Kerrotteko helposti ammattinne? Minä en. Siitä seuraa aina samat kysymykset
Kommentit (62)
Mä sanon aina, että olen kaiken alan asiantuntija.😁
Kerron jos joku kysyy tai jos se on asiayhteydessä jotenkin merkityksellinen tieto (esimerkiksi tunnen puheena olevan asian, koska se kuuluu työhöni). Muuten en tyrkytä tätä tietoa.
En kerro. Joillakin ihmisillä on outoja ennakkokäsityksiä, jotka eivät pohjaa todellisuuteen, ja toiset yrittävät hyötyä.
Työskentelen postissa, joten en todellakaan kerro ellei ole joku hyväkin tuttu. En jaksa kuulla sitä varkaaksisyyttelyä ja ruohonleikkuupilkkaa miltään random vastaantulijoilta.
Tai siis en enää koulussa, mutta sillä pohjalla kuitenkin.
Ap, mikä olet ammatiltasi? Vaikea samaistua, kun joka työssä on omat huonot puolensa ja kyselynsä. Yleensä ihmiset kyselevät varmaan ihan vain small talkina. Harvaa oikeasti kiinnostaa.
Kerron. Ja samaan hengenvetoon totean, että kyllä, tiedän kaikki mahdolliset tavat yrittää kieltäytyä työstä ja välttää karenssi.
Kerron. Olen laborantti ja lähes kaikki luulee että otan verikokeita. Korjaan vaan että minulla ei ole minkäänlaista terveysalan koulutusta
En, samasta syystä. Onneksi voin nyt sanoa olevani työtön, eikä kukaan kysele.
En, minusta se ei kuulu kellekään. En ymmärrä miksi se on edes sellainen asia joka koetaan että on ok udella.
Sanon. Kysymyskiä ei tule kun kukaan ei ole kiinnostunut mitä työhöni kuuluu ja harva tietää.
En, koska pidetään bimbona ja naureskellaan.
En sillä olen aikuisviihde alalla.
Olen taiteellisella alalla ja vakiokysymykset ovat, tuleeko sillä toimeen, minkälaisia töitä teet, ja jopa "mitä sä niin kuin OIKEASTI teet?".
Minulla on ollut aikoja, jolloin oli todella kiusallista vastata tuohon kysymykseen. Nykyään ei ole, mutta itse pyrin kysymään ihmisiltä jotain muuta, tyyliin "mitä sä harrastat" tai "mitkä on sun ensisijaiset mielenkiinnon kohteet" tai vastaavaa.
Entisessä työssäni yritin vältellä kertomista aina kun mahdollista, koska en tykännyt, että kaikki alkoivat sitten puhua työhöni liittyvistä asioista ja kysellä vinkkejä ja neuvoja jne, jne vapaa-ajallani. Yksikin hieroja, jolle en kertonut ammattiani, oli sitten googlannut minut ja tiesi seuraavalla käyntikerralla työpaikkani ja alkoi puhua työhöni liittyvistä asioista.
Vaihdoin kuukausi sitten uuteen työpaikkaan ihan eri alalle, Kuukauden aikana ei ole vielä kukaan kysynyt, mutta olen ajatellut kertoa kysyjille, millä alalla olen nyt, mutta en tarkemmin, mitä teen ja missä firmassa.
Lääkäriltä kysellään oireista, kerjätään reseptejä ym. Lakimieheltä ilmaisia neuvoja esim. perintö- tai avioeroasioista jne. Sähkäriä pyydetään talkoisiin. Siivoojana tai automekaanikkona pitäisi auttaa koko sukua puoli-ilmaiseksi. Onhan näitä ammatteja, joita en itsekään kertoisi.
Ihmiset tekevät työnsä työaikana saaden siitä palkkaa, vapaa-aikansa viettää kukin tavallaan, ei ilmaisena apulaisena tai neuvonantajana.
Vähän ärsyttää koska ihmisillä on aina samat ennakko-oletukset alastani. Vaikka olen historian asiantuntija niin en ole erityisen kiinnostunut keskustelemaan kanssasi Mannerheimistä, Hitleristä ja jatkosodasta. Ei, en ole historian opettaja koulutukseltani. Kyllä, osaan tehdä muutakin kuin lukea kirjoja.
Eikö kosketa?