Oletteko varanneet kesälle matkoja?
Itselläni viime vuodelta 2 matkaa siirtynyt tulevalle kesälle/syksylle. Uskon että siirtyvät edelleen.
Kommentit (6)
Työn puolesta matkustelen pitkin Eurooppaa ja kaukoitää. Korona-aikana matkat kestävät pidempään karanteeneista johtuen ja kaksi kertaa olen sairastanutkin.
En siis hirveästi kaipaa vapaa-ajalla reissaamista. Ehkä eläkepäivinä sitten.
En. En usko, että vielä kesällä olisi sellainen koronatilanne, että haluaisin matkustaa minnekään.
Tulen Suomeen ja skippaan kaiken koronateatterin.
En ole, tuntuu vähän turhalta kun tuskinpa matkat kuitenkaan toteutuvat.
Luultavasti matkailua kotimaassa sen mukaan, mikäli tilanne sallii.
Tai tyyliin laivalle, jos tilanne olisi niin hyvä.
Saa niitä matkoja varmaan lyhyelläkin varoitusajalla, jos matkustelu aivan yllättäen olisikin kesällä mahdollista ja turvallista.
Todellakin. Olen menossa toukokuussa.
Ostettiin koko perheelle luksuslomat Töölön matkatoimistosta.