Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Mies haluaa päättää lapsiluvun

Vierailija
14.03.2021 |

Haluaisin kuulla kokeneempien mielipiteitä tästä asiasta.

Olemme mieheni kanssa siinä pisteessä, että pohdimme lasten hankkimista. Miehellä on sellainen kiveen hakattu mielipide, että hän haluaa useamman lapsen, ehkä jopa kolme tai enemmän. Minulle riittäisi aivan hyvin yksi, ehkä kaksi. Sanoin miehelle, että kukaan ei periaatteessa voi tietää tällaista asiaa satavarmasti etukäteen. Hieman ääriesimerkki, mutta eräs sukulaisnainen halusi aina kolme lasta. Kuitenkin, hänen toinen lapsensa syntyi ennen aikojaan. Sukulaiseni oli kuolla verenhukkaan ja lapsi joutui olemaan sairaalassa noin 2kk. Sukulaisellani meni pitkään toipua tästä koettelemuksesta, ja sen jälkeen hän ei enää halunnut edes miettiä kolmannen lapsen hankkimista.

Miehelläni on kuitenkin nyt sellainen asennemaailma, että jos en suostu useamman lapsen hankkimiseen, hän väläyttelee jopa erolla. Minä olen sitä mieltä, että naisella on asiassa enemmän sananvaltaa.

Mitä mieltä olette? Voiko parisuhteen toinen osapuoli sanella tällaisen asian? Mitä sitten tapahtuu, jos yhden tai kahden lapsen jälkeen käykin vaikka niin, ettei voi enää hankkia lisää lapsia?

Kommentit (116)

Vierailija
1/116 |
14.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei voi sanella. Mulle henkilökohtaisesti olisi aika ahdistavaa, jos joku olisi noin ehdoton.

Vierailija
2/116 |
14.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mies varmaam myös ehdottomasti haluaa pitää kaikki mahdolliset isille tarkoitetut vanhempainvapaat ja jäädä hoitovapaalle, jos ette ihan pientä vielä halua laittaa päiväkotiin?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/116 |
14.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hankit lapsia ja sitten kun olisi aika hankkia se 3 lapsi kerro ettet halua enenmpää sillä tuskin mies eroaisi jos teillä olisi jo lapsia

Vierailija
4/116 |
14.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

No jos tämä on totta ja mies on tosissaan, niin älä hanki lasta tuon miehen kanssa. Siinä vaiheessa kun se eka lapsi on tehty, niin harmittaa vielä enemmän ne miehen seuraavaksi paljastuvat ehdottomuudet.

Toki jos olette 18-20-vuotiaita, niin sitten jotain toivoa on, mutta ehkä kannattaisi silti lykätä suunnitelmia.

Vierailija
5/116 |
14.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ehkä kannattaa sanoa että erotaan vaan. Uhkailu sillä p..seestä. Jos ei kykene normikeskusteluun ja toisen mielipiteen huomioimiseen, niin parempi ettet ala sellaisen kanssa lapsipuuhiin.

Vierailija
6/116 |
14.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tämä on niitä asioita, jotka pitää päättää yhdessä, tai sitten eri teille. Ei sanelua kummaltakaan puolelta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/116 |
14.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kerro sitten Tinderissä kun lapsilukusi on täynnä

Vierailija
8/116 |
14.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kummallakaan ei ole sen enempää sananvaltaa täällä Suomessa, vaan sukupuolia kohdellaan tasa-arvoisesti.

Sanot, että sinä olet sitä ja tätä mieltä ja hän saa haluamansa eron, jos hakee avioeropaperit. Olet valmis allekirjoittamaan ne, ja löytämään kunnon miehen joka ei ole samanlainen painostaja.

Sanot myös, että pahasti meni hänen parin valintansa pahasti väärin, jos luuli sinun olevan koko ajan myötäilemassa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/116 |
14.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Teet kaksi lasta ja sitten käyt hakemassa kierukan etkä kerro miehelle mitään. Ei mahda mitään, jos lasta ei kuulu...

Vierailija
10/116 |
14.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eroa heti.

Mies kuulostaa pelottavalta ja äärimmäisen epäluotettavalta. Älä ikinä hanki yhtään lasta kenenkään toisen mieleksi. Lasten lukumäärässä ei voi tehdä kompromisseja. Voitko luottaa noin mustavalkoisen ja ehdottaman miehen pitävän perheestään huolta esim. jonkun vakavan sairauden iskiessä? Veikkaan, että tämä on niitä miehiä, jotka ensimmäisen kerran kun vaimo osoittaa minkäänlaista heikkoutta, lähtee etsimään itselleen uutta täydellistä vaimoa, joka vain hymyilee ja nykyttelee "kyllä, rakkaani" yöks.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/116 |
14.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mieti nyt vähän. Jos kuulisit että hyvän ystäväsi tai siskosi mies uhkailisi ja kiristäisi häntä, kannustaisitko hankkimaan lapsia tällaisen miehen kanssa? Niinpä.

Vierailija
12/116 |
14.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sinulla naisena on se viimeinen sana lapsilukuun, sinähän ne kannatkin. Itse päätät. Miehen haluamiset nyt ovat pelkkää puhetta vailla katetta, kun ensimmäistäkään lasta ei ole. Ja helppo on haluta, kun toinen hoitaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/116 |
14.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Se on oikein, että näin tärkeästä asiasta keskustellaan, itse asiassa ihmettelen, miksi niistä ei ole tapana keskustella kunnolla jo ennen yhteenmenoa.

Sitä ihmettelen miehessäsi, että miten hän voi tuollaisella varmuudella uskoa, että kaikki voi tapahtua kuten hän suunnittelee, elämä kun voi yllättää, kuten itsekin kirjoitit. Onko miehellä muuten kokemusta lastenhoidosta? Millaista perhe-elämää hän odottaa, entä muut toiveet ja aikomukset elämästänne?

Vierailija
14/116 |
14.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jumalauta, taas loistava mies-aloitus!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/116 |
14.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mies syö myös räkäänsä.

Vierailija
16/116 |
14.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kumpikaan ei voi sanella. Hyvä olisi, jos tekisit miehelle tuon kysymyksen, että mitä sitten, jos esim. ensimmäisen lapsen jälkeen et kykene saamaan lasta. 

Kummallakin on oikeus unelmiinsa. Miehellä on oikeus unelmoida 3- lapsesta.

Sinulla on oikeus unelmoida maksimissaan 1-2 lapsesta. Mielestäni tuo unelmien ero on niin suuri, että teidän kannattaisi miettiä, että kompromissi edes mahdollinen vai onko parempi etsiä niitä unelmia jonkun toisen kanssa. Varsinkin kun toinen on ehdoton tässä omassa unelmassaan. ja se oma unelma tarkoittaa toiselle raskauden vaivoja, synnytyksen kipuja ja mahdollisia komplikaatioita.

Vierailija
17/116 |
14.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ja samasta kynästä. Puoluetoimistolta, ihan palkallako näitä kirjoitat?

Vierailija
18/116 |
14.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miksi naisella on enemän sananvaltaa asiaan? En ole samaa mieltä vaikka nainen olenkin. Myös miehellä voi olla toiveita lapsien määrästä ja se tulee ottaa huomioo ihan yhtälailla. Tosin jos mielipiteet eroaa toisistaan liian paljon, niin olen sitä mieltä, että kannattaa etsiä sellainen kumppani jonka kanssa mätsää ajatukset.

Ei se ole sen reilumpaa naiselle kuin miehellekään, että haluaa suurperheen, mutta saakin vain yhden tai kaksi lasta. Eikä sekään ole yhtään sen reilumpaa, että joutuu tekemään lapsia enemmän kuin haluaa.

Vierailija
19/116 |
14.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinulla naisena on se viimeinen sana lapsilukuun, sinähän ne kannatkin. Itse päätät. Miehen haluamiset nyt ovat pelkkää puhetta vailla katetta, kun ensimmäistäkään lasta ei ole. Ja helppo on haluta, kun toinen hoitaa.

Miehestä kaikki elämä saa alkunsa, nainen on vain synnytysteline. Sinäkin olet miehestä saanut alkunsa.

Puoliksi. Munkaan ensimmäinen mieheni ei voinut pakottaa olemaan raskaana, eikä sanella lapsilukua. Viimeinen sana on naisen, ihan biologisista syistä.

Vierailija
20/116 |
14.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

En ole koskaan kuullut kenenkään perheellisen sanoneen, että toinen osapuoli olisi vaatinut tällaista, vaan että ovat hankkineet ensin yhden lapsen ja katsoneet miten asiat ovat, ja sitten ehkä toisen jos siltä tuntuu jne. 

Mies on vakaasti sitä mieltä, että mikään ei voi estää monen lapsen hankkimista. Hän sanoi minun puhuvan puppua, kun yritin vihjata terveysseikoista, elämän yleisestä yllätyksellisyydestä, tai siitä, että nainenhan on kuitenkin se joka on raskaana ja synnyttää ja on pidempään töistä poissa...

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kolme seitsemän kaksi