Hurahtanut raskauteen, synnytys- ja vauvajuttuihin :(

Tuntuu, että olen jopa kateellinen esim lestadiolaisille, jotka ”saavat” synnyttää paljon lapsia.

Oman ja muiden kokemusten perusteella pidän todennäköisenä, että tuo menee ohi viimeistään silloin, kun nuorin lapsesi on noin kolmevuotias – jos nyt siis todella ajattelette, että ette enää aio hankkia neljättä lasta. Meillä oli sovittu lapsiluku kahteen. Nuoremman kohdalla tuntui tosi kamalalta, että en saa enää kokea vauva-aikaa. Yksi tuttuni oli tuolloin raskaana ja sanoinkin hänelle, että olen kateellinen (sellaisella hyvällä tavalla) hänelle siitä, että hän saa vielä vauvan. Mutta ei mennyt enää kauaa, kun tuo tunne hiipui ja olin tosi iloinen, että omat lapseni on jo isompia. 

Rehellisyyden nimissä on todettava, että mulla on tuntunut nyt jonkinlaista vauvakuumetta (kuopus täyttää kesällä 7), mutta toisaalta tiedän, ettemme enää jaksaisi yhtään vauvaa ja taaperoa.

itsellä täysin sama tilanne kuopus 4kk ja isommat 8v ja 11v. enempää ei kroppa kestä ikää 33v. Yritän nyt nauttia tästä vauva ajasta kaikinpuolin kun sen tiedän jäävän viimeiseksi.

.

Hyi. Miten joku voi ajatella noin.

Minä taas näen kamalan raskaana vauva-ajan. Sitä jatkuvaa paskavaipparumbaa ja unettomia öitä, rääkymistä mihin menisi hermo.

Olen lapseton.

Hormonihöyryt vielä ap:lla päällä. Kyllä ne fiilikset siitä taas normalisoituu.

Tuosta tilasta voi parantua menemällä seuraamaan vauva-arkea.

Itkua, huutoa, parkua, väsymystä, eritteitä niin suusta, nenästä kuin peräaukostakin, huolta, kärsimystä, tuskaa, surua, pelkoa, tauteja, ongelmia, eristäytyneisyyttä.

Minulla tuollaista kaipuuta/haikeutta vauva-aikaan tuli vain hetkellisinä välähdyksinä kun muistin miltä tuntui pitää nukkuvaa vauvaa sylissä. Muutoin en kaipaa noita aikoja ja huonoa nukkumista ja hirveää väsymystä. Päivät toistuvat niin samanlaisina että se on kuin jossain loopissa eläisi. Jossain vaiheessa tuntui että oma minuus alkaa jo kadota lasten tarpeiden tyydyttämisen alle kun millekään omalle asialle ei ole aikaa (meillä ei ole mitään tukiverkkoja). Olen nauttinut enemmän vauva- ja taaperoajan jälkeisestä ajasta

Siis sait kesällä lapsen? Sullahan on vauva TÄLLÄ HETKELLÄ. Carpe diem! Älä nyt tuhlaa vauva-aikaa siihen, että murehdit sen loppumista...

No itse tein 40+ iässä 2 lasta lisää!

Ymmärrän täysin ap:ta. Olen jo sen ikäinen, että lapset on tehty, mutta edelleen koen samoja tunteita. Sanoisin, että me ihmiset vaan ollaan erilaisia. Nykyisin on ehkä se "oikea totuus", että vaikka lapsia halutaan, heistä on lähinnä riesaa. Ja sitten on taas kaltaisiani hörhöjä, jotka nauttivat siitä kaikesta tosi paljon, vaikka olisi miten väsyttänyt. Siitä ei kuitenkaan "saa" jotenkin puhua, koska se katsotaan naisia halventavaksi, enkä käsitä miksi. Miksei meitä voi olla erilaisia.

Vierailija kirjoitti:

Tuosta tilasta voi parantua menemällä seuraamaan vauva-arkea.

Itkua, huutoa, parkua, väsymystä, eritteitä niin suusta, nenästä kuin peräaukostakin, huolta, kärsimystä, tuskaa, surua, pelkoa, tauteja, ongelmia, eristäytyneisyyttä.

Minun vauvat ovat nukkuneet hyvin, turhia huutoja ei ole ollut eikä sitä myötä väsymyskään ole ollut liiallista. Väsyneempi olen ollut työelämän oravanpyörässä verrattuna vauva-aikaan!

Vierailija kirjoitti:

No itse tein 40+ iässä 2 lasta lisää!

Kaduttiko missään vaiheessa?

.

Mistähän pääsisi tuohon fiilikseen? Rv 15, eikä yhtään nappaa vauvajutut.

Huh, mulla on aivan toisin.

Koko raskauden ajan oli fiilis, että tämä jää ainoaksi. Haluan kyllä kokea tämän kerran, mutta toiste en rääkkää kehoani tälleen.

Synnytyssalissa oli tuhatkertaisesti sama fiilis. :D

Myös kauvavuosi oli läpi lusittava pakollinen paha, koska oikeasti olen aina pitänyt vauvoja tylsinä ja tykännyt 1+ ikäisistä lapsista. Olen todella onnellinen, että olen senkin vuoden nyt lusinut.

Siitä asti on ollut mukavaa ja olen kyllä surullinen, ettei minulla tule enää ikinä olemaan esimerkiksi yksi- tai kaksivuotiasta suloista taaperoa. En kuitenkaan ikinä kärsisi läpi noita aiempia vaiheita saadakseni taaperon.

Ja joo tiedän, että tähän tulee alapeukkua. Halusin vaan jakaa vaihtoehtoisen kokemukseni.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän täysin ap:ta. Olen jo sen ikäinen, että lapset on tehty, mutta edelleen koen samoja tunteita. Sanoisin, että me ihmiset vaan ollaan erilaisia. Nykyisin on ehkä se "oikea totuus", että vaikka lapsia halutaan, heistä on lähinnä riesaa. Ja sitten on taas kaltaisiani hörhöjä, jotka nauttivat siitä kaikesta tosi paljon, vaikka olisi miten väsyttänyt. Siitä ei kuitenkaan "saa" jotenkin puhua, koska se katsotaan naisia halventavaksi, enkä käsitä miksi. Miksei meitä voi olla erilaisia.

Hyvin sanottu!