Lue keskustelun säännöt.
Jos sinua käytetään hyväksi tai kiusataan
05.03.2021 |
Koskelan nuoren pojan kuolema koskettaa todella kovasti siksi, että olen itse ollut samanlaisessa tilanteessa, mutta tyttönä. Minua on hyväksikäytetty kaikin mahdollisin tavoin ystävän ja ystävien toimesta vuosikausia. Näin aikuisena yhdyn Jari Sinkkosen toteamukseen siitä, että nuori ottaa mieluummin turpaansa kuin on yksin, vailla ketään. Tämän ymmärtäminen Koskelan tapauksen johdosta, on ollut itselle myös hyvin käänteentekevä asia, vaikka olen asian tietysti tiedostanut ja omalta osaltani käsitellyt ja hyväksynytkin. Jälkikäteen olen tajunnut, kuinka myrkyllisessä ja vaarallisessa ympäristössä olenkaan ollut hyvin herkässä iässä. Ja tällä hetkellä olen hyvin kiitollinen siitä, että olen vielä elossa.
Haluaisin auttaa nuoria, jotka tälläkin hetkellä seuraavat ystävää, joka oikeasti ei ole ystävä vaan hyväksikäyttäjä tai kiusaaja. Tiedän nyt, että minua olisi auttanut se, että minulla olisi ollut edes yksi luotettava aikuinen, joka olisi ollu aidosti kiinnostunut minusta ja minun tekemisistäni. Koska näin ei ollut, en voinut edes puhua minulle tapahtuneista asioista muiden kuin ”ystävieni” kanssa, ja niille vain naurettiin. Eli jos sinua kiusataan tai käytetään hyväksi, puhu siitä luotettavalle aikuiselle! Ja jos et ole varma mistä on kyse, puhu siitäkin, se on ainoa mahdollisuus sille, että saat apua!
Kommentit (8)
Et varmasti ole ollut samassa tilanteessa Koskelan uhrin kanssa, en usko!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tätä pitäisi jotenkin pystyä opettamaan/ puhumaan koulussa. Asiasta ei nyt puhuta tarpeeksi.
Tuskin olisi koulussa kannattanut puhua. Jos minua oltaisiin kiusattu, olisin antanut puukosta.
Sitten on vielä voimissaan tämä todella hieno (not) tyyli kasvattaa: ”meidän mirjapetterin ei tarvitse olla sen ystävä! Ei tarvitse! Jokainen saa valita seuransa! Toimeen on tultava mutta ei tarvitse olla ystävä!” Häppärit väpättäen nämä kiusaajamammat ohjeistavat hirviöäpäriään. Ja yksinäinen on ikuisesti pulpetissaan yksin, koska kiusaamaan OPETETTIIN KOTONA! SIELLÄ ON SYYLLISET!
Itseä on nuorena ja lapsena yritetty kiusata useammin. Olin yleensä pienempi kuin muut ja tämä tuntui antavan syyn kiusaamiselle. Tarhaikäsenä jo opin että kunnon tinttasu keskelle nenää lopettaa kiusaamisen. Monet kerrat itelle tuli paha mieli sen jälkeen kun olin kurmuuttanut kiusaajiani ja menin opettajalle itku silmässä kertomaan että satutin jotakuta, ja välillä homma kääntyi niin että olinki kiusaaja opettajan mielestä vaikka olin vain laittanut kiusaajilleni vastaan. Onneksi kuitenkin siihen aikaan opettajat olivat ehkä kuitenkin ymmärtäväisempiä tälläisissä asioissa. Itselleni kasvoi hyvin vahva oman kehon puolustamisvietti joka suojeli minua kouluvuosien ajan ja sain kiusaajienki "kunnioituksen" etteivät toista kertaa uskaltaneet tulla nolattavaksi/satutettavaksi koulun pienimmän pojan toimesta. Sanalliseen kiusaamiseen en jaksanu hirveesti pistää vastaan jos sellaista tuli (pystyin sivuuttamaan sen turhana asiana joka ei vaadi energiaani, tai sitten vitt***** vaan takaisin jolloin asia meni väkivaltaseksi ja kiusaaminen loppui sitten siihen) ja aina minun on pitänyt eka pommi ottaa päähän ennen kuin koin että voin vastata kiusaamiseen väkivallalla. Oma neuvoni kiusatuille on että täböö keskelle naamaa niin loppuu homma nopeammin kuin aikuisten toimesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tätä pitäisi jotenkin pystyä opettamaan/ puhumaan koulussa. Asiasta ei nyt puhuta tarpeeksi.
Myös vanhempien pitäisi luoda lapsiinsa sellaiset välit jo ihan pienestä, että isälle tai äidille voi ja saa puhua ihan mistä tahansa asiasta, vaikka se olisi kuinka vaikea tai epämiellyttävä puhuttava. Minusta tuntuu, että nykyään vanhemmat yhä enemmän syytävät vastuuta kouluille ja opettajille, kun kuitenkin se keskusteluilmapiiri opitaan kotona. Jos asioista ei puhuta kotona, tuskin lapsi oppii niistä puhumaan myöskään koulussa, missä sosiaalinen paine ”pakottaa” olemaan samanlainen kuin muut ja sopeutumaan hyvinkin ikäviin tilanteisiin, kun ajatellaan, että ei se puhumalla muutu kuin pahemmaksi.
Ymmärrän myös erittäin hyvin lapsia ja nuoria, joiden kotona asiat eivät ole hyvin. Kun lapsi joutuu kuuntelemaan jatkuvaa riitelyä tai todistamaan väkivaltaa, hänelle kehittyy tunne siitä, että tämä on normaalia, koska eiväthän lapset näe muuta kuin sen mitä kotona on. Ja tosi usein sitä kotoa opittua käyttäytymismallia aletaan toistaa sitten tarhassa ja koulussa, koska muusta ei tiedetä. On hyvin vaikea tänä päivänä opettajien ja tarhan tätien lähteä puuttumaan, koska se vaatisi vanhempien ”hoitamista” ja monet vanhemmat eivät edes ajattele toimivansa väärin, tai tekevänsä lastensa elämästä ikävää. Ainoastaan hyvin räikeissä tapauksissa puututaan lastensuojelullisesti, mutta valitettavasti tälläkin hetkellä Suomessa on noin 10000 lasta vailla turvallista kotia. Kuinka heidän käy?
Monet aikuisetkin menevät uusii porukoihin sillä mielellä, että tarkkailevat kuka on se kiusaamisen pääjehu ja alkavat toimia hänen mielikseen. Sen näkee somessakin, jotkut toimivat aivan naurettavan läpinäkyvästi sekä pääjehuina että myötäkiusaajina. Eihän niitä voi olla vähän härnäämättä.
Hyvä kirjoitus! Ja koulumaailman jälkeen vielä työelämässäkin moni "seuraa johtajaa" suostumalla jonkun manipulaattorin ja työpaikkakiusaajan hoviin juoksulikaksi tai pojaksi. Kiusattua hyväksikäytetään brutaalisti, ja pääjehu taas hyväksikäyttää omaa hoviaan tähän muiden hyväksikäyttämiseen ja alistamiseen.
Tärkeä taito on oppia valitsemaan seuransa. Välttyy paljolta.