Kateellisuus

Ehkä surullisin kateuden muoto on yhdellä ystävälläni, joka "tyrmistyy" jos minulle tapahtuu jotain hyvää. Hän on vieläpä paljon paremmista lähtökohdista, mutta en saisi saada mitään, mitä hänellä ei ole. Surullisen asiasta tekee hänen nopeutta ja hämmennystä herättävät reaktionsa.

Kerroin päässeeni opiskelemaan yhteen Suomen halutuimmista aloista Aaltoon, ystäväni reagoi tähän sanomalla: "Niin siis, onko se joku opisto Aallon lähellä, et varmaankaan Aalto yliopistoon..?"

Tai kun kerroin olevani raskaana, niin hän poti mykkäkoulua siihen asti kunnes oli itse raskaana vähän ennen synnytystäni.

Tai kun kerroin, että mieheni oli saanut uuden työn varsin ainutlaatuisesta paikasta (jonka eteen oli tehnyt valtavasti työtä), niin ystäväni yritti tarkentaa ettei varmaan kyse nyt ole kuitenkaan "oikeasta presidentinkansliasta" (paikka vaihdettu).

Samainen ystävä maireana kyseli tiuhaan kuulumisia kun saimme koronan, mutta kun saimme sen lievänä, niin käytännössä taas suuttui kun saimmekin sen lievänä. Yhä jaksaa jutustella, että kyllä siitä voidaan vielä pitkäaikaiset ja vakavat oireet saada.

Huoh. Oikea ankeuttaja. Sanottakoon vielä, että on 40v eikä ole vielä päättänyt mihin kouluun lukion jälkeen hakisi eikä töitäkään ole lapsikiireiltään ehtinyt tehdä (Lapset koulussa/päikyssä).

Mitä se kertoo sinusta, että olet tuollaisen ystävä?

Vierailija kirjoitti:

Mitä se kertoo sinusta, että olet tuollaisen ystävä?

Sitä, että en voi valita sukulaisia. ;)

Vierailija kirjoitti:

Mitä se kertoo sinusta, että olet tuollaisen ystävä?

Tässä toinen miettii ihan samaa. Mikä saa ihmiset jatkamaan tällaisia ihmissuhteita?