Onko se väistämätön luonnonvalinta että osa tekee itsemurhan?
Miten on? Onko joidenkin osaksi merkitty itsemurha jo syntymässä?
Kommentit (31)
Joidenkin päälle vaan kaadetaan liikaa terävää, painavaa, satuttavaa painoa ja tuskaa ja ilkeyttä, kipua, raskaita asioita.
Liian usein sukulaisemmekin, läheisemmekin jättävät sen kokonaan huomiotta, sulkevat silmänsä, katsovat muualle, sanovat että oma vika ja itse olet tuon aiheuttanut tai lohduttavat sanomalla "anna olla, ei sinulla mitään ongelmaa edes ole".
Liian usein jäämme yksin.
Nettipalstalla tuntuu, että ihan sama, kaikki on saavuttamattomissa.
Emme ole.
Olemme täällä saavutettavissa.
Jotkut meistä välitämme. Auttaaksemme yritämme myös.
Kysyn mitä tuli mieleen:
Onko oman kaupungin diakonin numeroa? Soittaa sinne?
Jutella? Ei tarvi olla uskonnollinen jutellakseen.
Älkääkä hullumieliset merkatko tätä! Pysykää poissa tästä ketjusta jos ei sovi ajatusmaailmaan.
Antakaa ihmisen saada apua!!!!!
Vieläkö olet siellä?
Jos haluat jostain jutella niin kerro mitä kuuluu nyt, vaikka kysymys voi tuntua oudolta. Kun kerroithan jo!
Millainen olo on?
Välitän, vaikka en tunne. Siksi vastaan täällä.
Kiitos viesteistä. Ilmeisesti tästä ei voi puhua täälläkään kun aloitukseni poistetiiin. En pysty ajattelemaan mitään muuta. Kiitos kun vastasit.
Mikä on sulle itsellesi tärkeää? Sellainen mikä ei oo täysin rikki?
Mikä vaan mikä on tärkeää?
Ajattele sitä. Sen ei tarvi olla muille tärkeää. Se on sulle. Ja tee sen eteen jotain mitä pystyt. Aina pystyy jotain, vaikka pientäkin. <3
Kuinka pientä vaan, niin tee hyvä asia sen eteen mikä on sulle tärkeää.
Siinä on osa tarkoitusta.
Mutta vain osa. Loput löydät, kun jaksatvielä etsiä.
Ennen mitään muuta, tee kuppi teetä itseäsi varten. Kahvia. Kaakaota.
Vierailija kirjoitti:
Kiitos viesteistä. Ilmeisesti tästä ei voi puhua täälläkään kun aloitukseni poistetiiin. En pysty ajattelemaan mitään muuta. Kiitos kun vastasit.
Kiitos sulle myös, kun vastasit!!
Vaikka on vaikeaa sulla edes kirjoittaa kun poistavat tärkeitä viestejä.
Haluan jotenkin auttaa, vaikka olen kaukana. Tai ehkä lähempänäkin, emme tiedä!
Olen nähnyt vaikeita olotiloja, tuskaa ja surua ja sitä mitä se tekee ihmisille ja toisille vielä enemmän. Eikä mun mielestä pitäisi joutua jäämään ainakaan totaalisen yksin silloin kun yrittää kysyä jotain apua. Meidän pitäisi yrittää enemmänkin olla ystäviä toisillemme.
Mikä sinua auttaisi?
Ahdistaako sinua vai jokin muu asia mikä on johtanut noihin ajatuksiin?
On se, yhtä väistämätöntä kuin että osa syntyy muita tappaviksi psykopaateiksi. Joidenkin elämä vain menee niin että tuska on sietämätöntä ja silloin ei ole muita vaihtoehtoja kuin lopettaa se tuska ainoalla mahdollisella tavalla.
Katso kuuta taivaalla.
Näetkö sen?
En halua lannistaa enkä vähätellä.
Väistämätöntä se ei silti ole.
Itsensä kanssa voi olla. Se jonain hetkenä tuntuu, ettei voi, mutta kun yhtäkkiä tajuaa, että voikin, niin sen vain tajuaa.
Jos ei ole tehnyt itse jotain tosi pahaa, niin se tajuamisen hetki, että voi elää, on lähempänä.
Sekin voi auttaa, kun muistaa, että meitä ihmisiä on niin paljon erilaisia kuin on ihmisiä.
Jos saa löydettyä lähelleen hyviä ihmisiä, niin sen näkee selvemmin.
Moi sinä täällä! Epätoivoinen!
Kirjoitin sulle:
Kummallista, että avun pyytämisesi hävitettiin kokonaan täältä.
Mitä politiikkaa tuo on?
..jos löydätkin psyk. sairaanhoitajalle ajan, niin muista itsesi takia, että ne ei ole psykiatreja, ei edes psykologeja ja niiden taso ja tietämys voi olla heikko.
Kokemusta löytyy.
Jos on vieläpä töykeä hoitaja, niin voipi vaan mennä ikävämmäksi olo, tyhjin käsin ulos, loukattunakin.
Muista, että olet yhtä arvokas kuin kaikki, juuri tällä hetkellä juuri sellaisena kuin olet.
Mikä saa sinut tuntemaan, että et tahtoisi ehkä enää olla täällä?
Ymmärrän sen, jos muut ihmiset ovat saaneet olosi tuntumaan ikävältä. Liian usein liian monet on typeriä ja ilkeitä, jopa pahoja.
Jos itse et ole paha, niin jää elämään, sinua tarvitaan.