Laskin viime yönä ennen nukahtamistani kaikki mieheni, joiden kanssa olen ollut...
En edes meinannut muistaa kaikkia miehiä, joiden kanssa olen vähintään halaillut ja suudellut, ja jos suoraan sanotaan, en edes ehtinyt kaikkia laskea, koska nukahdin kesken funtsaamisen. Ajattelin vaan, että olenpa tosiaan ollut melkoisen "villi" nuorempana naisena ja ennen nykyistä aviomieheni kuvioon mukaan tulemista.
Seurustelinkin joidenkin miesten kanssa jonkin aikaa, kunnes sitten ei kemiat oikein mun puoleltani kohdanneet, ja jutut panin poikki. Sitten kun nykyinen mieheni ilmaantui paikalle, niin se olikin sitten meno jne.
Nyt kun jo lapsemme ovat kasvaneet ajat sitten aikuisiksi, ja kasvatustehtävä suoritettu, ja heillä on omat parisuhteensa ja perheensä kotineen, niin jotenkin vaan tuntuu oudolta, että mä en meinannut löytää sitä ns. oikeaa tai tiedä sitten onko tuokaan oikea, mutta onhan tässä jo vuosihääpäiviä vietelty vuosikymmenien ajan, niin mietin vaan, että onkohan muillakin naisilla niin paljon säätöjä nuoruudessaan kuten mulla oli, sillä jotkut naisethan löytävät elämäntoverinsa jo kouluaikana ja seurustelevat yhden ja saman kanssa vuosikausia, ja sitten avoliitossa tai avioliitossa ja lapset jne.
Ajattelin vaan taaksepäin elämääni ja nuoruuttani, että jos ja kun en olisi joutunut muuttamaan lapsuudenperheeni mukana toiselle paikkakunnalle herkässä iässä, niin ehkä minullekin olisi voinut käydä niin, että olisin jatkanut seurusteluani nuoruuteni ihastuksen kanssa, ja olisimme perustaneet perheen jne.
Turhaanhan on menneitä miettiä, koska se mitä on tapahtunut, ei voi enää muuksi muuttaa.
Mitenkäs teillä muilla on mennyt parisuhteissanne kuviot?
Kommentit (33)
Rehellisesti sanottuna en edes muista kaikkia seksikumppaneitani. Paljon niitä on ollut silloin kun olin 15-23v, ehkä 100? Tämä luku on kyllä ihan hatusta heitetty, en jaksa ajatella niin kauas menneisyyteen... Tämän jälkeen oli pari vuotta rauhallisempaa ja aviomieheni taisin tavata kun olin 25, sen jälkeen ei ole ollut muita.
Nyt on kyllä vaikea nähdä ap:n ongelmaa. Eli hän kelaa vanhana sitä, ettei nuoruudessa vakiintunut heti? Mutta kuitenkin kokeilujen jälkeen löysi hyvän puolison. Tuohan kuulostaa ihan hyvältä stoorilta.
Ihan ilman gallupeja voi sanoa, että jollain naisilla on ollut yhtä paljon säätöjä, joillain vähemmän - toisilla taas enemmän ja jotkuu säätää läpi elämän. Miksi itseään vertailemaan?
Jotkut laskee sonneja, minä olen laskenut aina vain lampaita.
En nyt kirjaa ole pitänyt, mutta tokihan niin vähäisen määrän muistaa.
Eli: 20 naista olen maannut, 38:aa pussaillut, yhden nainut. Naitu oli viides jonka kanssa maannut ja 13. jonka kanssa pussaillut.
Nyt olen 40v ja yksin. Naisille kelpaamaton.
Minulla on ollut useita satoja seksikumppaneita. Sinkku olen elämässäni maksimissaan viikon. Viimeinen suhde 17 v. Tämän suhteen aikana ei ole ollut muita viimeisen 15 v. aikana. N55
Vierailija kirjoitti:
S 8iis kuka muistaa ja laskee tilanteet, joissa on halannut tai pussannut jotain? Olen halannut miespuolista pomoanikin tämän syntymäpäivänä eikä se ollut kuin onnitteluhalaus.
Itse olen seurustellut vain yhden kerran ja sen saman miehen kanssa menin sitten naimisiin. Yhdessä ollaan vieläkin. Nainen, 56 vuotta
Ap. korjaa aloitustaan, sillä tarkoitin aloituksessani seksuaalista kanssakäymistä, joka sisältää myös yhden illan jutut, jotka eivät välttämättä ole johtaneet yhdyntään saakka, vaan vain läheiseen hellimiseen keskenään jutellen niitä ja näitä esim. ravintolaillan tanssien päätteeksi. Saattohoidot kotiovelle tai koukkaamiset vastapuolen kotona jatkoilla. Vakaasti uskovaisethan eivät tuonkaltaiseen alkoholihuuruiseen toimintaan edes syyllisty. Sehän on huoraamista uskovaisten piireissä.
Täytyy kyllä myöntää, etten edes muista kaikkien kohtaamieni miesten kasvoja kunnolla, joiden kanssa on tullut aikoinaan ennen avioliittoani ja nykyistä kumppaniani muhinoitua enemmän tai vähemmin seksuaalisesti. Useimmiten olin niin päihtynyt, että silläkin oli osuutta asiaan, etten niin tarkasti muista edes, ja parempikin niin, etten muista.
Nainenhan haukutaan huoraksi jokatapauksessa, jos nainen uskaltaa vilkaistakkaan esim. avioliitossa eläessään jotain toista miestä kuin omaansa "sillä silmällä"
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
S 8iis kuka muistaa ja laskee tilanteet, joissa on halannut tai pussannut jotain? Olen halannut miespuolista pomoanikin tämän syntymäpäivänä eikä se ollut kuin onnitteluhalaus.
Itse olen seurustellut vain yhden kerran ja sen saman miehen kanssa menin sitten naimisiin. Yhdessä ollaan vieläkin. Nainen, 56 vuotta
Ap. korjaa aloitustaan, sillä tarkoitin aloituksessani seksuaalista kanssakäymistä, joka sisältää myös yhden illan jutut, jotka eivät välttämättä ole johtaneet yhdyntään saakka, vaan vain läheiseen hellimiseen keskenään jutellen niitä ja näitä esim. ravintolaillan tanssien päätteeksi. Saattohoidot kotiovelle tai koukkaamiset vastapuolen kotona jatkoilla. Vakaasti uskovaisethan eivät tuonkaltaiseen alkoholihuuruiseen toimintaan edes syyllisty. Sehän on huoraamista uskovaisten piireissä.
Siis en tarkoittanut aloituksessani mitään ns. syntymäpäiväonnitteluhalauksia tms.
Ap.
Tuohan on ihan hyvä tilanne.
Mietin itseäni. Jos kaikki pusuttelutkin lasketaan mukaan, riittävät yhden käden sormet silti laskemiseen. Olisi kannattanut varmaan kokeilla enemmän ja hakea vielä sopivampaa eikä vakiintua niin nopeasti. Nyt sitten nelikymppisenä tuli ero.
Nykyinen puolisoni on toinen ihminen, johon olen elämässäni sitoutunut. Edellinen liitto päättyi 1990-luvun alussa, nykyisen puolison tapasin 2014 ja yhteen muutimme noin neljä vuotta myöhemmin.
Vähintään vuoden jatkuneita seurustelusuhteita on ollut kolme: noin puolentoista vuoden ensirakkaus, joka alkoi yläasteiässä; puolentoista vuoden suhde yh-vanhempaan, kun molemmilla oli kouluikäiset lapset ja noin neljän vuoden suhde siinä vaiheessa, kun oma lapseni muutti pois kotoa (toisen osapuolen lapsi oli jo muuttanut).
Muutaman kuukauden suhteita en jaksa laskea. Seksikumppaneita laskin kunnes 80 tuli täyteen, sen jälkeen on tullut vielä muutama mukaan lukien nykyinen puolisoni. Jos määrä kuulostaa isolta, niin kannattaa muistaa, että se on tullut reilun 40 vuoden aikana ja niihin vuosiin on sisältynyt pitkiä sinkkujaksoja sekä ennen avioliittoani että avioeroni jälkeen ennen nykyisen puolison tapaamista.
Vasta oli jossain iltapäivälehdessä kysely seksikumppaneiden määrästä, minun ikäryhmässä keskiarvo taisi olla 6, joten olin vähän että hupsista..
Aviomies on mies nro 22, eikä luku siis ole hänen jälkeen kasvanut 😉 ja tapasin hänet 22-vuotiaana. Kesällä on 20 vuotishääpäivä.
En omasta mielestä viettänyt mitenkään hurjan villiä nuoruutta, neitsyys meni 16v iässä ja seurustelusuhteet laskettiin viikoissa tai kuukausissa, ei vuosissa. Jokunen yhden illan juttukin mahtui mukaan, kantapään kautta opittu ettei ole mun juttu eikä kannata juoda liikaa 🤦♀️ En nyt varsinaisesti kadu mitään, toki luku näyttää suurelta kun keskiarvoihin vertaa mutta voin kyllä sanoa että kaikki itsekunnioitus on kyllä säilynyt.
Nykyisessä liitossa siis 100% uskollinen koko 23 vuoden ajan, kai tuo kokemuspohjan kerääminen auttanut ettei tarvi miettiä millaista ois jonkun muunkin kanssa tai onko ruoho vihreämpää aidan toisella puolella. Äärimmäisen tyytyväinen ettei olla seurusteltu teinistä saakka, vaan esim ehtinyt elää yksin omassa asunnossa ennen yhteenmuuttamista ym.
N45