Lue keskustelun säännöt.
Jäin aivan yksin, kun lopetin yksipuolisen yhteydenpidon ystäviini
26.04.2009 |
Olin siis AINA ollut se, joka kutsui ystäviä kylään.
He aina tulivatkin mielellään, ja minusta oli ihanaa saada ihmiset viihtymään luonamme.
Ennen pitkää alkoi kuitenkin häiritä se, että en koskaan saanut vastavierailukutsuja.
Jos itse tarjouduin vierailemaan ystävieni luona, he kyllä ihan iloisina toivottivat tervetulleeksi. Mutta he itse eivät kutsuneet ikinä.
Nyt olen jättänyt yksipuolisen yhteydenpidon näihin ystäviini, jotka olen tuntenut 15 vuotta.
Huomasin juuri että toisen heistä olen tavannut viimeksi lapseni syntymäpäivillä viime elokuussa ja toisen joulupyhinä.
Kai se täytyy uskoa, että ystävyys on hiipunut pois....
Vai jaksaisitko SINÄ aina olla se aktiivinen osapuoli ystävyyssuhteiden hoitamisessa?
Kommentit (19)
asiaintilaan ja nyt ihmettelee, mihin olet loukkantunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sitä paitsi vuosi sitten kerroin toiselle näistä välinpitämättömistä ystävistäni, miten pahalta minusta tuntuu, että olen ykin se, joka pitää yhteyttä.
Ehkä olen omituinen, mutta minusta ystävyydenkin eteen pitää molempien nähdä vaivaa.
Ei tarvitse joka viikko rampata kylässä, mutta puoli vuotta on jo todella pitkä aika unohtaa ystävä... ap.
toin välinpitämättömiä tai sitten yrittää hankkia uusia ystäviä.
jospa kavereillakin on omat elämät eikä aina kerkee pitämään lukua sinun elämästäsi, minäkin nään ystäviäni n. pari kertaa vuodessa ja kukaan ei kyllä pidä lukua kenen vuoro kutsua tai muuta vähäpätöistä...
mutta KOSKAAN kukaan ei kutsu heille kylään, enkä itse kehtaisi mainita että voitais välillä teidänkin luona olla. Jotkut lapsettomat varmasti ajattelee että heidän on helpompi tulla meille kuin mun lapsineni heille, mutta olisi tosi ihanaa vaihtelua päästä joskus lastenkin kanssa jonnekin muuallekin kylään kuin mummoloihin ja istua itse kerrankin passattavana. Jotkut taas vetoaa siihen että heillä on niin sotkuista ettei siksi voi tulla, mutta en mä toisten sotkuista välitä - tai sitten jos kerran on niin sotkuista, miksei voi siivota?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Me asutaan ulkomailla ja taalla tilanne ihan sama. Koskaan ei saada vastakutsuja. Olen jo antanut periksi.
Sitten Suomalaisia tuttuja tulee kylla tanne mielellaan kylaan (joka on toki kivaa, mutta tosi rankkaa!!!), mutta koskaan ei kutsuta yokylaan, kun ollaan Suomessa lomilla. Vanhempiemme nurkissa saadaan olla koko lomat.
jospa kavereillakin on omat elämät eikä aina kerkee pitämään lukua sinun elämästäsi, minäkin nään ystäviäni n. pari kertaa vuodessa ja kukaan ei kyllä pidä lukua kenen vuoro kutsua tai muuta vähäpätöistä...
...ja kyllä 2 kertaa vuodessa on minusta tosi vähänlaisesti, jos on oikeista ystävistä kyse. Eikö ystävät, ainakin hyvät sellaiset, ole sitä varten, että heidän kanssaan jaetaan asioita joita elämässä tapahtuu?
Tuttavat ovat taas toinen juttu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jotkut jopa lapsuudesta saakka jatkuneet ystävyyssuhteet hiipuneet parina viime vuonna, kun lopetin soittelemisen ja kylään kutsumisen. Ajattelin monta vuotta, että syynä on pienet lapset ym. Mutta nyt lapsetkin kasvaneet ja sama meno jatkui, mulle tuli kans stoppi.
ja huonoa käytöstä! Minä en jatkaisi mitään yhteyttä!
Huomasin itse jokin aika sitten eräästä asiasta tulleen "erimielisyyden" jälkeen, että yhteys meni siitä poikki. Olemme tunteneet noin 12 vuotta. Sen jälkeen tosiaan on ollut täysin hiljaista. Minua ei siis enää tarvita. Enpä ole perään huudellut. Pidän olemassa olevista kamuista sitten kovasti kiinni:)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oon pitänyt kavereihin yhteyttä sähköpostilla, kun asun eri kaupungissa kuin kaverini. Silloin kun käyn vanhempieni luona, kyselen jos voitaisiin tavata. Pari kaveria mahdollisuuksien mukaan mielellään tapaakin ja ymmärrän sen että aina ei sovi. Mutta yksi kaveri lähetti tosi tylyn viestin, kuinka hänellä on muitakin kavereita ja perhe-elämää ja ahdistuu minun tapaamispyynnöistäni, joita oli korkeintaan kerran kuussa. Se loukkasi, kun luulin että olimme hyviä kavereita. Onneksi sentään on yksi ystävä joka ottaa yhteyttä myös itse. Pitäisi kai hankkia uusiakin ystäviä, mutta se on mulle vaikeata, kun tunnen yleensä itseni jotenkin ulkopuoliseksi.
Tuttua, niin tuttua. Minä olin aina se joka piti yhteyttä lapsuuden ystävääni, ja kerran päätin huvikseni testata kauanko HÄNELLÄ kestäisi ottaa yhteyttä. No, meni yli vuosi ja sitten törmäsin tämän ystävän äitiin joka ihmetteli että on se kurjaa kun emme ole enää väleissä. En siis missään vaiheessa laittanut välejä poikki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on muutamia ystäviä mutta pidämme todella vähän yhteyttä ja joitakin näen esim. 2-3 vuoden välein. En mä jaksa olla kyläilemässä ja vieraita vastaanottamamassa kovinkaan usein- elämä on muutenkin tarpeeksi täynnä touhua!
minulla on eräs ystävä joka kanssa aina tulee mielellään kylään kun kutsun, tai pyydän esim. lenkille, terassille tai baari-iltaa viettämään. Mutta tosiaan koko meidän tuntemisemme ajan yli 10 vuotta, hän on pyytänyt minua jonnekin tasan yhden kerran! Olen välillä miettinyt missä vika, mutta mitään riitaa tms. ei kuitenkaan ole ja meillä on aina kivaa yhdessä. Hän on vain hyvin passiivnen tässä asiassa ja vähän sellainen aloitekyvytön muutenkin, ts. menee mielellään kun pyydetään muttei itse järjestä mitään. Eli ei siis välttämättä kannata loukkaantua jos teillä muuten synkkaa hyvin, taustalla ei varmaankaan ole mitään henk.kohtaista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
juuri siksi, että olin ainoa yhteydenpitäjä. Sillä erotuksella, että minä olin myös aina se joka kyläili. Nämä eivät vaan jostain syystä juurikaan toimertuneet meille, lasten kanssa niin hankalaa liikkua tms. Itselläkin pari pientä lasta ja ongelmia ei ole ollut liikkumisen suhteen. Sääli sinänsä, että opiskeluaikoina liikuttiin todella tiiviisti yhdessä, ja siis jaettiin paljon asioita, niin iloja kuin surujakin.
Onneksi on sitten pari tosiystävää, joiden kanssa vieraillaan puolin ja toisin, ei usein, mutta kuitenkin säännöllisesti käydään päivittämässä kuulumiset.
Itse ottaisin vieraita vastaan vaikka joka päivä:). Eniten minua ärsyttää kun kaikki kyläilyt pitää sopia monta viikkoa aikaisemmin. Itse tykkään kun joku ilmoittaa vaikka edellisenä päivänä tai saman päivän aamuna, että poikeaisi kahville. Ja jos meillä ei ole mitään ohjelmaa, niin aina on tervetulleita. Onneksi miehen sisko ja äiti sentään ilahduttavat välillä ex-temporekyläilyillä, samoin oma lähellä asuva siskoni. Samoin mekin käymme heillä, ja eikä sekään haittaa, jos ei aina sovi.
Minulla on myös yksi ystävä, jonka kanssa pidetiin tiiviisti yhtä opiskeluajan. Sitten saatiin lapsia ja yhä nähtiin toisiamme aika usein. Mutta aina nämä näkemiset olivat minun "ansiota", eli jos minä en olisi soittanut niin ei oltais nähty.
Minäkin väsähdin pitämään yhteyttä, sillä jos ystäväni todella haluaa ystävyytemme jatkuvan niin kyllähän hän ennemmin tai myöhemmin ottaisi yhteyttä. Mutta ikävä kyllä ei ole ottanut, ja niinpä emme ole tavanneet tai olleet yhteydessä nyt yli kahteen vuoteen. Todella sääli, minusta olisi ollut todella mukavaa jatkaa ystävyyttä, sillä me olimme kokeneet yhtä sun toista yhdessä ja olisi mukava että opiskeluajoiltakin olisi kavereita jäljellä. Mutta kaikki ei ole aina omissa käsissä, ikävä kyllä.
Ymmärrän senkin että tosi ystävyydessä ei lasketa että kuka milloinkin soittaa mutta oikeasti tosi ystävyyttä ei myöskään ole se, että toinen osapuoli ei IKINÄ ota yhteyttä.
ihmisenä, joka ei ota yhteyttä.
Pari tuttua halusi aina tavata ja käydä ja soittelivat ja kirjoittivat s.postia.
Se oli aina sellaista arvostelua. Milloin minä olin tehnyt mitäkin väärin tai muuta. Ja iänikuista heidän elämänsä valittelua. Minun piti ymmärtää ja kuunnella. Olisi ollut omakin elä.
Olin todella helpottunut kun he eivät enää ottaneet yhteyttä ja eivät käyneet. Tuntuu, että pystyn vapaammin hengittämäänkin. Koskaan he eivät olleet kiinnostuneet minusta ja minun elämästä muuten kuin yrittivät tonkia, eikö minulla menis nyt jotenkin huonosti. Omaa surkeuttaan aina vain valittivat, vaikka rahaa oli enemmän kuin meillä ja helpompi työpaikka yms.
Täällä on ihmeen paljon tollasia "ystävyyssuhteita". En ymmärrä ollenkaan. Kyllä minun/meidän ystävät pidetään yhteyttä puolin ja toisin, joskus tiheempään joskus harvempaan. Ja minä kyllä sanoisin YSTÄVILLENI ihan suoraan, jos eivät ikinä olisi itse yhteyksissä. Olikohan ne todellisia ystäviä? Kurjaa sinänsä sulle... Hanki uusia, oikeita ystäviä tai puhu asia selväksi noiden vanhojen kanssa.