Minkä ikäisten lasten kanssa lapsiperhearki on mielestäsi ollut parasta?

No itselleni vauva-aika oli ihaninta, elämäni ihaninta aikaa 😊. Ei se pahaa nytkään ole mutta haastavampaa kun on vilkas ja erittäin touhukas lapsi, saa olla silmät selässäki. Lapsi vasta 2,5v joten sen enempää kokemusperää mulla ei ole tarjota.

Aika ennen isompia uhmia ja ennen päiväkoti-ikää oli parasta.

Musta eskari- ja alakouluikäisten kanssa on ihanaa. Ovat vielä pieniä, tarvitsevat äitiä, syliä, hoivaa, läheisyyttä ja haluavat viettää aikaa vanhempien kanssa, mutta samalla pärjäilevät jo vähän itsekseen, heillä on omia juttuja, harrastuksia ja kavereita. Ovat jo sen verran isoja, että heidän kanssaan saa aikaan mahtavia keskusteluja.

Pienemmät lapset sitoo ja vaatii kovasti, teinit taas tavallaan vetäytyy enemmän omaan tilaan, nämä n. 5-10- vuotiaat ovat sopivasti kaikkea.

Silloin kun olin kotona 2- ja 3-vuotiaiden kanssa. Eli ei enää vauvavaihetta, selkeät rutiinit jotka muodostuneet, paljon harrastuksia/puistoilua johon mennä. Ja kaikista tärkein; palautunut vauvavuodesta ja sai olla kotona! Sitten kun menin töihin ja alkoi päiväkotiarki, se oli paljon rankempaa.

Leikki-ikäisten kanssa on ihanaa. Vauva-ajat täyttä helvettiä.

Tämän voi varmasti sanoa siinä vaiheessa, kun lapset ovat aikuisia. Omani ovat vasta 6 ja 9. Kaikissa ajoissa on tähän mennessä ollut sekä hyvät että huonot puolensa. Pahinta toki on ollut väsymys. Mulla ei ole koskaan ollut kahta huonosti nukkuvaa lasta samaan aikaan, mutta nuorempi lapsi herätteli yöllä n. 3,5-vuotiaaksi asti. Se kyllä vei veronsa.

8-12v oli oman lapsen helpoimmat vuodet.

Kaikissa oli puolensa kyllä. Vauva-ajasta monet sanoivat " Naiti nyt, sitä aika sitten eniten kaipaa". En vieläkään ole kaivannut ja lapsi on jo 26. Olin myös tuolloin juuri jäänyt leskeksi joten toki aika oli suurta mielenmyllerrystä suurissa elämänkäänteissä.

Vastasyntyneen vauvan kanssa oli ihanaa, kun mieskin oli isyyslomalla. Sitten, kun vauva oli valvonut monta kuukautta ja mies oli reissutyössä, ei ollut kellään mukavaa. Taaperoaikaa muistelen lämmöllä, kun kävimme kerhoissa ja puistoissa ja saimme siellä uusia kavereita. Sitten tuli 3-vuotisuhma ja varmaan mustasukkaisuutta pienemmästä, ja kaikki oli hankalaa, kunnes joskus lapsen ollessa neljävuotias, huomasin, että onpa helppa, kun esikoinen ei enää kiukuttelekaan joka asiasta. Nämä ikäkaudet on menneet aaltoillen, ja aina tuntuu, että kun toisella lapsella on helpompi kausi, niin toisella on joku uhmaikä tai murrosikä tai jotain.

Siinä vaiheessa, kun nuorin meni kouluun, alkoi tuntua siltä että elämä hymyilee. On niin vaivatonta! Voimme lähteä miehen kanssa kahdestaan harrastuksiin tai asioille, kummankaan ei tarvitse jäädä hoitamaan/vahtimaan lapsia. Ketään ei tarvitse hakea päiväkodista. Ihan itsenäisesti kulkevat kouluun ja lähellä oleviin harrastuksiin. Välillä meillä on koti ihan hiljainen, kun kaikki lapset ovat yhtä aikaa kavereiden luona. Välillä taas meillä on iso lauma lapsia täällä leikkimässä ja pelailemassa. Ja minusta lapset vain paranevat kasvaessaan! Kouluikäisillä on ihan mainioita juttuja ja oivalluksia, saa usein nauraa maha kippurassa. Myös lasten kaverit ovat tosi hauskoja tyyppejä.

Tietyllä tapaa lasten ja aikuisten maailmat alkavat myös enemmän kohdata siinä vaiheessa kun lapsi menee kouluun. Esimerkiksi lasten musiikkimaku alkaa olla lähellä meidän makua, he katsovat mielellään monia aikuisille suunnattuja elokuvia (kuten amerikkalaisia komedioita) meidän kanssa, ja muutenkin he alkavat jotenkin ymmärtää aikuisten maailmaa paremmin. Me voimme vanhempina olla aidommin oma itsemme nykyään.

Muistan kyllä nauttineeni todella paljon silloin, kun olin äitiys- ja hoitovapailla lasten kanssa. Nautin siitä vapaudesta ja kotona olemisesta, rennosta aikataulusta. Mutta lasten kanssa oli siihen aikaan melko rankkaakin välillä. Nyt kun lapset ovat isompia, nautin enemmän itse lapsista. En ole kertaakaan kaivannut vauva- ja pikkulapsivuosia. Aika aikaansa kutakin.

0-5 vuotiaana oli ihan maailman suloisinta ja ihaninta aikaa, kun oltiin lapsen kanssa vain kahdestaan. 

Nyt on edelleen alla 10v ja on mukavaa, mutta toki koulu ja kaverit ja harrastukset ovat tulleet kuvioihin mukaan.

 

Up

Yli 5-vuotiaina. Nyt ovat 10- ja 12.

5-8-vuotiaina olivat ihania, kun olivat vielä niin lapsia, mutta omatoimisia kuitenkin jo. Nautin kyllä kovasti tästä esiteinivaiheestakin.

Raskainta oli silloin kun olivat 1 ja 3-vuotiaat.

Mukavinta on ollut kouluikäisten kanssa.

Nyt pian 5,5 v ja vauva 3 kk, ihan paras ikäero, saa parhaat palat kummastakin <3 Esikoisen kohdalla kaikki 2,5-5 v:n välillä ollut rankkaa, huh. Sitäpä odotellessa.

Itse rakastin niitä hetkiä ihan vastasyntyneiden kanssa, kun sai vain olla ihokontaktissa jne. eli se ensimmäinen kuukausi useimmiten.

Sen jälkeen usein se tulee se pisin aika, jolloin en ehkä ole ollut kaikista innokkain lapsiperheajasta eli kun on se vauva 1-11 kk kunnes sitten siitä 1-vuotiaan kohdalla taas elämästä on tullut aivan mahtavaa. Ihanaa kun toinen jo ymmärtää niin paljon, oppii koko ajan lisää ja rakastaa seuraasi. Sen jälkeen myös isompien lasten kanssa on ollut mukavaa aikaa.

Toisin sanoen minulle on sopinut lapsiperhearki parhaiten alle 1 kuisen tai 1-17-vuotiaiden lasten kanssa.

Kivaa oli ekat 2 vuotta esikoisen kanssa. Sitten hänellä alkoi uhma, joka ei ole loppunut ja syntyi kuopus, joka on ollut erittäin vaativa päivästä 1. Eli viimeiset 3,5 v ollut enemmän tai vähemmän perseestä.

Ihan rehellisesti voin sanoa, että kaikki iät ja vaiheet ovat olleet eri tavoin ihania, vastasyntyneistä aikuisuuteen.

Vauva-aika pelkkää eloonjäämistaistelua huonosti nukkuvien kaksosten kanssa. Ihanaa aikaa kun lapset 1-2 -vuotiaina olivat kotona isän kanssa ja itse tein osapäivätöitä muiden aikuisten parissa.

Päiväkotiaika todella stressaavaa kun huonosti viihtyviä lapsia sinne kaaokseen raahasi pakolla ja kyyneliä niellen aamuisin. Koulun aloituksen jälkeen MAHTAVAA! Lapset viihtyvät koulussa, ovat ihanan isoja ja omatoimisia ja samalla niin lutusia sylitettäviä. Harrastaakin saa taas sekä itse että myös yhdessä lasten kanssa.

Saa nähdä mitä teinivuodet tuo tullessaan, tähän asti tuntuisi että aina vaan helpompaan ja kivempaan suuntaan ollaan menty vaikka joka iässä on omat hyvät puolensa.

Nyt on oikein kiva. Lapset 19,20 ja 28 vuotta. Nautin kyllä.

Vierailija kirjoitti:

Vastasyntyneen vauvan kanssa oli ihanaa, kun mieskin oli isyyslomalla. Sitten, kun vauva oli valvonut monta kuukautta ja mies oli reissutyössä, ei ollut kellään mukavaa. Taaperoaikaa muistelen lämmöllä, kun kävimme kerhoissa ja puistoissa ja saimme siellä uusia kavereita. Sitten tuli 3-vuotisuhma ja varmaan mustasukkaisuutta pienemmästä, ja kaikki oli hankalaa, kunnes joskus lapsen ollessa neljävuotias, huomasin, että onpa helppa, kun esikoinen ei enää kiukuttelekaan joka asiasta. Nämä ikäkaudet on menneet aaltoillen, ja aina tuntuu, että kun toisella lapsella on helpompi kausi, niin toisella on joku uhmaikä tai murrosikä tai jotain.

Mä kansssa aloin miettimään justiin miehen näkökulmasta että milloin esim mies on liia epämiehekäs ja liiian psyyyykkisesti agressiivinen ja rationaaalinen.