Lue keskustelun säännöt.
Milloin lapsena ekan kerran muistat aikuisten puhuneen kuolemasta?
26.02.2021 |
Ite muistan olleeni 6-7-vuotias ja olin silloin päiväkodissa, kun huomasin päiväkodin ohjaajan halaavan yhden pojan vanhempaa, kun hän kertoi itkuisena lapsensa kuolleen. Kysyin heiltä mikä lapselle tuli ja vastasivat, ettei lapselle maistunut enää ruoka :( Muistan päiväkodin ohjaajan kertoneen pojan nimen, mutta se jo unohtunut mielestä. Tapahtuneesta kulunut kuitenkin kolme vuosikymmentä. Muistan kuitenkin hänet siitä, kun päiväkodissa oli tapana päiväkotilasten symtymäpäivien kunniaksi kerääntyä päivänsankarin ympärille tämän istuessa tuolissa ja laulaa hänelle ja tämä lapsi oli heidän joukossaan iloisena vähän ennen kuolemaa. Joskus olen miettinyt mitäköhän sairaus lapselle tullut ja mitäköhän vanhemmille nykyään kuuluu. Ikävää, että joutuneet kokemaan lapsen menetyksen :(
Kommentit (10)
Pappani kuoli kun olin 7. Se varhaisin muistoni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin kolmevuotias, kun kysyin mummilta että mennäänkö katsomaan Iita-mummia (mummin äiti, isomummi siis). Mummi kertoi Iitan kuolleen, meni kauan että osasin sisäistää asian.
Vierailija kirjoitti:
Olin kolmevuotias, kun kysyin mummilta että mennäänkö katsomaan Iita-mummia (mummin äiti, isomummi siis). Mummi kertoi Iitan kuolleen, meni kauan että osasin sisäistää asian.
Ikävää, kun 3-vuotiaana ei välttämättä edes ymmärrä koko asiaa.
Isäni isä kuoli kun olin 3-vuotias, silloin kuolemasta on viimeistään puhuttu, en kyllä muista siitä mitään. 1. luokalla luokkakaverin vanhempi kuoli onnettomuudessa. Silloin siitä ainakin puhuttiin, samana vuonna oli WTC ja silloinkin tietysti. Jokin ajatus minulla oli kyllä kuolemasta ennen noita tapahtumia, mutten muista milloin sitä aloin muodostaa
En muista mitään erityistä hetkeä, koska pappani kuoli muutaman vuoden ennen syntymääni ja siitä on aina kerrottu ja puhuttu avoimesti. Se on ollut aina luonnollista, joskin surullista, että yksi isovanhemmista oli pilven reunalla. Varmaan vanhempieni avoimuuden myötä kuolema on tuntunut luonnolliselta osalta elämää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äitini petti isääni niin julmasti että minun isäni ei voinut edes muistaa sitä koska se oli niin oksettavaa, minä näin kaiken 3-4vuotiaana.
Minun isäni löi äitiäni tämän asian takia ja äitini sanoi että toivottavasti kuolet minun isälleni kuin olin 4-6 vuotias.
Se oli ensimmäinen kerta kuin kuulin lapsena jonkun puhuvan kuolemasta.
Isäni ei muista vielläkään tätä minun äidin brutaalia tekoa. Meidän perheessä on ollut paljon mielen kontroloimista.
Kissamme kuoli kun olin 5v. Silloin äitini sanoi minulle että se meni kissojen taivaaseen ja kertoi kuolemasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oisko se ollu kun olin 8v ja isomummuni kuoli. En ainakaan muista että aiheesta olisi aiemmin puhuttu, kun ei ollut ollut ajankohtainen. Muistan käsitelleeni ainakin tuota paljon, kaverin koira lopetettiin samoihin aikoihin, ja puhuimme sitten paljon kuolemasta.
Olin ehkä viisi tai viidennellä kun äidin tuttava kirkollisesta harrastuspiiristä kuoli.
En tuntenut kyseistä rouvaa,mutta ymmärsin,että hän li hyvin nuori jahänellä oli mies ja pieniä lapsia,sellasia kuin minäkin.
Minun vanhempani olivat vaan paljon vanhempia.
Äiti ja lähipiiri olivat hyvin järkyttyneitä,nainen oli tosin sairastanut pitkään.
Minulle kerrottiin lapselle ymmärrettävällä tavalla ja puheltiin siitä yhdessä,
Ei siitä jäänyt sen kummempaa pelkoa,vaikka tajusin,että nainen oli paljon nuorempi kuin minun vanhemmat.
Leski muutti sitten lapsineen toiselle paikkakunnalle,heillä oli hyvin erikoinen nimi.
Aina kun kuulen jossain yhteydessä sen nimen,mietin ovatko niitä lapsia tai heidän jälkeläisiään.
Up