Muita jotka säästyneet kaikenlaisilta nuhilta ja muilta vitsauksilta alettuaan elämään Koronasäännösten mukaan?
Ei ole nuha vaivannut tänä talvena, ei pienintäkään flunssan oiretta. Jos hallitus tekisi osansa ja laittaisi rajoille karanteeni niin Korona kin hiipuisi itsestään.
Kommentit (19)
Kirjoita korona pienellä alkukirjaimella.
Varmaan kahteenkymmeneen vuoteen ei ole ollut flunssia tai vastaavia, kun syrjäkylällä asun ja kaupoilla käyn korkeintaan kerran viikossa, kahteen talveen en ole edes uimahallissa käynyt kuten aikaisemmin.
Olen yleensäkään hyvin harvoin edes flunssassa, mutta nyt vuoteen en ole ollut pienessäkään nuhassa. Käyn ihan normaalisti töissä, työni on asiakaspalvelua. Töiden jälkeen käyn ruokakaupassa pari kolme kertaa viikossa ja asun pääkaupunkiseudulla.
Ei sillä ole väliä elätkö säännöksien mukaan, vaan se että ihmisillä on vihdoin järki että sairaana ollaan kotona.
Ennen on menty töihin räkäisenä, ääntäkin pitää säästellä koska "ei ollut kuumetta aamulla". Sitten tartutetaan työkaverit. Ennen on viety mukulat hoitoon, vaikka ovat siinä kunnossa että hyvä etteivät tukehdu omaan yskäänsä tai räkäänsä. Koululaistakaan ei jätetä kotiin jos on yskä, vaan kouluun mennään kunnes on kuumetta.
Viimeksi ollut flunssassa 1,5 vuotta sitten syksyllä.
Ei ole ollut flunssaa nyt vuoteen, mutta ei ole ennen sitäkään ainakaan kahteen vuoteen.
En muista mikä vuosi oli kun sairastin. Kuumeesta on vieläkin kauemmin kuin muutamia vuosia.
Pesen käsiä normaalistikin kun tulen kotiin tai alan syödä ja tietenkin vessan jälkeen.
Kyllä vaan. Yleensä tulee 1-2 lenssua vuodessa, nyt ei ole mitään. Kumpa ihmiset käyttäisivät aina flunssassa maskia, minä aion ainakin käyttää!
Vierailija kirjoitti:
Kirjoita korona pienellä alkukirjaimella.
Osa on kirjoittanut sen isolla ja autocorrect muuttaa sen isolla alkukirjaimella alkavaksi. Osa kirjoittaa sen huutamalla ja sitäkin autocorrect välillä tarjoaa.
Viimeeksi flunssa 1,5 v sitten. Sen jälkeen ei pientäkään flunssan alkua vaikka lapset on koulusta tuoneet pari kertaa nuhat mukanaan.
Kyllä se, että ihmiset vihdoinkin jää kipeänä kotiin ja pidetään huolta käsihygieniasta on auttanut siihen, ettei ole flunssia ollut.
Aiemmin pärskivät ihmiset levittivät flunssia ympäriinsä, nykyisin onneksi pysyvät kotona eivätkä lähde kauppaan/töihin.
Olin aiemmin kipeänä 4-5krt vuodessa, nyt ollut vain pieni flunssa syksyllä.
Vierailija kirjoitti:
Olen yleensäkään hyvin harvoin edes flunssassa, mutta nyt vuoteen en ole ollut pienessäkään nuhassa. Käyn ihan normaalisti töissä, työni on asiakaspalvelua. Töiden jälkeen käyn ruokakaupassa pari kolme kertaa viikossa ja asun pääkaupunkiseudulla.
Tuossa nähdään että kun muutkin suojautuu niin suojaa myös sinua. Onnistuu myös pk seudulla siis.
En oo ollu kunnolla kipeenä vuosiin.
Jo 20 tuttua kuollut koronaan ja kolme vammaitui loppuiäkseen
Aloin tekemään etätöitä jo 8 vuotta sitten. En ole sen jälkeen ollut kertaakaan flunssassa tai muussakaan tarttuvassa taudissa. Siis siitäkään huolimatta, että olen käynyt kaupassa ja elänyt muuten normaalia elämää. Olen päätellyt, että aiemmin sain flunssat ja muut joko julkisissa kulkuvälineissä ruuhka-aikoina tai työkavereiltani. Liikuin nimittän etätyön jälkeenkin julkisilla, mutta en enää ruuhka-aikoina.
En ole ikinä ollut missään flunssassa, en tiedä miltä sellainen tuntuisi.
Aivastaminen on tuttua. Ikää +40v.
Voisin uskoa, että suojautumisenne k'ta vastaan toimisi muihinkin pönkkeihin.
Ei ole ollut mitään tautia yli 10 vuoteen. Huolehdin käsihygienista enkä räplää naamaani koko ajan.
Otan itse vastuun omasta mahdollisesta sairastumisesta. En vaadi muilta maskin käyttöä tai mitään muutakaan. Riittää kun itse pidän huolen itsestäni.
Onneksi lapset ovat jo aikuisia ja muuttaneet muualle, koska he ovat/olivat se suurin tartuttaja. Kuinka moni vanhempi olisi ilman influenssaa, jos lapset eivät kantaisi sitä kotiin?
Jep, ei mitään hengitystieinfektioita vuoteen.
Vierailija kirjoitti:
Kirjoita korona pienellä alkukirjaimella.
Automaattisyöttö sotkee ajatusten virran. Mun puhelin kirjoittaa vielä vuodenkin jälkeen maskin tilalle Marskin. En aina huomaa korjata.
Itse aiheeseen sanon, etten muista milloin mulla on ollut viimeksi nuha. Ehkä 7 vuotta sitten.
Nyt kiertelee nuhakuumetta lähipiirissä parhaillaan, vaikka on maskit kaupassa ja mennen tullen käsidesit käytössä. Testissa on käyty, ei ole koronaa kuitenkan.