Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Mies haluaa päättää lapsiluvun

Vierailija
14.03.2021 |

Haluaisin kuulla kokeneempien mielipiteitä tästä asiasta.

Olemme mieheni kanssa siinä pisteessä, että pohdimme lasten hankkimista. Miehellä on sellainen kiveen hakattu mielipide, että hän haluaa useamman lapsen, ehkä jopa kolme tai enemmän. Minulle riittäisi aivan hyvin yksi, ehkä kaksi. Sanoin miehelle, että kukaan ei periaatteessa voi tietää tällaista asiaa satavarmasti etukäteen. Hieman ääriesimerkki, mutta eräs sukulaisnainen halusi aina kolme lasta. Kuitenkin, hänen toinen lapsensa syntyi ennen aikojaan. Sukulaiseni oli kuolla verenhukkaan ja lapsi joutui olemaan sairaalassa noin 2kk. Sukulaisellani meni pitkään toipua tästä koettelemuksesta, ja sen jälkeen hän ei enää halunnut edes miettiä kolmannen lapsen hankkimista.

Miehelläni on kuitenkin nyt sellainen asennemaailma, että jos en suostu useamman lapsen hankkimiseen, hän väläyttelee jopa erolla. Minä olen sitä mieltä, että naisella on asiassa enemmän sananvaltaa.

Mitä mieltä olette? Voiko parisuhteen toinen osapuoli sanella tällaisen asian? Mitä sitten tapahtuu, jos yhden tai kahden lapsen jälkeen käykin vaikka niin, ettei voi enää hankkia lisää lapsia?

Kommentit (116)

Vierailija
21/116 |
14.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

22 siis ap

Vierailija
22/116 |
14.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Miksi naisella on enemän sananvaltaa asiaan? En ole samaa mieltä vaikka nainen olenkin. Myös miehellä voi olla toiveita lapsien määrästä ja se tulee ottaa huomioo ihan yhtälailla. Tosin jos mielipiteet eroaa toisistaan liian paljon, niin olen sitä mieltä, että kannattaa etsiä sellainen kumppani jonka kanssa mätsää ajatukset.

Ei se ole sen reilumpaa naiselle kuin miehellekään, että haluaa suurperheen, mutta saakin vain yhden tai kaksi lasta. Eikä sekään ole yhtään sen reilumpaa, että joutuu tekemään lapsia enemmän kuin haluaa.

Siksi tietenkin, koska naisen ruumista käytetään lapsen hankintaan. Nainen kokee kivut, säryt, riskit. Miehellä ei ole mitään terveydellistä riskiä ejakuloidessaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/116 |
14.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

En ole koskaan kuullut kenenkään perheellisen sanoneen, että toinen osapuoli olisi vaatinut tällaista, vaan että ovat hankkineet ensin yhden lapsen ja katsoneet miten asiat ovat, ja sitten ehkä toisen jos siltä tuntuu jne. 

Mies on vakaasti sitä mieltä, että mikään ei voi estää monen lapsen hankkimista. Hän sanoi minun puhuvan puppua, kun yritin vihjata terveysseikoista, elämän yleisestä yllätyksellisyydestä, tai siitä, että nainenhan on kuitenkin se joka on raskaana ja synnyttää ja on pidempään töistä poissa...

Voi olla että miehellä on jokin pikku ajatusongelma tuossa. Onko muuten kovin ehdottomia mielipiteitä? Vaikka olisivat sinun makusi mukaisia, niin luultavasti on jotakin muutakin ehdotonta. 

Miettisin kyllä, että onko miehellä kaikki kotona. Miettisin myös, että uskaltaako kyseisen kanssa hankkia edes sitä yhtä lasta. Näillä spekseillä en hankkisi. Onko teillä yhteisiä ystäviä, joiden seurassa voisitte avata tuota ajattelun erilaisuutta? Mielellään sellaisia, joilla olisi lapsia.

Vierailija
24/116 |
14.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nainen päättää lapsiluvun. Suomen laki antaa naiselle seksuaalisen itsemääräämisoikeuden ja täyden itsemääräämisoikeuden omassa lastenhankinnassa (raskaus, abortti, synnytys).

Mies voi vain toivoa, että nainen suostuu ottamaan vastaan miehen tarjoamat geenit (spermanäyte). 

Jos mies luulee olevansa "oikeutettu päättämään lapsiluvusta" niin sitten on kyseessä kontrolloiva, mahdollisesti jopa väkivaltainen mies. Naisen ei kannata ryhtyä lapsentekoon tuollaisen miehen kanssa, koska miehellä on suuri todennäköisyys ryhtyä vaimonhakkaajaksi ja lastenpieksäjäksi. Miehen asenne on se, että mies päättää kaikesta (jopa naisen raskaudesta, abortista, synnytyksestä, lasten lukumäärästä). 

Vierailija
25/116 |
14.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vau! Minkäänlainen uhkailu ei ole okei. Eroa. Se voi adoptoida niin monta lasta kuin haluaa.

Vierailija
26/116 |
14.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kuvottava mies. Juokse.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/116 |
14.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kumpikaan ei voi sanella. Hyvä olisi, jos tekisit miehelle tuon kysymyksen, että mitä sitten, jos esim. ensimmäisen lapsen jälkeen et kykene saamaan lasta. 

Kummallakin on oikeus unelmiinsa. Miehellä on oikeus unelmoida 3- lapsesta.

Sinulla on oikeus unelmoida maksimissaan 1-2 lapsesta. Mielestäni tuo unelmien ero on niin suuri, että teidän kannattaisi miettiä, että kompromissi edes mahdollinen vai onko parempi etsiä niitä unelmia jonkun toisen kanssa. Varsinkin kun toinen on ehdoton tässä omassa unelmassaan. ja se oma unelma tarkoittaa toiselle raskauden vaivoja, synnytyksen kipuja ja mahdollisia komplikaatioita.

Esitin miehelle tuon kysymyksen ( ei että jos ei ensimmäisen lapsen jälkeen voisikaan enää saada lisää lapsia). Mies ohitti kysymyksen täysin. Hän sanoi, että minä olen negatiivinen ja pessimistinen, ja että ei ole mitään syytä epäillä, etteikö se onnistuisi. Minä yritin sanoa, että mutta kun sitä ei voi tietää, ja kerroin em. sukulaisestani joka melkein menetti vauvansa ja kuoli itse, mutta miehen mielestä olin naurettava ja että kaikki kertoo vain siitä, etten halua lapsia...

Hän tuntuu jotenkin ajattelevan, että lapset ovat kuin jotain verkkokaupasta tilattavaa tavaraa. Tilauksen voi täyttää milloin vain vaivattomasti ja että tavara tulee aina perille. 

Vierailija
28/116 |
14.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sano miehelle, että sinun kanssasi voisi tehdä yksi tai kaksi lasta, loput jonkun toisen naisen kanssa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/116 |
14.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

29: Korjaus: eli että jos ei ensimmäisen lapsen jälkeen voisikaan enää saada lisää lapsia. 

Vierailija
30/116 |
14.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tyhmää mieheltä. Minä halusin aina 3-4 lasta, mutta eka valvotti monta vuotta ja hänellä on aistihäiriöpulmia. Sain hänelle sentään yhden pikkusisaruksen tehtyä, joka syntyi yli 2kk etuajassa ja hänellä on terveysongelmia, vauva-aika oli hyvin rasittavaa. Sen enempää ei tehnyt mieli hankkia, vaikka toki nämä kaksi ovat hyvin rakkaita minulle.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
31/116 |
14.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kumpikaan ei voi sanella. Hyvä olisi, jos tekisit miehelle tuon kysymyksen, että mitä sitten, jos esim. ensimmäisen lapsen jälkeen et kykene saamaan lasta. 

Kummallakin on oikeus unelmiinsa. Miehellä on oikeus unelmoida 3- lapsesta.

Sinulla on oikeus unelmoida maksimissaan 1-2 lapsesta. Mielestäni tuo unelmien ero on niin suuri, että teidän kannattaisi miettiä, että kompromissi edes mahdollinen vai onko parempi etsiä niitä unelmia jonkun toisen kanssa. Varsinkin kun toinen on ehdoton tässä omassa unelmassaan. ja se oma unelma tarkoittaa toiselle raskauden vaivoja, synnytyksen kipuja ja mahdollisia komplikaatioita.

Esitin miehelle tuon kysymyksen ( ei että jos ei ensimmäisen lapsen jälkeen voisikaan enää saada lisää lapsia). Mies ohitti kysymyksen täysin. Hän sanoi, että minä olen negatiivinen ja pessimistinen, ja että ei ole mitään syytä epäillä, etteikö se onnistuisi. Minä yritin sanoa, että mutta kun sitä ei voi tietää, ja kerroin em. sukulaisestani joka melkein menetti vauvansa ja kuoli itse, mutta miehen mielestä olin naurettava ja että kaikki kertoo vain siitä, etten halua lapsia...

Hän tuntuu jotenkin ajattelevan, että lapset ovat kuin jotain verkkokaupasta tilattavaa tavaraa. Tilauksen voi täyttää milloin vain vaivattomasti ja että tavara tulee aina perille. 

Jos käy kuten meillä, miehellä on valmiina päässään myös kuvitelma siitä, että pyörit lapsipallot jalassa seuraavat 20 vuotta. Hän ei muutu, hänenhän ei tarvitse. Ehdottomuus ja ahdas naislaatikko ovat ehdottomasti vältettäviä asioita, ellet halua tuota itse.

Vierailija
32/116 |
14.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ja mitä sitten, jos ensimmäinen vaikka ADHD tai autistinen lapsi. Sellainen vähän työläämpi tapaus. Erilaisia kehityshäiriöitä, -vammoja ja viivästymiäkin on monenlaisia. Vanhemmilla voi olla piileviä perinnöllisiä sairauksia, jotka tulee esille lapsissa. Sittenkin mies haluaa suurperheen, vaikka ensimmäiset olisi erityislapsia...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
33/116 |
14.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minä olen sitä mieltä, että suurperhe ei ole kenellekään oikeus. Mielestäni siinä on kyse oikeudesta, että hankkiiko ylipäätään lapsia vai ei (siis ts. jokaisella on oikeus hankkia tai olla hankkimatta), mutta niiden lukumäärä ei ole. . 

Vierailija
34/116 |
14.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kumpikaan ei voi sanella. Hyvä olisi, jos tekisit miehelle tuon kysymyksen, että mitä sitten, jos esim. ensimmäisen lapsen jälkeen et kykene saamaan lasta. 

Kummallakin on oikeus unelmiinsa. Miehellä on oikeus unelmoida 3- lapsesta.

Sinulla on oikeus unelmoida maksimissaan 1-2 lapsesta. Mielestäni tuo unelmien ero on niin suuri, että teidän kannattaisi miettiä, että kompromissi edes mahdollinen vai onko parempi etsiä niitä unelmia jonkun toisen kanssa. Varsinkin kun toinen on ehdoton tässä omassa unelmassaan. ja se oma unelma tarkoittaa toiselle raskauden vaivoja, synnytyksen kipuja ja mahdollisia komplikaatioita.

Esitin miehelle tuon kysymyksen ( ei että jos ei ensimmäisen lapsen jälkeen voisikaan enää saada lisää lapsia). Mies ohitti kysymyksen täysin. Hän sanoi, että minä olen negatiivinen ja pessimistinen, ja että ei ole mitään syytä epäillä, etteikö se onnistuisi. Minä yritin sanoa, että mutta kun sitä ei voi tietää, ja kerroin em. sukulaisestani joka melkein menetti vauvansa ja kuoli itse, mutta miehen mielestä olin naurettava ja että kaikki kertoo vain siitä, etten halua lapsia...

Hän tuntuu jotenkin ajattelevan, että lapset ovat kuin jotain verkkokaupasta tilattavaa tavaraa. Tilauksen voi täyttää milloin vain vaivattomasti ja että tavara tulee aina perille. 

Jos mies on kaikilla muilla mittapuilla hyvä, niin voithan varta ajan yksityiseltä gynekologilta tai terveydenhoitajalta. ota siellä puheeksi tuo  asia.

Sinuna rupeaisin kyllä harkitsemaan, että tuo mies ei ole se elämän mies. Siinä ei ole mitään pahaa, että on eri haaveet. Mutta tuollainen lapsellisuus, että elämän kielteisten asioiden tunnustaminen on negatiivisuutta ja naurettavuutta ja hän päättää, että se tarkoittaa sitä, ettet halua lapsia, niin antaa kyllä sen kuvan, että mies on mahdollinen kiusaaja monella tapaa tulevaisuudessa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
35/116 |
14.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

No ei ole naisella enemmän sananvaltaa. Miksi olisi tasa-arvoisessa suhteessa? Käytännössä se, joka haluaa vähemmän lapsia, päättää asian, koska ketään ei voi pakottaa tekemään lapsia.

Vierailija
36/116 |
14.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mies ei voi sanella. Olisi hyvä erota tuosta miehestä ja ottaa joku toinen, tai olla vaikka sinkkuna. Sinun ei tarvitse tehdä yhtään lasta tai vain yksi. Jos mies haluaa pakolla suhteen jossa kontrolloi /uhkaa erolla ja haluaa usean lapsen, niin juokse. Kohta ne lapsetkin olisivat kontrollissa ja mies vaatii kaikkea, luoja ties mitä. Jotenkin ei toiveet kohtaisi monen muunkaan naisen kanssa tuossa asiassa. Onko hän rikas vai mistä rahat, entä jos tulee ero, miten pärjäisi niin monen lapsen kanssa. Asuintiloja vaikea saada usealle ellei ole rahakas, joutuisiko nainen jättämään lapset, ei toimi. Jos et pysty eroamaan, keskustele eroammattilaisen kanssa. Vai odotatko että mies tulee järkiinsä, jo uhkasi erolla, ei se paremmaksi muutu

Vierailija
37/116 |
14.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kumpikaan ei voi sanella. Hyvä olisi, jos tekisit miehelle tuon kysymyksen, että mitä sitten, jos esim. ensimmäisen lapsen jälkeen et kykene saamaan lasta. 

Kummallakin on oikeus unelmiinsa. Miehellä on oikeus unelmoida 3- lapsesta.

Sinulla on oikeus unelmoida maksimissaan 1-2 lapsesta. Mielestäni tuo unelmien ero on niin suuri, että teidän kannattaisi miettiä, että kompromissi edes mahdollinen vai onko parempi etsiä niitä unelmia jonkun toisen kanssa. Varsinkin kun toinen on ehdoton tässä omassa unelmassaan. ja se oma unelma tarkoittaa toiselle raskauden vaivoja, synnytyksen kipuja ja mahdollisia komplikaatioita.

Esitin miehelle tuon kysymyksen ( ei että jos ei ensimmäisen lapsen jälkeen voisikaan enää saada lisää lapsia). Mies ohitti kysymyksen täysin. Hän sanoi, että minä olen negatiivinen ja pessimistinen, ja että ei ole mitään syytä epäillä, etteikö se onnistuisi. Minä yritin sanoa, että mutta kun sitä ei voi tietää, ja kerroin em. sukulaisestani joka melkein menetti vauvansa ja kuoli itse, mutta miehen mielestä olin naurettava ja että kaikki kertoo vain siitä, etten halua lapsia...

Hän tuntuu jotenkin ajattelevan, että lapset ovat kuin jotain verkkokaupasta tilattavaa tavaraa. Tilauksen voi täyttää milloin vain vaivattomasti ja että tavara tulee aina perille. 

Jos käy kuten meillä, miehellä on valmiina päässään myös kuvitelma siitä, että pyörit lapsipallot jalassa seuraavat 20 vuotta. Hän ei muutu, hänenhän ei tarvitse. Ehdottomuus ja ahdas naislaatikko ovat ehdottomasti vältettäviä asioita, ellet halua tuota itse.

Juu. Aloittajan kannattaisi valita vapaus ja tasa-arvoinen suhde, ei mies joka valitsee kaikki asiat muiden puolesta. Ei lasten kanssakaan voi toimia ihan niin, joku päivä lapsi on teini-iässä.

Vierailija
38/116 |
14.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kumpikaan ei voi sanella. Hyvä olisi, jos tekisit miehelle tuon kysymyksen, että mitä sitten, jos esim. ensimmäisen lapsen jälkeen et kykene saamaan lasta. 

Kummallakin on oikeus unelmiinsa. Miehellä on oikeus unelmoida 3- lapsesta.

Sinulla on oikeus unelmoida maksimissaan 1-2 lapsesta. Mielestäni tuo unelmien ero on niin suuri, että teidän kannattaisi miettiä, että kompromissi edes mahdollinen vai onko parempi etsiä niitä unelmia jonkun toisen kanssa. Varsinkin kun toinen on ehdoton tässä omassa unelmassaan. ja se oma unelma tarkoittaa toiselle raskauden vaivoja, synnytyksen kipuja ja mahdollisia komplikaatioita.

Esitin miehelle tuon kysymyksen ( ei että jos ei ensimmäisen lapsen jälkeen voisikaan enää saada lisää lapsia). Mies ohitti kysymyksen täysin. Hän sanoi, että minä olen negatiivinen ja pessimistinen, ja että ei ole mitään syytä epäillä, etteikö se onnistuisi. Minä yritin sanoa, että mutta kun sitä ei voi tietää, ja kerroin em. sukulaisestani joka melkein menetti vauvansa ja kuoli itse, mutta miehen mielestä olin naurettava ja että kaikki kertoo vain siitä, etten halua lapsia...

Hän tuntuu jotenkin ajattelevan, että lapset ovat kuin jotain verkkokaupasta tilattavaa tavaraa. Tilauksen voi täyttää milloin vain vaivattomasti ja että tavara tulee aina perille. 

Sano, että et handlaa enempää kuin 1-2 lasta. Kysy, kuka hoitaa loput lapset. Kysy, missä lapset ovat, kun sinä olet töissä.

Vierailija
39/116 |
14.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Apua, eroaisin heti.

Vierailija
40/116 |
14.03.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mies laskee saavansa sinusta kotirouvan 10-15 vuodeksi noilla lapsihaaveillaan, jonka jälkeen et kelpaakaan enää työelämään, ja kotirouvuutesi jatkuu hamaan loppuun asti.

Lapset on varmasti tarkoitus hoitaa kotona vähintään 3-vuotisiksi, mielellään peruskouluikäisiksi asti?

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: neljä viisi kuusi