Lue keskustelun säännöt.
Luopuminen haaveesta saada toinen lapsi - vertaistukea?
11.03.2021 |
Kaipaisin vertaistukea tilanteeseeni ja päätökseni tueksi. Minulla on yksi ihana, terve 4-vuotias lapsi josta olen ikionnellinen. Olen aina ajatellut haluavani kaksi lasta ja tämä oli myös mieheni ajatus. Kuitenkin elämä toi eteen viime vuosien aikana erilaisia haasteita, jotka lykkäisivät toisen lapsen hankintaa ja tilanne ei ole sille vieläkään ideaali. Meillä alkaa mieheni kanssa olla niin paljon ikää (minä 39 ja mies 5 vuotta vanhempi), että raskauteen ja lapsen terveyteen liittyvät riskit alkavat kasvaa jo melko suuriksi. Mieheni mielestä olemme jo liian vanhoja toisen lapsen saamiseen. Olen järjellä ajateltuna samaa mieltä ja kuten mieheni totesi, elämä näin yhden lapsen kanssa on oikeastaan tosi hyvää. Olen tavallaan ihan samaa mieltä, että näin on hyvä ja yhden lapsen kanssa elämä on kivaa ja helppoa, mutta jollain tunnetasolla vielä haikailen toista lasta enkä ole ihan päässyt yli siitä, että jouduin tästä unelmasta luopumaan. Miten te muut olette selviytyneet vastaavasta tilanteesta ja mitä positiivisia puolia näette elämässä yhden lapsen perheenä?
Kommentit (6)
Kummitätini sai lapsen 42 vuotiaana, täysin terve tyttö tuli. Eli riski kasvaa mutta lopputulos voi edelleen olla kymmenen pisteen lapsi. Ja tuossa iässä lapselle pystyy tarjoamaan paljon enemmän kuin nuorempana, on useammin vakaat työt, valmis koti ja vanhemmat kypsiä. Päätitte miten tahansa, kyllä se elämä kantaa ja kaikelle on tarkoituksensa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko ihan tosissasi, yhtään et ole ikkunasta katsonut ulos ja nähnyt noita kaikkia muita 40-vuotiaita äitejä, jopa ensisynnyttäjiä, lehtiä et ole lukenut...? Anteeksi tämä kärkäs kommentti, mutta tuo oli minun spontaani reaktio tähän aloitukseen.
Olen jo päälle 40 vuotias ja mieleeni on alkanut hiipimään hitaasti mutta jatkuvasti edeten ja kasvaen tunne siitä, että on mahdollista, että en koskaan tule kokemaan haaveilemaani ja unelmaani omasta lapsesta. Ennen lapsen saamista minun tulisi löytää ja kohdata hänet, joka olisi valmis jakamaan haaveeni lapsesta. Lapsi kun mielestäni lähtökohtaisesti "ansaitsee" itselleen kaksi, ainakin kaksi hänestä välittävää ja huolehtivaa huoltajaa.
Mäkin aina ajattelin kahta lasta, mutta esikoisen eli ainokaisen raskauden jälkeen tuli niin pahat komplikaatiot, ettei mun kohdulla enää lasta tehdä.
Aluksi, kun lapsi oli vauva, harmittelin hieman. Sitten totesin, että tämä on se meidän ainokainen, panostetaan tähän, nautitaan nyt. Ja pidinkin aiottua pidemmän vapaan, myin heti kaikki vauvajutut, kun ei tarvittu, tein alkuksi töissä osa-aikaista, matkusteltiin, nautittiin yhdessäolosta jne. Eli otin lapseni alkuajoista kaiken irti.
Ja oikeastaan. Onhan tää helppoa. Ei riitelyä ja kiistoja kun on vaan yksi. Helppo tulla ja mennä. Rahaa riittää kun ei monen menoja. Vain yhden harrastukset ja kuljetukset. Vsin yhdelle asioiden hankinta ja vain yhden asioiden muistaminen. Helppo saada myös hoitoon isovanhemmille, kun on ainoa, montaa vanhukset välttämättä jaksa. Ja lopuksi. Hän on ainoa perillinen molempien suvuista. Tulevaisuuskin siis sikäli helpompi. Perinnönjaot kun on aina hankalia.
Ja yksi pinnallinen seikka. Kroppani ei kärsinyt yhtään yhdestä lapsesta, parani lähinnä. Toisen jälkeen olisi voinnut (ei välttämättä) olla jo paljon huonompi.
Win-Win-Win
Ette te mitään liian vanhoja ole. Miehelläsi puolet elämästä jäljellä ja sinulla vielä enemmän. Nyt jos aloitatte, niin mies jää eläkkeelle samoihin aikoihin kun lapsi on aikuinen. Ehtii hyvässä lykyssä nähdä vielä lasten lasten lapset.