Kokeeko joku muukin olevansa sukulaisten, ystävien, tuttujen seurassa kiltin ja toiset huomioivan luonteensa kanssa yksin ja erilainen?

Onko meitä muitakin? Enkö vain ole löytänyt kaltaisiani?

Annan muutaman esimerkin. Olen sekä opiskelujen puolesta että ihan omasta mielenkiinnostani lukenut eri elämänaloilta sen verran, että moneen asiaan itseltänikin löytyy ainakin jonkin verran tietämystä ja yksi antoisimmista asioista mielestäni onkin, jos pystyn omilla tiedoillani tai kokemuksillani auttamaan jotakuta ympärilläni olevista ihmisistä. Yleensä yritän hankkia lisätietoakin, jotta osaisin paremmin auttaa jonkin hankalan tilanteen eteen tullutta läheistäni/tuttua. Kukaan muu ei kuitenkaan koskaan tunnu sen kummemmin pysähtyvän pohtimaan osaisiko olla avuksi, jos itse kerron jostakin haastavasta tilanteesta tai ongelmasta, joka tullut yllättäin vastaan. En todellakaan ole ihminen, joka odottaisi ns. vastapalveluksia. Mietin vain, että onko oma tapani niin poikkeava ettei muut ajattele / toimi näin.

Olen aina myös yrittänyt esim. ryhmässä laimentaa tai muuten puolustaa, jos joku esim. tietämyyttään sanoo tai tekee jotakin sellaista mihin yleensä moni ryhmässä valitettavasti päinvastoin pyrkii ikävästi tarttumaan ja kuuluttamaan kovaan ääneen jonkun kömmähdyksen (on omasta mielestäni yksi kiusaamisen muoto, jota usein tapahtuu kouluiässä, mutta omien havaintojeni mukaan myös valitettavan usein työpaikoilla ja muissa tilanteissa missä ihan aikuisiakin ihmisiä kokoontuu yhteen). Kuitenkin, vaikka näen, että sen "kömmähdyksen" tehnyt (kaikillehan meille niitä sattuu) ottaa siinä hetkessä lämmöllä vastaan yritykseni sivuuttaa hienotunteisesti hänelle selkeästi kiusallinen tilanne niin näissäkään asioissa en ole vastaavasti kokenut tilanteiden menevän omalla kohdallani. Päinvastoin nämä samat ihmiset voivat olla juuri niitä, jotka kovaan ääneen päivittelevät omaa tai jonkun muun kömmähdystä jopa ilkkuen asialla.

Joku saattaa ajatella, että olen kovin herkkänahkainen. Ei se mielestäni ole sitä. En vain ymmärrä miksi toiselle ihmiselle ei voi yrittää aikaansaada hyvää mieltä ja olla avuksi. Ei sitä tarvitse kuitenkaan tehdä oman itsensä kustannuksella. Tarkoitan, että vaikka olenkin empaattinen ja kiltti niin en kuitenkaan anna kenenkään käyttää itseäni kynnysmattona (sitäkin on kyllä valitettavasti yritetty). Tuntuu vain, että aito ystävällisyys ja auttaminen toisia kohtaan on nykyään niin marginaalista. Kokeeko joku muukin olevansa muinaisjäännös.