Onko/oliko teidän suvussanne vanhuksia, jotka olivat aikansa "kummajaisia" eli omantiensä kulkioita, jotka tekivät vastoin sen ajan yhteiskunnan normeja ja oletuksia?

Mummoni täti, joka eli 30-luvulla itsenäisesti. Hänellä oli oma asunto ja hyvä työpaikka, ei ikinä "huolinut miestä vaivoikseen". Hän korosti aina, että on itsenäinen nainen eikä vanhapiika. Ei täysin harvinaista, mutta pikkukaupungissa erikoista.

Mummoni aikoinaan, kuollut nyt siis jo, mutta eli kuulemma epätavallisesti aika villiä nuoruutta ja oli tämän takia suuren paheksunnan kohteena, koska siihen aikaan varsinkin tyttöjen ja naisten odotettiin olevan säädyllisiä ja hyväkäytöksisiä "neitejä". Mummoni oli kuulemma räväkkä nuori nainen, joka sanoi piutpaut yhteiskunnan odotuksille. Äitini on avioton lapsi, jonka mummoni kasvatti aivan yksin ja äitini ja mummoni usein saivat lokaa niskaansa tästä syystä, mutta kuulemma mummolleni äitini oli siunaus, joka toi rauhan hänen villiin elämäntyyliinsä. Olivat erittäin läheisiä aina mummoni viimeiseen päivään asti. Vanhempana mummoni löysi vielä miehen, jonka kanssa meni naimisiin ja sai vielä lapsen, enoni :) Mummoa lämmöllä muistaen, eli elämänsä täysillä.

Vierailija kirjoitti:

Mummoni aikoinaan, kuollut nyt siis jo, mutta eli kuulemma epätavallisesti aika villiä nuoruutta ja oli tämän takia suuren paheksunnan kohteena, koska siihen aikaan varsinkin tyttöjen ja naisten odotettiin olevan säädyllisiä ja hyväkäytöksisiä "neitejä". Mummoni oli kuulemma räväkkä nuori nainen, joka sanoi piutpaut yhteiskunnan odotuksille. Äitini on avioton lapsi, jonka mummoni kasvatti aivan yksin ja äitini ja mummoni usein saivat lokaa niskaansa tästä syystä, mutta kuulemma mummolleni äitini oli siunaus, joka toi rauhan hänen villiin elämäntyyliinsä. Olivat erittäin läheisiä aina mummoni viimeiseen päivään asti. Vanhempana mummoni löysi vielä miehen, jonka kanssa meni naimisiin ja sai vielä lapsen, enoni :) Mummoa lämmöllä muistaen, eli elämänsä täysillä.

Nää on hauskoja oletuksia elämästä 1900-luvun alkupuolella, jolloin oli ihan tavallista naisellekin elää omanlaistaan elämää, reissata lomilla Euroopassa jne. Hyvä käytös ja muiden huomiointi oli normisettiä, mutta ei naisten tarvinnut jättää elämää elämättä, kaikenlaista sai tehdä, kunhan kantoi siitä vastuun. Aviottomia lapsiakaan ei tarvinnut saada eli elämää ei tarvinnut rakentaa miesten hyväksynnän varaan.

Eikä muuten se isätön lapsi ole ollut mikään häpeä enää lähes sataan vuoteen missään muualla kuin joidenkin ihmisten omassa päässä! Eli ei mitään epätavallista olla yh-äiti eikä se kerro ihmisen elämän räväkkyydestäkään mitään.

Viimeinen vastaaja on yleistiedoiltaan ja elämänkokemukseltaan melko kapeasektorisesti ymmärtävä. Kyllä vielä 50- luvullakin yksin lapsen saanut leimattiin. Tätini sai lapsen -27 ja joutui papin nuhdeltavaksi ja kysymys ei ollut mistään syrjäseudusta, vaan ihan vauraasta Satakunnasta. Mene kirjastoon ja etsi elämäkertahyllystä muutama kirja, niin näkemyksesi avartuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mummoni aikoinaan, kuollut nyt siis jo, mutta eli kuulemma epätavallisesti aika villiä nuoruutta ja oli tämän takia suuren paheksunnan kohteena, koska siihen aikaan varsinkin tyttöjen ja naisten odotettiin olevan säädyllisiä ja hyväkäytöksisiä "neitejä". Mummoni oli kuulemma räväkkä nuori nainen, joka sanoi piutpaut yhteiskunnan odotuksille. Äitini on avioton lapsi, jonka mummoni kasvatti aivan yksin ja äitini ja mummoni usein saivat lokaa niskaansa tästä syystä, mutta kuulemma mummolleni äitini oli siunaus, joka toi rauhan hänen villiin elämäntyyliinsä. Olivat erittäin läheisiä aina mummoni viimeiseen päivään asti. Vanhempana mummoni löysi vielä miehen, jonka kanssa meni naimisiin ja sai vielä lapsen, enoni :) Mummoa lämmöllä muistaen, eli elämänsä täysillä.

Nää on hauskoja oletuksia elämästä 1900-luvun alkupuolella, jolloin oli ihan tavallista naisellekin elää omanlaistaan elämää, reissata lomilla Euroopassa jne. Hyvä käytös ja muiden huomiointi oli normisettiä, mutta ei naisten tarvinnut jättää elämää elämättä, kaikenlaista sai tehdä, kunhan kantoi siitä vastuun. Aviottomia lapsiakaan ei tarvinnut saada eli elämää ei tarvinnut rakentaa miesten hyväksynnän varaan.

Eikä muuten se isätön lapsi ole ollut mikään häpeä enää lähes sataan vuoteen missään muualla kuin joidenkin ihmisten omassa päässä! Eli ei mitään epätavallista olla yh-äiti eikä se kerro ihmisen elämän räväkkyydestäkään mitään.

Siitä ei ole ihan hirveän kauan, kun lasten hankkiminen avoparinakin oli häpeällistä. Naimisiin meneminen näkyvästi raskaana ei ollut lähimainkaan niin paha kuin pariskunnan au-lapsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mummoni aikoinaan, kuollut nyt siis jo, mutta eli kuulemma epätavallisesti aika villiä nuoruutta ja oli tämän takia suuren paheksunnan kohteena, koska siihen aikaan varsinkin tyttöjen ja naisten odotettiin olevan säädyllisiä ja hyväkäytöksisiä "neitejä". Mummoni oli kuulemma räväkkä nuori nainen, joka sanoi piutpaut yhteiskunnan odotuksille. Äitini on avioton lapsi, jonka mummoni kasvatti aivan yksin ja äitini ja mummoni usein saivat lokaa niskaansa tästä syystä, mutta kuulemma mummolleni äitini oli siunaus, joka toi rauhan hänen villiin elämäntyyliinsä. Olivat erittäin läheisiä aina mummoni viimeiseen päivään asti. Vanhempana mummoni löysi vielä miehen, jonka kanssa meni naimisiin ja sai vielä lapsen, enoni :) Mummoa lämmöllä muistaen, eli elämänsä täysillä.

Nää on hauskoja oletuksia elämästä 1900-luvun alkupuolella, jolloin oli ihan tavallista naisellekin elää omanlaistaan elämää, reissata lomilla Euroopassa jne. Hyvä käytös ja muiden huomiointi oli normisettiä, mutta ei naisten tarvinnut jättää elämää elämättä, kaikenlaista sai tehdä, kunhan kantoi siitä vastuun. Aviottomia lapsiakaan ei tarvinnut saada eli elämää ei tarvinnut rakentaa miesten hyväksynnän varaan.

Eikä muuten se isätön lapsi ole ollut mikään häpeä enää lähes sataan vuoteen missään muualla kuin joidenkin ihmisten omassa päässä! Eli ei mitään epätavallista olla yh-äiti eikä se kerro ihmisen elämän räväkkyydestäkään mitään.

Minunkin mummoni oli yh-äidin lapsi 1900-luvun ensimmäisen vuosikymmenen Helsingissä, eikä kuulema kokenut koskaan mitään syrjintää eikä ollut ainoa. Olivat työläisiä keskustassa ja asuivat siellä myös.

Mummoni sai ”isättömän” lapsen 40-luvulla. Eli ihan arvostetussa ammatissa ja kunnioitettuna ihmisenä silti kotikunnassaan kuolemaansa asti.

Mummoni oppi lukemaan ja kirjoittamaan kahdessa viikossa kiertokoulussa. Hän ei voinut jatkaa kauemmin koulussa, joten hänellä oli ollut valtava paine oppia nämä taidot nopeasti. Hän oli hyvä myös laskemaan.

Mies oli rintamalla, mutta mummi huolehti kodista, karjasta, valmisti vaatteet, osallistui kyläkoulun ja naapuruston toimintaan aktiivisesti, opiskeli itsenäisesti lukien, hyödynsi oppimaansa kotona, piti lapset terveinä kulkutautien niittäessä ihmisiä, majoitti ohikulkijat eroon omasta väestä juuri tautien vuoksi, mutta oli kuitenkin vieraanvarainen, opetti muille hygienian merkitystä, opiskeli itsenäisesti lääkintää,  ja saattoi lapsensa kaupunkiin opiskelemaan. Lapsille ruokaa reppuun aina kun kävivät kotona. Jokainen lapsi sai tutkinnon ja hyvät työt. Lapsenlapset saivat kaikki hankittua akateemisen koulutuksen.

Oliko hän kummajainen? Ei muuten, mutta hän oli älykäs, vahva sekä tasa-arvoinen. Hän selvisi kaikesta, mitä tuli elämässä vatsaan, ilman tappioita. Hänellä oli hyvä puoliso.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mummoni aikoinaan, kuollut nyt siis jo, mutta eli kuulemma epätavallisesti aika villiä nuoruutta ja oli tämän takia suuren paheksunnan kohteena, koska siihen aikaan varsinkin tyttöjen ja naisten odotettiin olevan säädyllisiä ja hyväkäytöksisiä "neitejä". Mummoni oli kuulemma räväkkä nuori nainen, joka sanoi piutpaut yhteiskunnan odotuksille. Äitini on avioton lapsi, jonka mummoni kasvatti aivan yksin ja äitini ja mummoni usein saivat lokaa niskaansa tästä syystä, mutta kuulemma mummolleni äitini oli siunaus, joka toi rauhan hänen villiin elämäntyyliinsä. Olivat erittäin läheisiä aina mummoni viimeiseen päivään asti. Vanhempana mummoni löysi vielä miehen, jonka kanssa meni naimisiin ja sai vielä lapsen, enoni :) Mummoa lämmöllä muistaen, eli elämänsä täysillä.

Nää on hauskoja oletuksia elämästä 1900-luvun alkupuolella, jolloin oli ihan tavallista naisellekin elää omanlaistaan elämää, reissata lomilla Euroopassa jne. Hyvä käytös ja muiden huomiointi oli normisettiä, mutta ei naisten tarvinnut jättää elämää elämättä, kaikenlaista sai tehdä, kunhan kantoi siitä vastuun. Aviottomia lapsiakaan ei tarvinnut saada eli elämää ei tarvinnut rakentaa miesten hyväksynnän varaan.

Eikä muuten se isätön lapsi ole ollut mikään häpeä enää lähes sataan vuoteen missään muualla kuin joidenkin ihmisten omassa päässä! Eli ei mitään epätavallista olla yh-äiti eikä se kerro ihmisen elämän räväkkyydestäkään mitään.

Minunkin mummoni oli yh-äidin lapsi 1900-luvun ensimmäisen vuosikymmenen Helsingissä, eikä kuulema kokenut koskaan mitään syrjintää eikä ollut ainoa. Olivat työläisiä keskustassa ja asuivat siellä myös.

Varmaan työläisillä oli paljon vapaampaa kuin porvaristolla, jolla oli maine vaalittavana.

Oli sukulainen joka oli ollut naimisissa kolmesti. 

Monen lapsen teiniäiti, naimissa,sekosi 40 vuotiaana, alkoi tapailemaan miehiä salailematta, kun mies hoiti lapsia kotona. Otti 20v nuoremman salarakkaan, jonka kanssa oli 80v ikään eli kuolemaansa asti. Salarakas kuoli vuotta aiemmin.

Aviomies kuoli jo 30v aikasemmin