Gymi Redi hehkuttaa maskitonta tilaa
Fbssä pisti hiukan silmään lasten kuntoklubin päivitys siitä kuinka heillä ei aikuiset käytä maskeja ja 14 tyyppiä tykännyt päivityksestä. Mitä tykättävää siinä mahtaa olla varsinkin nyt muuntoviruksen aikana?
Kommentit (17)
En siis ymmärrä miksi juuri nyt pitää jumpata lasten kanssa paikassa jossa on myös muita täysin vieraita aikuisia. Sitten niiden välinpitämättömien lasten vanhemmat käyvät töissä, sisarukset koulussa tartuttavat työkaverit ja luokkakaverit. Ei siinä turvavälit auta mitään jos on tunnin samassa tilassa muuntoviruksen kanssa.
AP
Voisiko miinustajat kertoa, ihan rehellisesti en ymmärrä 😄
AP
Jos katsoo sitä postausta niin siinä hehkutetaan että turvavälien takia ei tarvita maskia.
Ja ihan yleisellä tasolla kaikki eivät vain halua lähteä mukaan tähän maskiteatteriin.
Se omistaja on facessa koronakriittisten yrittäjien ryhmässä ja ylpeänä paukuttelee henkseleitä, että meillä aikuisiakin rohkaistaan riisumaan maskit.
En todellakaan veisi lapsia moiseen koronalinkoon.
Sairaanhoitajana näkee ihan tarpeeksi koronaan sairastuneita.
Twitterissä yrittäjä kirjoittaa näin:
Meillä hymyt näkyvät ja henki kulkee. Ethän peitä kasvojasi tai osaa niistä tiloissamme - näin luomme jatkossakin turvallisen ja terveellisen ympäristön lapsille, nuorille ja aikuisille. ♥️ #lapsenoikeudet #terveys #liikunnanilo #elämä #lastenliikunta #kasvatus https://t.co/EcJdDE5Zb5
Maskiteatteria meillä on siellä sairaalassa joka päivä, kun toopet ei usko. Tiede on niin vaikeaa, kun pitäis osata lukea. Mieheni on lääkäri, molemmat vanhemmat toimittajia.
Huvittaa nämä, jotka eivät usko journalismiin, tieteeseen tai lääketieteeseen!
Eli tämä on joku virallinen Gymin linjaus? Ja onko oikeasti koronakriittisten yrittäjien ryhmä fbssä, miten ne eivät ole menneet jo konkurssiin? Joku ”koronakriittinen” merkki olis näille hyvä ettei vahingossakaan tule tuettua noin sairasta huuhaata.
AP
Koronakriittisten yrittäjien ryhmään kuuluu hyvonvointiyrittäjiä, parturi-kampaajia, verkostomarkkinoijia, uskomushoitajia ja muuta huonosti koulutettua väkeä, joiden business kärsii koronasta.
Uskovat salaliittoihin, big pharmaan, great resettiin ja QAnon hyvinvointishittiin.
Kuten muidenkin defenssien kohdalla voidaan todeta, kieltäminen on hyödyllinen toimintatapa oikeassa paikassa. Traumaattisten kokemusten keskellä kieltäminen toimii usein ensimmäisenä vaiheena, jolloin sen tarkoitus on antaa mielelle aikaa kerätä voimavaroja tilanteen kohtaamiseen. Optimi tilanteessa kielletty asia alkaa nousta tietoisuuteen nopeudella joka on yksilön psyykelle sopiva.
Toisinaan kielletty asia pyritään pitämään tiedostamattomassa. Koska elämä tuo eteemme tilanteita jotka muistuttavat kielletystä asiasta, joudumme kohtaamaan sen luomaa jännitettä. Tällöin muut defenssit ryhtyvät usein tukemaan kieltämistä. Kielletyn asian herättämien tunteiden sijoittaminen toisiin ihmisiin (projektio/sijoittaminen) voi esimerkkinä auttaa meitä vähentämään jännitettä tällaisessa tilanteessa.
Kielletyn asian pitäminen tiedostamattomassa syö aina henkilön psyyken energiaa.
Pyörittävät mm. Kampaamoja ilman maskeja, koska korona on suuri vale.
En vähättele koronaa, silti suurin osa maskin käytöstä on teatteria. Omilla työpisteillä pidetään maskia mutta sitten voidaan syödä yhdessä ilman. Suurimmalla osalla ihmisistä ei ole käryä aseptisestä työskentelystä, joten maskeja käytetään miten sattuu.
Hengenvaarallista mennä kampaamoon, jossa ei välitetä koronasta. Jenkeissä joku suoertartuttajanainen sairastutti lähes 100 ihmistä ja pari kuolikin.
Vierailija kirjoitti:
Koronakriittisten yrittäjien ryhmään kuuluu hyvonvointiyrittäjiä, parturi-kampaajia, verkostomarkkinoijia, uskomushoitajia ja muuta huonosti koulutettua väkeä, joiden business kärsii koronasta.
Uskovat salaliittoihin, big pharmaan, great resettiin ja QAnon hyvinvointishittiin.
Kuten muidenkin defenssien kohdalla voidaan todeta, kieltäminen on hyödyllinen toimintatapa oikeassa paikassa. Traumaattisten kokemusten keskellä kieltäminen toimii usein ensimmäisenä vaiheena, jolloin sen tarkoitus on antaa mielelle aikaa kerätä voimavaroja tilanteen kohtaamiseen. Optimi tilanteessa kielletty asia alkaa nousta tietoisuuteen nopeudella joka on yksilön psyykelle sopiva.
Toisinaan kielletty asia pyritään pitämään tiedostamattomassa. Koska elämä tuo eteemme tilanteita jotka muistuttavat kielletystä asiasta, joudumme kohtaamaan sen luomaa jännitettä. Tällöin muut defenssit ryhtyvät usein tukemaan kieltämistä. Kielletyn asian herättämien tunteiden sijoittaminen toisiin ihmisiin (projektio/sijoittaminen) voi esimerkkinä auttaa meitä vähentämään jännitettä tällaisessa tilanteessa.
Kielletyn asian pitäminen tiedostamattomassa syö aina henkilön psyyken energiaa.
Pyörittävät mm. Kampaamoja ilman maskeja, koska korona on suuri vale.
Sinullakaan ei sitten ollut yhtään ainutta faktaa jolla kumoat haukkumiesi tahojen välittämien tietojen paikkansapitävyyttä. Osaat lytätä ja mitätöidä. Saavutushan sekin.
Joo itsekin kävin kampaajalla jolla ei ollut maskia. Varasin ja maksoin Timman kautta niin jäin kuitenkin, jälkeenpäin harmitti enkä uudelleen mene. Timmassakin olisi hyvä mainita ”maskiton kampaamo”
AP
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koronakriittisten yrittäjien ryhmään kuuluu hyvonvointiyrittäjiä, parturi-kampaajia, verkostomarkkinoijia, uskomushoitajia ja muuta huonosti koulutettua väkeä, joiden business kärsii koronasta.
Uskovat salaliittoihin, big pharmaan, great resettiin ja QAnon hyvinvointishittiin.
Kuten muidenkin defenssien kohdalla voidaan todeta, kieltäminen on hyödyllinen toimintatapa oikeassa paikassa. Traumaattisten kokemusten keskellä kieltäminen toimii usein ensimmäisenä vaiheena, jolloin sen tarkoitus on antaa mielelle aikaa kerätä voimavaroja tilanteen kohtaamiseen. Optimi tilanteessa kielletty asia alkaa nousta tietoisuuteen nopeudella joka on yksilön psyykelle sopiva.
Toisinaan kielletty asia pyritään pitämään tiedostamattomassa. Koska elämä tuo eteemme tilanteita jotka muistuttavat kielletystä asiasta, joudumme kohtaamaan sen luomaa jännitettä. Tällöin muut defenssit ryhtyvät usein tukemaan kieltämistä. Kielletyn asian herättämien tunteiden sijoittaminen toisiin ihmisiin (projektio/sijoittaminen) voi esimerkkinä auttaa meitä vähentämään jännitettä tällaisessa tilanteessa.
Kielletyn asian pitäminen tiedostamattomassa syö aina henkilön psyyken energiaa.
Pyörittävät mm. Kampaamoja ilman maskeja, koska korona on suuri vale.
Sinullakaan ei sitten ollut yhtään ainutta faktaa jolla kumoat haukkumiesi tahojen välittämien tietojen paikkansapitävyyttä. Osaat lytätä ja mitätöidä. Saavutushan sekin.
Minulla on enemmän faktoja kuin sinulla. Olen tutkijana yliopistolla ja minulla on koulutus lähdekritiikkiin ja tieteen arviointiin sekä riittävästi poliittista tietämystä että osaan arvioida mikä sylttytehdas on sinunkin uskomukset tuutannut eetteriin. Venäjän ja Ameriikan trolleilla on eri valheet...
Kiva olisi tietää mitä Redin johto ajattelee tästä. Huonoa mainosta kauppakeskukselle, jossa muutenkaan ei käy juuri kukaan.
Mikä on lasten sisäliikuntapuistojen funktio? Saada lapset liikkumaan vai tuijottamaan aikuisten kasvoja. Oma lapsi ainakin viilettää vauhdilla eikä välitä yhtään vieraiden aikuisten ilmeistä. Muutenkin moni suomalainen on niin tympeä ilmeeltään, että ihan hyväkin peittää naama.
Taas näitä vouhottajat. Perustakaa jo se oma keskustelualusta.
Joillakin oikeesti vois olla jotain kunnon asiaakin.