Laskin viime yönä ennen nukahtamistani kaikki mieheni, joiden kanssa olen ollut...
En edes meinannut muistaa kaikkia miehiä, joiden kanssa olen vähintään halaillut ja suudellut, ja jos suoraan sanotaan, en edes ehtinyt kaikkia laskea, koska nukahdin kesken funtsaamisen. Ajattelin vaan, että olenpa tosiaan ollut melkoisen "villi" nuorempana naisena ja ennen nykyistä aviomieheni kuvioon mukaan tulemista.
Seurustelinkin joidenkin miesten kanssa jonkin aikaa, kunnes sitten ei kemiat oikein mun puoleltani kohdanneet, ja jutut panin poikki. Sitten kun nykyinen mieheni ilmaantui paikalle, niin se olikin sitten meno jne.
Nyt kun jo lapsemme ovat kasvaneet ajat sitten aikuisiksi, ja kasvatustehtävä suoritettu, ja heillä on omat parisuhteensa ja perheensä kotineen, niin jotenkin vaan tuntuu oudolta, että mä en meinannut löytää sitä ns. oikeaa tai tiedä sitten onko tuokaan oikea, mutta onhan tässä jo vuosihääpäiviä vietelty vuosikymmenien ajan, niin mietin vaan, että onkohan muillakin naisilla niin paljon säätöjä nuoruudessaan kuten mulla oli, sillä jotkut naisethan löytävät elämäntoverinsa jo kouluaikana ja seurustelevat yhden ja saman kanssa vuosikausia, ja sitten avoliitossa tai avioliitossa ja lapset jne.
Ajattelin vaan taaksepäin elämääni ja nuoruuttani, että jos ja kun en olisi joutunut muuttamaan lapsuudenperheeni mukana toiselle paikkakunnalle herkässä iässä, niin ehkä minullekin olisi voinut käydä niin, että olisin jatkanut seurusteluani nuoruuteni ihastuksen kanssa, ja olisimme perustaneet perheen jne.
Turhaanhan on menneitä miettiä, koska se mitä on tapahtunut, ei voi enää muuksi muuttaa.
Mitenkäs teillä muilla on mennyt parisuhteissanne kuviot?
Kommentit (33)
Vierailija kirjoitti:
Olen viisikymppinen. Olen ollut kahdeksan miehen kanssa, joista kaksi on ollut aviomiehiäni.
Niin, että kainet se on ihan normaalia, että nuorena haku on päällä, ja niitä kokeilusuhteita on ennen kuin napsahtaa kunnolla kohdalle. Mutta mä en ole kertaakaan eronnut avioliitosta tai avoliitosta, en ole niin pitkälle aikoinaan suhteissani mennyt ennen tätä nykyistä parisuhdettani, joka johti aikoinaan avioliittoon. Suurin syy siinäkin oli lapset. Olisin toisaalta halunnut jatkaa avoliitossakin, enkä mennä vihille, mutta näin jälkeen päin katsottuna, niin ehkä oli paras ratkaisu mennä avioliittoon.
Olen näet jo yli kuusikymppinen nainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen viisikymppinen. Olen ollut kahdeksan miehen kanssa, joista kaksi on ollut aviomiehiäni.
Niin, että kainet se on ihan normaalia, että nuorena haku on päällä, ja niitä kokeilusuhteita on ennen kuin napsahtaa kunnolla kohdalle. Mutta mä en ole kertaakaan eronnut avioliitosta tai avoliitosta, en ole niin pitkälle aikoinaan suhteissani mennyt ennen tätä nykyistä parisuhdettani, joka johti aikoinaan avioliittoon. Suurin syy siinäkin oli lapset. Olisin toisaalta halunnut jatkaa avoliitossakin, enkä mennä vihille, mutta näin jälkeen päin katsottuna, niin ehkä oli paras ratkaisu mennä avioliittoon.
Olen näet jo yli kuusikymppinen nainen.
Dn minäkään eronnut. Jäin kylläkin leskeksi. T: se viisikymppinen
oon ollut yhdynnässä 5 miehen kanssa,
pussaillut tms edellisten lisäksi n tusinan kanssa joista 2 naisia ja neljä mm. molemmat naiset täysin kaveripohjalta.
olen 56 v. 1. avioliitto 21 v, nykyinen 10v.
En pysty sanomaan. Seksikumppaneita ehkä joku 100, seurustelukumppaneita n. 30, avopuolisoita 10, aviomiehiä 1.
Vierailija kirjoitti:
En pysty sanomaan. Seksikumppaneita ehkä joku 100, seurustelukumppaneita n. 30, avopuolisoita 10, aviomiehiä 1.
Siinä ei ole kerennyt juuri housuja pukemaan.
38, iso osa yhdenyönjuttuja ja lyhyitä suhteita ikävuosilta 23-28. Tarkan lukeman tiedän, kun kirjoitin silloin nimet muistiin. Ekan kanssa olin avoliitossakin, nro 20 jotain on mun kaveri edelleen ja 38 kanssa avoliitto ja lapsi. Yhden kanssa olen tehnyt autokauppaa pariin kertaan myöhempinä vuosina.
Nyt olen 48v.
En muista kuinka monta miestä minulla on ollut yhteensä, satoja kuitenkin. Alettiin tapailemaan mieheni kanssa parikymppisinä, mutta en ole ikinä oppinut sanomaan ei isoille miehille.
Jaa, minä lasken lampaita. T. A. Vilenius
Pussaillut olen kahden miehen kanssa, seksiä harrastanut vain lasteni isän kanssa. Nyt kun olen 30-vuotiaana sinkku, niin tuskin harrastan enää kenenkään kanssa. Ei siksi etten saisi ketään miestä, vaan kun en halua. En ole koskaan ollut kiinnostunut seksistä ja nyt kun ei tarvitse esittää niin mitäpä sitä itseään samaan soppaan enää pistämään.
Kolmen kanssa seurustellut vakavasti, joista pisin suhde 16 vuotta. Opiskeluaikoina ensirakkauden jälkeen olin todella villi ja miehiä riitti ihan liikaa. Taisin olla jonkin sortin seksiaddikti silloin. Onneksi se vaihe meni kuitenkin ohi.
Musta olisi kanala ajatus että olisin mennyt naimisiin ensirakkauteni kanssa, me oltiin ihan kakaroita ja kumpikin on kasvanut ja muuttunut ihmisinä niin paljon etten usko että liito olisi kestänyt edes kolmekymppiseksi saakka.
Mä olen ollut sängyssä ehkä 30 miehen kanssa, suudellut varmaan sataa, en tiedä, en ole koskaan laskenut. Seksikumppanit ikävuosien 16-35-välillä, pussailut 13-35. Noista seksikumppaneista muutama on ollut yhden yön juttuja, muut pidempää säätöä tai seurustelua.
Avopuolisoita yksi ja hänestä tuli sittemmin aviomies. Ensi kuussa juhlitaan 12-vuotishääpäivää.
Ei kaduta eikä hävetä, seksi on kivaa ja siihen on oikeus sinkullakin.
N50
Olen tainnut pussata alaikäisenä 2 eri miestä. Sängyssä käynyt pyöreät 0 kertaa.
Hassua tässä on se, että vaikka olen hetero, niin olen pussannut varmaan 20 eri naista :D Nuorena olin vähän villimpi.
Hmm, yhdenyön juttuja on takana 4 kpl, pitkiä parisuhteita 2 kpl, lyhyitä seurustelusuhteita (joistain kuukausista muutamaan vuoteen) 3kpl. Tämän lisäksi olen suudellut kait vain yhden miehen kanssa?
Eli 9 kanssa ollut intiimisti ja ikää on 37v. Nyt sinkku.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En pysty sanomaan. Seksikumppaneita ehkä joku 100, seurustelukumppaneita n. 30, avopuolisoita 10, aviomiehiä 1.
Siinä ei ole kerennyt juuri housuja pukemaan.
Oikein hyvin on ehtinyt. 25 vuotta on pitkä aika, ehtii siinä seksiäkin harrastamaan :) Kivaa on ollut, mitään en kadu enkä koskaan ole pettänyt.
Mä en enää muista mun lukemaa, joskus vielä muistin nimet tai naamat edes hämärästi mut nyt mulla ei oo enää mitään havaintoa. Ikävuosina 16-25 oli joku 30 tyyppii ehkä?? Sit tapasin mun avomiehen.
N33
Mitäpä noita laskemaan, eikä niitä kaikkia edes muistakaan.
.Hurjaa aikaa oli 15-30vuotiaaksi saakka.
Sitten rauhoituin, kun tapasin avopuolisoni.
Uskollinen olen ollut koko 24vuotisen liiton ajan.
Siis kuka muistaa ja laskee tilanteet, joissa on halannut tai pussannut jotain? Olen halannut miespuolista pomoanikin tämän syntymäpäivänä eikä se ollut kuin onnitteluhalaus.
Itse olen seurustellut vain yhden kerran ja sen saman miehen kanssa menin sitten naimisiin. Yhdessä ollaan vieläkin. Nainen, 56 vuotta
6 kumppania, joista 2 yhdenyön juttua, 2 jäi seurusteluun ja kahdesta tuli aviomies. Tähän jää. Olen 42.
Olen viisikymppinen. Olen ollut kahdeksan miehen kanssa, joista kaksi on ollut aviomiehiäni.