Miksi koen häpeää melkein joka asiasta? Se miltä näytän tai käyttäydyn tai vaikkapa millaisen ihmisen kanssa olen tekemisissä?

Sama. Tiedän sen johtuvan arvostelusta jota olen kuullut koko ikäni. En vaan usko että näytän ja kuulostan normaalilta. Ois kiva tietää asian todellisuus.

Onneksi on muitakin jotka kokee samaa. Olen koulukiusattu ja jotkut tapailukumppanit ovat arvostelleet minua. AP

One of the Big Five higher-order personality traits in the study of psychology is neuroticism. Individuals who score high on neuroticism are more likely than average to be moody and to experience such feelings as anxiety, worry, fear, anger, frustration, envy, jealousy, guilt, depressed mood, and loneliness.[1] People who are neurotic respond worse to stressors and are more likely to interpret ordinary situations as threatening and minor frustrations as hopelessly difficult. They are often self-conscious and shy, and they may have trouble controlling urges and delaying gratification.

Kasvuiän traumoistahan tuo varmaan johtuu.

Sama täällä. Aina hävettää!

Sama. Hävettää monet asiat. Jopa jotkut vuosien takaiset jutut hävettää.

Nyt just vähän aikaan sitten tapahtui asia, jonka vuosi olin melko paljon julkisuudessa positiivisessa mielessä. Sain siitä myös paljon hyvää palautetta. Mutta olen ruoskinut itseäni ihan kamalasti sen jälkeen, tyyliin olen ruma, tyhmä, idiootti ja lihava.

Mietin jokaista sanomaani asiaa ja koko ajan hävettää.

Erityisesti hävettää jotkut ihan neutraalitkin somepäivitykset ja olen usein poistanut julkaisujani...

Mulla on ihan hyvä lapsuus eikä mitään kiusaamiskokemuksia, mutta olen todella vaativa itseäni kohtaan.

Minäkin. Välillä puskee mieleen jopa yli 30 vuotta vanhoja juttuja.

Juu sama. Vietän esim hauskan illan kaverin kanssa, kotona iskee ahdistus että miksi puhuin niin, sanoin sen ja sen asian, näytinpä rumalta, kaveri varmaan pitää mua idioottina... Lista on loputon. En voi ollenkaan esiintyä tai puhua julkisesti tämän takia.

Sama vika. En tiedä johtuuko siitä että kiusattu on jo 5-vuotiaasta lähtien. Pääsin kiusaajista eroon vasta 20-vuotiaana ku muutin toiselle paikkakunnalle.

Häpeä on keskeisin tunne elämässäni. Olen edelleen se lihava yläkouluikäinen poika. Elän ikuista yläasteen välituntia. Ihmisarvoa ei ollut, koska silloin olin koulun ainoita lihavia lapsia. Nykyään tikkulaihanakin keikun anoreksian partaalla ja olen sentään jo yli 30-vuotias.

Sama ongelma. Jatkuvat kritisointi ja kiusaaminen varhaislapsuudesta aikuisuuteen asti on sen aiheuttanut. Välillä häpeän itseäni niin paljon etten pysty poistumaan asunnostani moneen viikkoon.

Muakin hävettää nykyään kaikki. Siis lähinnä käyttäytymisessä. Tuntuu, että työelämässäkin, jos sanoo hiemankin jotain negatiivissävytteistä, pahoitetaan mieli samantien. Sittem saa taas hävetä itseään 10 vuotta. Jokainen lause pitää olla mietitty, ettei varmaan nolaa itseään. 

Häpeä nousee usein jo varhaisista vuorovaikutuskokemuksista omien vanhempien kanssa. Vanhemmat ovat peilejä jotka näyttävät millainen olet. Negatiiviset huomauttelut, arvostelut, ekekieli yms. jäävät ikäänkuin vaativaksi sisäiseksi ääneksi. Usein tapahtuu ihan tiedostamatta.

Normaalin suomalaisen kasvatuksen tulosta, nurkkaan häpeämään !

Kyllä koulukiusattu täälläkin ja lisäksi kotona lapsuus oli vanhempien toimesta vaan pelkkää negatiivista arvostelua eikä koskaan nähty niitä onnistumisia ja kehuttu näitä. Esimerkiksi olin todella hyvä koulussa, niin vanhemmat ei koskaan kehuneet, että "vau, hienoa, hyvä!", vaan tokaisivat, että "noin kuuluukin" tai patistivat siihen, että voisi olla vielä paremmin. Olen kuullut vanhemmiltani ja koulu"kavereiltani" asioita mm. miksi kävelen noin, miksi näytän tuolta, miksi sinulla ei ole jotain, miksi sinulla on jotain ja tämä kaikki siis negatiivisella sävyllä. Olin pelkkää virhettä täynnä.

Nykyisin olen ihan sinut itseni kanssa ja oppinut näkemään asioita eri tavoilla. En koe olevani mitenkään normaalista poikkeavan "virheellinen", vaan ihan tavallinen ihminen inhimillisine virheineni. Kuitenkin joskus on asioita, jolloin häpeän itseäni miksi tein tai sanoin jotain tai jätin sanomatta tai tekemättä. Paljon myös mietin sitä mitä ne muut nyt ajattelee, vaikka olen pyrkinyt tästä pääsemään eroon.

Minua kiusattiin yläasteella ja kotona arvosteltiin rankasti esim. ulkonäköä ja älyä. Arvostelua saan vanhemmiltani vieläkin vaikka alan olla nelikymppinen. Aina hävettää! Nykyinen mielensäpahoittamiskulttuuri on vielä lisännyt traumoja. Minulle on loukkaanuttu jopa siitä, että olen uudessa työpaikassa kysynyt neuvoja jonkun työtehtävän suhteen. Välillä mietin olenko jotenkin autistinen kun en pysty ennakoimaan mistä kaikesta ihmiset voivat loukkaantua / suuttua. Häpeä on päivittäin läsnä minunkin elämässäni.

Vierailija kirjoitti:

One of the Big Five higher-order personality traits in the study of psychology is neuroticism. Individuals who score high on neuroticism are more likely than average to be moody and to experience such feelings as anxiety, worry, fear, anger, frustration, envy, jealousy, guilt, depressed mood, and loneliness.[1] People who are neurotic respond worse to stressors and are more likely to interpret ordinary situations as threatening and minor frustrations as hopelessly difficult. They are often self-conscious and shy, and they may have trouble controlling urges and delaying gratification.

Itse saan todella alhaiset pisteet persoonallisuustestien neuroottisuusmittarilla. Kavahdan ja kartan ihmisiä, jotka ovat neurottisia yllä kuvaillulla tavalla.

Kavahtamiseni ja vaivoin peitelty inhoni pahentanee neuroottisuuden kierrettä teillä neuroottisilla?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

One of the Big Five higher-order personality traits in the study of psychology is neuroticism. Individuals who score high on neuroticism are more likely than average to be moody and to experience such feelings as anxiety, worry, fear, anger, frustration, envy, jealousy, guilt, depressed mood, and loneliness.[1] People who are neurotic respond worse to stressors and are more likely to interpret ordinary situations as threatening and minor frustrations as hopelessly difficult. They are often self-conscious and shy, and they may have trouble controlling urges and delaying gratification.

Itse saan todella alhaiset pisteet persoonallisuustestien neuroottisuusmittarilla. Kavahdan ja kartan ihmisiä, jotka ovat neurottisia yllä kuvaillulla tavalla.

Kavahtamiseni ja vaivoin peitelty inhoni pahentanee neuroottisuuden kierrettä teillä neuroottisilla?

Oletko joku psyko? Mä olen neuroottinen, mutta mua kuvaillaan usein tasapainoiseksi, koska neuroottisuus ei yleensä näy ulospäin esim. työpaikalla. Kyllä ne on ne ei ollenkaan neuroottiset, joiden touhuja ihmetellään (luulevat olevansa niin virheettömiä).

En lähtisi muutenkaan vetämään mutkia suoraksi. Neuroottisuus persoonallisuuspiirteenä on eri asia kuin aiemmista kokemuksista juontuva häpeä. Itse olen neuroottinen, mutta en silti häpeä itseäni jatkuvasti, kuten Ap. Enemmänkin ajatus on ”kaikki menee pieleen” tai ”maailmassa on paljon vaaroja”.

Häpeä jatkuvana ongelmana juontaa juurensa siihen, että nuoruuden kehitystehtävä on jäänyt kesken. Nuorethan häpeää itseään koko ajan, kuvittelevat olevansa muiden katseen kohteena. Todellisuudessa kaikki ajattelee lähinnä omia asioitaan. Jos aikuistuu normaalisti, ymmärtää tämän. Miksi hävetä kun ketään ei oikeastaan kiinnosta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

One of the Big Five higher-order personality traits in the study of psychology is neuroticism. Individuals who score high on neuroticism are more likely than average to be moody and to experience such feelings as anxiety, worry, fear, anger, frustration, envy, jealousy, guilt, depressed mood, and loneliness.[1] People who are neurotic respond worse to stressors and are more likely to interpret ordinary situations as threatening and minor frustrations as hopelessly difficult. They are often self-conscious and shy, and they may have trouble controlling urges and delaying gratification.

Itse saan todella alhaiset pisteet persoonallisuustestien neuroottisuusmittarilla. Kavahdan ja kartan ihmisiä, jotka ovat neurottisia yllä kuvaillulla tavalla.

Kavahtamiseni ja vaivoin peitelty inhoni pahentanee neuroottisuuden kierrettä teillä neuroottisilla?

Oletko joku psyko? Mä olen neuroottinen, mutta mua kuvaillaan usein tasapainoiseksi, koska neuroottisuus ei yleensä näy ulospäin esim. työpaikalla. Kyllä ne on ne ei ollenkaan neuroottiset, joiden touhuja ihmetellään (luulevat olevansa niin virheettömiä).

En lähtisi muutenkaan vetämään mutkia suoraksi. Neuroottisuus persoonallisuuspiirteenä on eri asia kuin aiemmista kokemuksista juontuva häpeä. Itse olen neuroottinen, mutta en silti häpeä itseäni jatkuvasti, kuten Ap. Enemmänkin ajatus on ”kaikki menee pieleen” tai ”maailmassa on paljon vaaroja”.

Häpeä jatkuvana ongelmana juontaa juurensa siihen, että nuoruuden kehitystehtävä on jäänyt kesken. Nuorethan häpeää itseään koko ajan, kuvittelevat olevansa muiden katseen kohteena. Todellisuudessa kaikki ajattelee lähinnä omia asioitaan. Jos aikuistuu normaalisti, ymmärtää tämän. Miksi hävetä kun ketään ei oikeastaan kiinnosta?

Kiitos kysymästä. En tiedä olenko psyko, ehkä olen. Työpaikalla minuakin kuvaillaan tasapainoiseksi, kohteliaaksi ja diplomaattiseksi, koska peittelen epäneuroottisuuttani. Ajattelen, että osa palkastani tulee varsinaisen työn tekemisestä ja arvon tuottamisesta työnantajalleni, ja osa kollegoiden ja sihteerien viihdyttämisestä ja heidän tunteidensa manageeraamisesta.

 Jos en peittelisi epäneuroottisuuttani, neuroottisemmat kuvailisivat minua varmaankin jyrääväksi ja tunnekylmäksi.