Olen päättänyt etten yritä enää mitään elämässäni

Kaikki haaveesi liittyvät kapitalistisen yhteiskunnan aivopesuun - huomaan. Niistäkö mielihyväsi tulee? Jos muokkaisit perustaa, ajattelua, et olisi noin epätoivoinen.

Omassa elämässä kaikki on tapahtunut just silloin kun ei yritä mitään. 

Minä lakkasin yrittämästä tai edes haaveilemasta kolmekymppisenä. Nyt nelikymppisenä luovuttaneena olen kuitenkin paljon tyytyväisempi, kuin ennen. Tajusin ja hyväksyin, että mieli pysyy paljon tasaisempana kuin ei turhaan ponnistele, pyri tai tavoittele. Antaa vaan olla. Tosin täytyy tyytyä vähään ja se onkin ainoa asia mikä minulta luonnistuu.

Ihminen joka hengittää ja ei odota mitään on onnellinen. Katsokaa ympärille. Ihmiset juoksevat hautaan asti pääkolmantena jalkana tietämättä miksi ja minne on menossa. Se on alitajuntainen tapa etsiä jotain jota ei ole olemassa. Lukekaa vanhusten kommentteja: mitä he katuvat kuolinvuoteellaan? Siellä on vastaus ja aina sama. Silti jotkut luulevat elävänsä unelmaansa kun ovat aina töissä ja tavoittelevat aina korkeampia titteleitä. Sieltä löytyy aina yksi asia. Yksinäisyys!

Vierailija kirjoitti:

Minä lakkasin yrittämästä tai edes haaveilemasta kolmekymppisenä. Nyt nelikymppisenä luovuttaneena olen kuitenkin paljon tyytyväisempi, kuin ennen. Tajusin ja hyväksyin, että mieli pysyy paljon tasaisempana kuin ei turhaan ponnistele, pyri tai tavoittele. Antaa vaan olla. Tosin täytyy tyytyä vähään ja se onkin ainoa asia mikä minulta luonnistuu.

Tähän minäkin pyrin. Aivan en ole vielä onnistunut mutta sitä kohti mennään.

Täällä sama! 45 ikää ja takana sellainen määrä kaikkea kuraa että todellakin luovutin. En ole itseäni t a p p a m a s s a, mutta en enää etsi töitä, en ystäviä, en kumppania, en mitään suurta elämäni tarkoitusta, kun ei sellaista ole tähänkään mennessä ilmennyt. Tulen toimeen vähällä, on säästöjä, oma pikku talo, lemmikkejä muutama. Thats it. En tavoittele enää mitään muuta kuin rauhallista olemista. Ehkä kaikkia ei ole vain tarkoitettu tähän yhteiskuntaan, näin olen ajatellut, ja ehkä olisin voinut jossain muualla luodakin erilaisen elämän. Mutta täällä en ole ainakaan mitään oikeita valintoja osannut tehdä ikinä ja sattumatkin ovat olleet lähinnä negatiivisia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä lakkasin yrittämästä tai edes haaveilemasta kolmekymppisenä. Nyt nelikymppisenä luovuttaneena olen kuitenkin paljon tyytyväisempi, kuin ennen. Tajusin ja hyväksyin, että mieli pysyy paljon tasaisempana kuin ei turhaan ponnistele, pyri tai tavoittele. Antaa vaan olla. Tosin täytyy tyytyä vähään ja se onkin ainoa asia mikä minulta luonnistuu.

Tähän minäkin pyrin. Aivan en ole vielä onnistunut mutta sitä kohti mennään.

Aika auttaa. Pientä kipuilua, syyllisyyden tuntoa ja epäonnistuneisuuden fiiliksiä kannoin itsekin mukanani vielä jonkin aikaa päätökseni jälkeen. Mutta en kauaa. Opin soveltamaan ponnistelemattomuutta jokaisella elämänalueella. Olen antanut itselleni esim. luvan syödä mitä haluan ja milloin haluan. En yritä pysyä normaalipainoisena saati sitten laihduttaa. Koska en myöskään tässä karseassa maailmassa halua elää pitkään, niin herkkuttelun terveyshaitat ei hetkauta. Jälkikasvuakaan en hankinut, niin kukaan ei jää kaipaamaan tai moralisoimaan miten elämäni elän.

-Se nelikymppinen-

Kerrankin viisaita vastauksia annettu Ap:lle.

Kaikki haluaminen tuottaa vain pettymyksen, ennemmin tai myöhemmin.

Samaan päätelmään päätyi myös muuan Siddharta Gautama aikoinaan.

Itse havaihduin tähän samaan päätelmään tiettyjen pitkäaikaisten ja laajojen vaiheiden kautta,

joskin lopullinen ymmärrys tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta erään tapahtuman jälkeen.

Nyt en odota enää mitään, enkä pyri aktiivisesti vaikuttamaan isompiin kokonaisuuksiin lainkaan,

samoin kaikki vallanhimo hävisi minusta tyystin.

Nyt vain olen ja elän, otan vastaan mitä tulee ja olen melko onnellinen.

En kuitenkaan ole varsinaisesti muuttunut passiiviseksi, tätä kohtaa minun on hyvin vaikea pukea sanoiksi.

Minä päätin saman jonkin aikaa sitten. Tosin säästämistä ja sijoittamista jatkan koska pidän siitä. Mutta, luovuin kaikista elämäni tavoitteista ja tässä sitä nyt ollaan vaan hetkessä pakottamatta mitään.

Minä en ole ikinä ollut kunnianhimoinen enkä erityisen yritteliäs. Se riittää että hyväsydämisyydessä ja oikein tekemisessä pyrkii aina parempaan. Terveys on toinen elämänalue, jolla ei saisi luovuttaa.

Työllistymisessä ei oikein voi olla aina vain parempaan pyrkivää asennetta, kun ei se yleensä auta, kuten ap. sanoi.

Kiitos tästä ap. Tämä minun oli tarve kuulla juuri nyt.

Kaikki paitsi seksi ja päihteet on turhaa. Naisiakaan ei kannata yrittää siinä saa korkeintaan särkyneen sydämmen. Yksin sitä on itsensä kanssa ja siinäkin on kestämistä. Todellakin turhaa yrittää mitään.

Tai oikeastaan muutin mieltäni, nyt kun huomasin miten luuserilta jotkut tässä ketjussa kuulostaa. Aion yrittää entistä kovemmin. Kiitos ap.

Vierailija kirjoitti:

Tai oikeastaan muutin mieltäni, nyt kun huomasin miten luuserilta jotkut tässä ketjussa kuulostaa. Aion yrittää entistä kovemmin. Kiitos ap.

Tuuliviiri-luuseri.

Päätelmäni ovat samassa kuin aplla.

Kiitos. Olen toinen jonka tarvitsi tämä just tänään kuulla.

jahah, ap, tarvitsisitko jotain reipashenkistä puuhastelua arkeesi? vaikkapa Kovaa Työtä aamuvarasesta iltamyöhään palkaksi lautasellinen velliä aamuin illoin. tapaisia muitakin samassa tilanteessa olevia. kyllä siperia opettaa

😬

Kas, joku herkkänahkainen poistatti minun kommenttini toisenkin kerran.

Viime vuosien summana tilanne on sellainen, että esimerkiksi sakoilla, vankeudella ja maineenmenetyksellä ei olisi mitään haitallista vaikutusta minun loppuelämääni. Mitään ei edes kannata yrittää asioiden parantamiseksi, koska ne eivät parane. Voin vaikka tehdä m*rhan, eikä se alentaisi elämänlaatuani. Tajusin tämän vasta pari päivää sitten ja olen vastikään löytänyt sisältäni ihmisen, jolta empatia ihmislajia ja sen edustajia kohtaan on kadonnut viimeistä murua myöten.

Lisään tällä kierroksella sen huomion, että viidenkymmenen lainkuuliaisen ja vastuullisen vuoden jälkeen on ilahduttavan vapauttava kokemus huomata, ettei ole enää koskaan vastuussa mistään.

"Kaikki kärsimys johtuu tanhasta. "

Tanha:yletön himo, halu, jano.

Kun lakkaa himoitsemasta meille median tyrkyttämiä tarpeita elää paljon onnellisemmin.

Ihminen ei loppujen lopuksi tarvitse, kuin hiukan ruokaa ja lämpimän majapaikan hän voi olla onnellinen ja nauttia elämästä.

Hienoa pohdintaa. Kiitos ketjusta

Vierailija kirjoitti:

"Kaikki kärsimys johtuu tanhasta. "

Tanha:yletön himo, halu, jano.

Kun lakkaa himoitsemasta meille median tyrkyttämiä tarpeita elää paljon onnellisemmin.

Ihminen ei loppujen lopuksi tarvitse, kuin hiukan ruokaa ja lämpimän majapaikan hän voi olla onnellinen ja nauttia elämästä.

Oletko sinä kokenut sen, ettei ole muuta kuin hiukan ruokaa ja lämmin majapaikka? Oletko kokenut sen niin, että loppuelämäsi aikana sinulla ei ole mahdollisuutta mihinkään muuhun? Jos puhut pelkän teorian ja ihanteen perusteella, olet todennäköisesti harhainen. Jos sinulla ei todella ole muuta kuin puurokuppi ja petipaikka, ja silti olet onnellinen ja nautit elämästä, olet länsimaalaiseksi äärimmäisen harvinainen tapaus.