Haastavien/ sairaiden lasten vanhemmille, joilla muitakin lapsia...

pikkuveljeni vammainen (mua 4 v nuorempi). Sen jälkeen kun veli syntyi niin aina piti olla iso ja ymmärtää että veljen hoitaminen oli niin rankkaa että vanhemmilla ei oikein riittänyt energiaa minulle :P Sen verran laiminlyödyksi oloni tunsin että teen kyllä epäröimättä abortin jos tiedossa on että olisi tulossa veljeni kaltainen vammainen. Vasta veljen kuoleman jälkeen suhde vanhempiin normalisoitui kun heillä riitti energiaa muuhunkin kuin veljen ja tämän asioiden hoitamiseen.

Valitettavan paljon se terve isosisarrus joutuu meillä joustamaan pienemmän as-sisaruksensa takia. Kun as-lapsi on ääniyliherkkä ja sosiaalisesti rajoittunut, se vaikuttaa paljon siihen, mitä voimme perheenä tehdä - ja siitä kärsii nt-sisarus.



Mutta minkäs teet. Totta kai yritän korvata asian nt-lapselle tekemällä asioita kahdestaan hänen kanssaan, mutta toisaalta minusta on HYVÄ asia, että hän ymmärtää joidenkin asioiden olevan sellaisia, että toisen hyvinvoinnin takia niistä voi tinkiäkin.



Pieni esimerkki eiliseltä. Vietettiin äitienpäivää ja sen osana halusimme mennä ravintolaan syömään. Esikoinen vonkasi, että menisimme hänen lempiravintolaansa, jossa ei ollakaan käyty yli puoleen vuoteen. Meistä muistakin ehdotus oli hyvä - mutta as-lapsi vastusti kiivaasti, itku kurkussa. Jokin paikassa ylittää hänen kestokykynsä. Ehdotimme kompromissina menemistä johonkin toiseen ravintolaan. Ei kelvannut puolestaan esikoiselle, hän piti asiaa periaatteellisena kysymyksenä ""Miksi XXX saa aina määrätä, mitä me tehdään?!"



Päädyttiin sitten menemään siihen esikoisen haluamaan ravintolaan. As-lapsi ei syönyt mitään, haettiin hänelle erikseen Mäkkäristä hampurilaisateria (hänelle mieluinen).



Mutta jatkuvaa tapauskohtaista sompailua tuo on.



Ja kuten hyvin kuvasit, "vakavammissakin" asioissa se yhden lapsen erityisyys vaikuttaa koko perheen elämään.



Sisaruksia on tutkittukin jonkin verran (siis yleisesti erityislapsen sisaruutta) ja muistaakseni lopputulema on, että sisaret keskimäärin enemmän kärsivät mielenterveyden ongelmista ja saattavat tarvita jossain elämän vaiheessa ammattiapua. Voi ollakin. Toisaalta ajattelen, että erityislapsen perheessä varmaan osataan hakea kerkeämmin apua kaikenlaiseen, joten välttämättä sisarten mielenterveydessä ei ole sen isompia ongelmia, apua vaan haetaan herkemmin kuin "normaalissa" perheessä.



Ja toisaalta, erityislapsen sisar oppii ehkä kotikasvatuksessaankin sen, että ihmisiä on moneksi eikä poikkeava käytös ole aina "pahuutta" tai "tyhmyyttä". Se on sentään myönteinen asia!