toivon, ettei elämäni olisi tätä. Mietinkin nyt, että voinko itse tehdä itsestäni ilmoituksen, kun mies ei sitä halua tehdä, mutta selvästi asiasta kärsinyt, kun nyt vuosien päästä alkanut asiasta puhumaan.

Vierailija
8/51 |
04.04.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Liioteltua soopaa.

Hän oli lähes 18. Ei 13.

Suojaikäraja on 16.

Monissa maissa 13-15.

Mitään en ole liioitellut 😞 Ja käsitän, että suojaikäraja 16 ja hän oli melkein 18, mutta hän on itse tuonut esille nämä tuntemukset, että minä olin vastuullinen aikuinen ja hän lapsi, en olisi saanut sekaantua ja koska olin ns. Häntä korkeammalla asemassa, niin suojaikäraja 18

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/51 |
04.04.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Pitäisikö minun vaan antaa asian olla ja elää sen kanssa?

Vierailija
10/51 |
04.04.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Rikollinen kirjoitti:

Pitäisikö minun vaan antaa asian olla ja elää sen kanssa?

Kyllä. Aikamoisessa kierteessä olet, kun itse maalaat itsestäsi kuvaa rikollisena. Älä tee nyt mitään hätiköityä, käy vaikka juttelemassa jonkun psykologin kanssa tilanteestasi, siis siitä että tunnet noin voimakasta syyllisyyttä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/51 |
04.04.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Lapsen seksuaalisen hyväksikäytön syyteoikeus vanhenee kymmenessä vuodessa, ja lisäksi tämän rikoksen osalta syyteoikeus vanhentuu aikaisintaan silloin, kun rikoksen uhri täyttää 28 vuotta. Eräissä poikkeustilanteissa vanhentumisaikaa voidaan myös jatkaa yhdellä vuodella.

https://www.minilex.fi/a/lapsen-seksuaalinen-hyv%C3%A4ksik%C3%A4ytt%C3%…

Opettele käyttämään googlea, trolli.

Seksuaalinen hyväksikäyttö

Seksuaalisesta hyväksikäytöstä tuomitaan se, joka asemaansa hyväksikäyttäen taivuttaa sukupuoliyhteyteen tai ryhtymään muuhun seksuaalista itsemääräämisoikeutta olennaisesti loukkaavaan seksuaaliseen tekoon tai alistumaan sellaisen teon kohteeksi 1) alle 18 vuotiaan, joka on koulussa tai muussa laitoksessa hänen määräysvaltansa  tai valvontansa alainen tai muussa alisteisessa suhteessa häneen, 2) alle 18-vuotiaan, jonka kyky itsenäisesti päättää seksuaalisesta käyttäytymisestään on hänen kypsymättömyytensä sekä osapuolten ikäeron vuoksi olennaisesti heikompi kuin tekijällä, käyttämällä törkeästi väärin tämän kypsymättömyyttä, 3) henkilön, joka on hoidettavana sairaalassa tai muussa laitoksessa ja jonka kyky puolustaa itseään taikka muodostaa tai ilmaista tahtoaan on sairauden, vammaisuuden tai muun heikkoudentilan vuoksi olennaisesti heikentynyt, tai 4) henkilön, joka on hänestä erityisen riippuvainen, käyttämällä törkeästi väärin tätä riippuvuussuhdetta tekijästä.

Myös yritys on rangaistava. Seksuaalisesta hyväksikäytöstä voidaan tuomita sakkoon tai vankeuteen enintään neljäksi vuodeksi

https://www.minilex.fi/a/rikoslaki-ja-hyv%C3%A4ksik%C3%A4ytt%C3%B6

Vierailija
12/51 |
04.04.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Rikollinen kirjoitti:

Pitäisikö minun vaan antaa asian olla ja elää sen kanssa?

Kyllä. Aikamoisessa kierteessä olet, kun itse maalaat itsestäsi kuvaa rikollisena. Älä tee nyt mitään hätiköityä, käy vaikka juttelemassa jonkun psykologin kanssa tilanteestasi, siis siitä että tunnet noin voimakasta syyllisyyttä.

Sinustako en ole toiminut väärin? Jos omalle lapsellesi kävisi näin, niin ajattelisitko samoin? 😞

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/51 |
04.04.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Rikollinen kirjoitti:

Pitäisikö minun vaan antaa asian olla ja elää sen kanssa?

Jos oot kerran häneen yhteydessä, ja hän tätä jankuttaa, niin sano, että tekee rikosilmoituksen ja sinä voit luvata hänelle myöntää teon. Ja sitten se on hänen, eli väitetyn rikoksen uhrin käsissä päättää, mitä tekee.

Todennäköisesti hän heiluttelee tätä ilmassa ihan vain aiheuttaakseen sulle pelkoa ja pahaa oloa, ja vailla aikomusta tehdä oikeasti yhtään mitään asialle. Mutta 10 vuoden jälkeen voit sanoa hänelle takaisin, että "sulla oli monta vuotta aikaa tehdä jotain, ja nyt se on rikosoikeudellisesti vanhentunut, joten pidäpä kusipää turpa kiinni tai oot pian itse syytteessä kunnianloukkauksesta".

Ei hän jankuta, mutta sain asian selville vasta n. Vuosi sitten (erosimme 1.5v sitten) toisen ihmisen kautta, kenelle avautui asiasta. Minulle ei ikinä suoraan sanonut mitään ja nyt, kun kysyn niin ei kuulemma tarkoittanut mitään mitä sanoi, mutta kuka muuten sanoisi mitään tuollaista esim leikillään? Minulla hänen sanomisistaan kuvankaappaukset tallessa ja aika huonolta siinä vaikutan, hänen puheissaan vaikka kyllä sanoo myös, että hänellä myös vastuu, mitta minun olisi pitänyt vastuullisena aikuisena pitänyt tietää paremmin ja en olisi saanut häneen, lapseen, sekaantua.

Tämä vaan syö minua todella paljon, koska en asiaa koskaan nähnyt näin. En nähnyt häntä lapsena, vaan ihmisenä, jonka kanssa halusinbjakaa elämäni.ja nyt selviää, että hän onkin aina ajatellut noin.

Vierailija
14/51 |
04.04.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onko sinulla ongelmia omien arvioiden tekemisissä? Koetko, että tuo on voinut vaikuttaa nuorempaan sekaantumiseen? Jos teillä on yhteinen lapsikin, asia ei vaikuta salaisuudelta. Tietävätkö muut, minkä ikäinen lapsesi isä on?

Yrittääkö mies hyötyä sinusta jotenkin? Tiedätkö, onko hänellä muuten ollut seurustelusuhteita? Kumpi lopetti suhteen ja voiko se vaikuttaa väleihinne?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/51 |
04.04.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

No jos nyt ymmärsin oikein että olit töissä tuossa laitoksessa kahvilassa etkä esim näiden nuorten ohjaajana niin tuo 18 vuoden ikäraja ei koske sinun tilannettasi vaan normaali 16v ikäraja.

Terveisin: Eräs käräjätuomari

Vierailija
16/51 |
04.04.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

No just. Hae jotain muuta apua ongelmiisi, älä kuormita tällä poliisia.

Vierailija
17/51 |

Selvitä asia suoraan miehen kanssa ja tarvittaessa terapeutilla.

Vierailija
18/51 |
04.04.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

No jos nyt ymmärsin oikein että olit töissä tuossa laitoksessa kahvilassa etkä esim näiden nuorten ohjaajana niin tuo 18 vuoden ikäraja ei koske sinun tilannettasi vaan normaali 16v ikäraja.

Terveisin: Eräs käräjätuomari

Se oli sellainen nuorten työpaja tyylinen kahvila. Oli työnohjaajat, nuoret ja minä olin kahvila-apulainen.

Mutta kiitos tiedosta. Ehkä minun pitää vain hyväksyä, että en tehnyt mitään rikollista varsinaisesti, mutta selvästi sotkin nuoren ihmisen pään ja joudun sen asian kanssa elämään. Kiitos

Vierailija
19/51 |
04.04.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Onko sinulla ongelmia omien arvioiden tekemisissä? Koetko, että tuo on voinut vaikuttaa nuorempaan sekaantumiseen? Jos teillä on yhteinen lapsikin, asia ei vaikuta salaisuudelta. Tietävätkö muut, minkä ikäinen lapsesi isä on?

Yrittääkö mies hyötyä sinusta jotenkin? Tiedätkö, onko hänellä muuten ollut seurustelusuhteita? Kumpi lopetti suhteen ja voiko se vaikuttaa väleihinne?

Ei ollut salaisuus ainakaan minun puoleltani kenellekään. Miehen perheen kanssa olen yhä tekemisissä. Miehen ystäviä en ikinä tavannut.

Ei yritä hyötyä. Lakkasi isänpäivän jälkeen tapaamasta lasta ja maksamasta elareita (jälleen), mutta nykyään saan elarit kelasta. Yritämme taas aloittaa tapaamiset lapsen ja isän välillä. Yritän ehdottaa, että sopisimmw järjestelyn, jossa meidän kahden ei tarvitsisi enää ikinä nähdä toisiamme (paitsi ihan välttämättömissä tilanteissa), mutta mies ei suostu vastaamaan sopiiko ideani eikä reagoi, kun lupaan hänelle, että pääsee minusta lopullisesti eroon. Olen tätä luvannut ennenkin, mutta nyt todella olen kauan jo halunnutkin sitä, mutta en osaa jättää mm. Lasta koskevia asioita vain roikkumaan.

Vierailija
20/51 |
04.04.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tottakai teet itsestäsi rikosilmoituksen.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kolme kolme yhdeksän