Lue keskustelun säännöt.
Valaiskaa minua nuoret eläkeläiset
08.02.2021 |
Nythän on niin, että olen ulalla tästä ilmiöstä.
Millaisia syitä teillä kaksi- ja kolmekymppisillä on elämässänne, että olette eläkkeellä?
Mitä kaikkea on tapahtunut? Näetkö hidastakaan ulospääsyä? Onko kaikki työelämä liian vaativaa?
Kun aiheesta lueskelee, tuntuu, että oikeat syyt jää piiloon. Haluaisin tästä realistisemman kuvan. Sympatiseeraan teitä kyllä.
Kommentit (42)
Minulla oli väkivaltainen lapsuus (vanhemmat olivat todella ankaria) ja epäilen kaiken johtuvan siitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole kovinkaan vahvasti perillä asiasta, mutta pysyvästi eläkkeellä olevia nuoria aikuisia taitaa olla melko vähän?
Enemmän nuo ovat määräaikaisia.
24v mies ja eläkkeellä masennuksen takia.
0ma poikani, 17 v., on pysyvällä eläkkeellä. Vaikea kehitysvamma ja autistiset piirteet. Osa nuorista eläkeläisistä on näitäkin.
Työkyvyttömyyseläke myönnetään lain mukaiseksi todetun työkyvyttömyyden perusteella. Työkyvyttömyyseläkettä ei myönnetä diagnoosin perusteella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hitaasti ja varmasti opiskelu kuulostaa todella hyvälle. Eikö jonkin yhdistyksen kautta löytyisi keskusteluapua lisää? ap
Vierailija kirjoitti:
Hitaasti ja varmasti opiskelu kuulostaa todella hyvälle. Eikö jonkin yhdistyksen kautta löytyisi keskusteluapua lisää? ap
Juu tukinetin kautta saa puoleksi vuodensi tukihenkilön, mutta sillä kestää vastata.
Mutta toivon, että saan apua. Myös Sekasin chattia olen käyttänyt
T numero 2.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ajattelinkin, että väkivaltataustaa ja vanhempien holtittomuutta varmaan löytyy ehkä useammaltakin. Meille kaikille on varmasti tuttua, että lapsena laitetaan ruotuun ja väheksytään esimerkiksi luovuuden käytöstä. Reaktiona on tietysti vetäytyä hiljaiseksi ja suojaan ja alkaa vielä vuosien myötä itse vain vahvistamaan isän tai äidin ankaraa ääntä sisällään. Toivottavasti saat käännettyä sisäisen äänesi lempeäksi ja kannustavaksi vaikka taideterapian avulla.
Vierailija kirjoitti:
Työkyvyttömyyseläke myönnetään lain mukaiseksi todetun työkyvyttömyyden perusteella. Työkyvyttömyyseläkettä ei myönnetä diagnoosin perusteella.
Totta. Mutta lääkäri tarvitsee kuitenkin diagnoosin, johon perustaa työkyvyttömyyden. Eli totta kai diagnoosi tarvitaan, ja siitä se lähtee. Läääkäri toteaa työkyvyttömyyden pohjautuen sairauteen, johon on tietysti annettava diagnoosi. Ilman diagnoosia ei työkyvyttömyyttä voida todeta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sydänvika.
Työelämästä kysely lähinnä ärsyttää, sillä se ei ole ensimmäisenä edes mielessäni, vaan oma vointini ja perusasioissa jaksamiseni.
Jos joskus pystyn, minulla on kyllä pienyritysidea.
Kiitos näistä tarinoista. Kysyin tästä siksi, että osaan itse suhtautua nuorena eläköityneisiin, koska heitä on tuttavapiirissäkin ja muutenkin yhä enemmän. Varmasti ahdistaa jos udellaan työelämästä, enkä aio itse kuulua tällaisiin tenttaajiin. Kun itse sairastelin, minulle oli tärkeää muistuttaa itselleni, että solu solulta paranen ja pitää tähtäimessä esimerkiksi juuri pientä yritysideaa, kuten yhdellä kirjoittajallakin. Ajattelin koko ajan, että tämä elämä on luonteeltaan sellanen paikka, jossa tehdään asioita, vaikkei ne suunnitellusti onnistukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vähän mietityttää tuo masennuksen takia parikymppisenä eläkkeelle jääminen. Tekeekö hyvää masennukselle jäädä neljän seinän sisälle? Luulisi että päinvastoin.
Sairastuin todella vakavasti fyysiseen sairauteen ollessani 27 v, ei mt-ongelmia edelleenkään. Jouduin viettämään kuukausia eri sairaalajaksoissa ja sen päälle pari vuotta eri kuntoutuksissa. Pysyvä vammautuminen ei ole mitään herkkua, monisairaana vammaisena mitään edes hidasta ulospääsyä (outo ilmaisu) ei ole. Selviän jotenkin eri apuvälineiden kanssa, en kyllä usko että kukaan työnantaja olisi minusta enää kiinnostunut kun terveitä työnhakijoita on mistä valita.
Työkyvyttömyyseläkkeen aikana olen jopa pari lisädiagnoosia saanut, eliniänodote ei ole päätähuimaava. Hidasta kitumista tämä on, olen syystä syrjäytynyt kun en jaksa ihmisten uteluita ja turhia neuvoja enää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vähän mietityttää tuo masennuksen takia parikymppisenä eläkkeelle jääminen. Tekeekö hyvää masennukselle jäädä neljän seinän sisälle? Luulisi että päinvastoin.
Olen 37v ja ollut vakavasti masentunut yli 20 vuotta. En ole ollut missään "neljän seinän sisällä" - on paljon muutakin kuin työ jota voi tehdä. Olin pari vuotta 10v sitten ns väkisin töissä, romahdin sen jälkeen täysin. Mulla on kuitenkin kaksi lasta ja vanhemmuus sujuu hyvin, sitäkin on syynätty ja hyvä niin. Äitinä olen jaksava ja motivoitunut. Tukiverkko on tosi pieni mutta olemassa kuitenkin, nykyään minulla on myös parisuhde ja pystyn hiukan ylläpitämään ystävyyssuhteita. Masennus ei monella välttämättä näy mitenkään päällepäin. Tosi moni olettaa minun olevan vain työtön. Se on ihan ok mulle.
Juuri lääkäri taas totesi että voimavarat eivät riitä muuhun kuin perheen pyörittämiseen. Lapset voivat hyvin ja pärjäävät hyvin koulussa ja ongelmia ei ole ollut. Pysyvää eläkettä en ole vielä saanut mutta pitkiä jaksoja kyllä. Hoitoakaan en enää saa koska en oletettavasti kuntoudu, itekseen pitää pärjäillä. Lääkitys on. Harrastan voimavarojen mukaan liikuntaa ja kirjallisuutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vähän mietityttää tuo masennuksen takia parikymppisenä eläkkeelle jääminen. Tekeekö hyvää masennukselle jäädä neljän seinän sisälle? Luulisi että päinvastoin.
Olen 37v ja ollut vakavasti masentunut yli 20 vuotta. En ole ollut missään "neljän seinän sisällä" - on paljon muutakin kuin työ jota voi tehdä. Olin pari vuotta 10v sitten ns väkisin töissä, romahdin sen jälkeen täysin. Mulla on kuitenkin kaksi lasta ja vanhemmuus sujuu hyvin, sitäkin on syynätty ja hyvä niin. Äitinä olen jaksava ja motivoitunut. Tukiverkko on tosi pieni mutta olemassa kuitenkin, nykyään minulla on myös parisuhde ja pystyn hiukan ylläpitämään ystävyyssuhteita. Masennus ei monella välttämättä näy mitenkään päällepäin. Tosi moni olettaa minun olevan vain työtön. Se on ihan ok mulle.
Juuri lääkäri taas totesi että voimavarat eivät riitä muuhun kuin perheen pyörittämiseen. Lapset voivat hyvin ja pärjäävät hyvin koulussa ja ongelmia ei ole ollut. Pysyvää eläkettä en ole vielä saanut mutta pitkiä jaksoja kyllä. Hoitoakaan en enää saa koska en oletettavasti kuntoudu, itekseen pitää pärjäillä. Lääkitys on. Harrastan voimavarojen mukaan liikuntaa ja kirjallisuutta.
Tarkennan vielä että emme siis elä millään paheksumillanne sossutuilla (jotka minusta ovat tosi hyvä juttu ja tarpeen) vaan työkyvyttömyyseläkkeelläni sekä asumistuella jota pienituloiset työssäkäyvätkin saavat.
Vierailija kirjoitti:
Sydänvika.
Työelämästä kysely lähinnä ärsyttää, sillä se ei ole ensimmäisenä edes mielessäni, vaan oma vointini ja perusasioissa jaksamiseni.
Jos joskus pystyn, minulla on kyllä pienyritysidea.
Kyllä, olen samaa mieltä, vielä kun sairaus ei näy ulkokuoressa niin ärsyttää jopa lääkäreiden kysymykset työelämästä, siis joo, milloin vaan vaihtaisin sairaudet pois ja menisin töihin jos edes mahdollista.
Vierailija kirjoitti:
Vähän mietityttää tuo masennuksen takia parikymppisenä eläkkeelle jääminen. Tekeekö hyvää masennukselle jäädä neljän seinän sisälle? Luulisi että päinvastoin.
Tässä on varmaan kyse sukupolvieroista. Aiemmin ihmisille työ oli kunnia-asia ja kattoi valtaosan elämästä ja sosiaalisuudesta. Nämä ihmiset kuvittelevat, että jos ei ole työtä, ihminen on sitten vaan 24/7 kotona neljän seinän sisällä kököttämässä. Todellisuudessahan asia ei ole näin.
Nykyajan työelämä on erittäin raadollista, ja moni herkempi palaa loppuun jopa osa-aikatöissä. Työhyvinvointi on heikolla tolalla monella työpaikalla, ja kiireen ja huonojen työolojen lisäksi työntekijät kärsivät huonosta johtamisesta, huonosta työilmapiiristä, kiusaamisesta yms. Entisten aikojen kevyet puuhastelut ja jutustelu ja ystävystyminen työkavereiden kanssa ovat monissa paikoissa historiaa. Nyt tapellaan väsymyksestä puolikuolleina verissäpäin työkavereita vastaan, ja silti palkka voi olla niin pieni, että ei tule edes toimeen ilman tukia.
Työelämästä poisjääminen taas mahdollistaa sen, että ihminen voi rauhoittua ja toipua. Stressi ja jatkuva paine sekä kiusaaminen eri muodoissa heikentää sekä fyysistä, että psyykkistä terveyttä. Kun tällaisesta ympäristöstä pääsee eroon, alkaa olo pikkuhiljaa helpottua. Kotoa voi lähteä metsään kävelylle, tutustua ihmisiin netissä tai livenä, harrastaa, lukea, tehdä rauhassa ruokaa ja leipoa, hankkia lemmikin, tavata sukulaisia, haaveilla, opiskella (ei tarkoita koulua, vaan omatoimista opiskelua esim. netistä) itseään kiinnostavia asioita ja vaikka mitä.
Oma arvioni on, että valtaosa mielenterveyssyistä eläkkeellä olevista on itseasiassa ihan normaaleja ihmisiä, joilla on vain matalampi toleranssi kaltoinkohtelulle. Jos heitä olisi alusta alkaen kohdeltu hyvin ja pidetty vaatimukset kohtuullisina, ei heillä olisi minkäänlaisia ongelmia olla työelämässä. Mutta koska tämä yhteiskunta on päätetty rakentaa vinoutuneeksi ja tehokkaaksi, niin kolikon kääntöpuolelta löytyy sitten enenevissä määrin ihmisiä, jotka eivät enää jaksa.
Vierailija kirjoitti:
Sairastuin todella vakavasti fyysiseen sairauteen ollessani 27 v, ei mt-ongelmia edelleenkään. Jouduin viettämään kuukausia eri sairaalajaksoissa ja sen päälle pari vuotta eri kuntoutuksissa. Pysyvä vammautuminen ei ole mitään herkkua, monisairaana vammaisena mitään edes hidasta ulospääsyä (outo ilmaisu) ei ole. Selviän jotenkin eri apuvälineiden kanssa, en kyllä usko että kukaan työnantaja olisi minusta enää kiinnostunut kun terveitä työnhakijoita on mistä valita.
Työkyvyttömyyseläkkeen aikana olen jopa pari lisädiagnoosia saanut, eliniänodote ei ole päätähuimaava. Hidasta kitumista tämä on, olen syystä syrjäytynyt kun en jaksa ihmisten uteluita ja turhia neuvoja enää.
Toivon kaikkea hyvää elämääsi!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vähän mietityttää tuo masennuksen takia parikymppisenä eläkkeelle jääminen. Tekeekö hyvää masennukselle jäädä neljän seinän sisälle? Luulisi että päinvastoin.
Olen 37v ja ollut vakavasti masentunut yli 20 vuotta. En ole ollut missään "neljän seinän sisällä" - on paljon muutakin kuin työ jota voi tehdä. Olin pari vuotta 10v sitten ns väkisin töissä, romahdin sen jälkeen täysin. Mulla on kuitenkin kaksi lasta ja vanhemmuus sujuu hyvin, sitäkin on syynätty ja hyvä niin. Äitinä olen jaksava ja motivoitunut. Tukiverkko on tosi pieni mutta olemassa kuitenkin, nykyään minulla on myös parisuhde ja pystyn hiukan ylläpitämään ystävyyssuhteita. Masennus ei monella välttämättä näy mitenkään päällepäin. Tosi moni olettaa minun olevan vain työtön. Se on ihan ok mulle.
Juuri lääkäri taas totesi että voimavarat eivät riitä muuhun kuin perheen pyörittämiseen. Lapset voivat hyvin ja pärjäävät hyvin koulussa ja ongelmia ei ole ollut. Pysyvää eläkettä en ole vielä saanut mutta pitkiä jaksoja kyllä. Hoitoakaan en enää saa koska en oletettavasti kuntoudu, itekseen pitää pärjäillä. Lääkitys on. Harrastan voimavarojen mukaan liikuntaa ja kirjallisuutta.
Tarkennan vielä että emme siis elä millään paheksumillanne sossutuilla (jotka minusta ovat tosi hyvä juttu ja tarpeen) vaan työkyvyttömyyseläkkeelläni sekä asumistuella jota pienituloiset työssäkäyvätkin saavat.
Sossutukia nekin ovat, varsinkaan kun sinulle ei ole ehtinyt työeläkettä kertymään.
Olen nainen, 26v ja määräaikaisella eläkkeellä ollutnnyt 2v. Minulla on skitsoaffektiivinen psykoosisairaus. Maniavaiheessa olen holtiton.
Olen kuitenkin opiskellut hitaasti mutta varmasti ja hartain toiveeni on kuntoutua työelämään. Mutta apuna vain lääkkeet ja keskusteluapua saa kerran kuussa vain...