Triggeröidyn huutamisesta
Veljeni sai murrosiässä raivokohtauksia ja saattoi huutaa ja jopa käyttäytyä väkivaltaisesti (enimmäkseen esineitä kohtaan, mutta välillä myös perheenjäseniä).
Olin itsekin silloin murkkuikäinen ja olen aina ollut vähän herkkä, joten nuista ajoista on saattanut jäädä minulle traumoja. Siitä on jo ainakin 10 vuotta.
Jokatapauksessa triggeröidyn edelleen huutamisesta tosi helposti. Sen ei tarvitse välttämättä aina edes olla negatiivisen sävyistä huutoa. Tai edes kovaa huutoa.
Esim. kuuntelin äsken kolmen miehen tekemää podcastiä, jossa yksi tuntu kiroilevan tosi paljon ja ääni ei noussut edes paljon, mutta triggeröidyin silti niistä niin että jouduin lopettamaan podcastin kuuntelun.
Toinen esimerkki on todella kovaääniset ihmiset, jotka ei voi kovalle äänelleen varmaan mitään, eikä tarkoita "huutaa". Mutta minun on jotenkin todella vaikea kuunnella heitä.
Aina kun triggeröidyn, niin tuntuu siltä kuin jokin sisäinen hälytysjärjestelmä alkaisi soida minussa ja yrittäisi kertoa, että olen vaarassa.
Kuulostaa naurettavalta, mutta en voi sille mitään.
Onko kellään ideoita miten tuosta pääsisi irti?
Olisi varmaan ihan tervettä päästä tuosta eroon.
Kommentit (3)
En tiedä voiko päästä eroon, itselläni on samanlainen ongelma. Ahdistun myös siitä, jos mieheni kävelee liian "lujaa". Kasvoin silti vaikeissa oloissa alkoholistin kanssa. Meillä oli jatkuvasti ryyppyporukoita kotona, yleensä juuri kovaäänisiä miehiä. Teini-iässä jouduin näiden ahdistelemaksikin, mutta minä vain keksin kaiken kuulemma päästäni. Kaipa näistä voisi terapian avulla päästä eroon.
Vierailija kirjoitti:
Mitä tarkoittaa "triggeröidyn"?
Vähän niinkuin jokin asia laukaisee ihmisessä jonkun traumaattisen kokemuksen tai tunteen.
Esim. joskus on vaikka huudettu ihmiselle ja huutamiseen yhdistyy henkistä tai fyysistä vakivaltaa. Eli ihminen on oikeasti vaarassa ja peloissaan.
Kun myöhemmin elämässä kuulee huutoa, palautuu mieleen tilanteet, tunteet ja pelot, joita on joutunut aiemmin kokemaan ja ihminen "luulee" olevansa vaarassa taas, vaikka ei oikeasti välttämättä ole.
Vähän huonosti selitetty, mut kuiteskin. Varmaan googlesta löytyy lisää tietoa. Triggeröitymistä voi varmaan olla eri tasosta. Toiset saattaa mennä oikeastikkin pahaan jamaan esim. saada vaikka paniikkikohtauksen.
Itselläni tulee vahvoja tunteita ja pelkotiloja (tai ns. sisäinen hälytysjärjestelmä hälyttää vaarasta, jota ei oikeasti ole, niin kuin aloittaja kirjoittaa), mutta pärjään niiden kanssa arjessa.
Mitä tarkoittaa "triggeröidyn"?