Kävin tänään itkemässä

"elämäni" surkeutta tuntemattomalle ihmiselle, pelastusarmeijan työntekijälle.
Alun perin ei ollut tarkoitus pillittää, vaan jutella asiallisesti, ja kysyä vinkkejä, mitä muutakin sisältöä elämässäni vois olla kuin ruokakaupassa käynti.
Itkuhan siinä silti heti tuli. Olen ypöyksin maailmassa.