Haluan lopettaa tupakoinnin. Parhaiksi havaittu tuki ja vinkit?
Yksinkertaisesti ällöttää ja tunnen olevani toisen luokan kansalainen.
En tiedä miksi edes poltan tai no riippuvuus se on mutta kuitenkin koen sen häpeälliseksi tavaksi.
Olen melko nuori vielä mutta kymmenen vuotta tuota tapaa takana ja askillinen voi mennä kahdessa päivässä helposti.
Haju on alkanut etoomaan, myöskin tunkkaisuus ja se häpeä on melkoinen.
En myöskään tahtoisi enää pilata terveyttäni ja etenkään tuhlata rahojani turhuuteen.
Vuositasolla puhutaan kuitenkin parista tonnista jonka heitän käytännössä roskiin.
Pitäiskö lukea aiheesta kirjallisuutta? Liittyä ryhmään, ehkä ladata sovellus lopettamiseen?
En halua lihoa, joten se askarruttaa.
Yritän olla syömättä mitään lohtuherkkuja tilalle.
Antakaa vinkkejä miten itse olette toimineet?
Haluan vain eroon tuosta huonosta tavasta ja muistaa vaikeina hetkinä, että miksi lopettaminen on eduksi.
Tiedän sen toki mutta vieroitusoireita kärsiessä saattaa järjellinen ajattelu hetkellisesti kadota..
Kommentit (27)
Kun tulee nikkis ja haluaisit käydä tupakalla niin ajattele että just kävit, näin saat siirrettyä sitä aina vaan eteen päin. Käytä nikotiinikorvaustuotteita.
Kahvin kanssa tupakointi on varsinkin erittäin miellyttävä yhdistelmä tai niin syvään juurtunut tapa, että tässä mietin pitäsikö jättää kahvikin alkuun pois.
Ap
Lue Allen Carrin kirja!
T. 9 vuotta savuttomana
Vaihdoin sähkötupakkaan, jota poltin kolme vuotta. Nykyään menee pelkästään nikotiinisuihke.
Vähennät määrää koko ajan eli, jos poltat nyt 10 tupakkaa niin seuraavasta viikosat alkaen poltat vain 9 per päivä ja seuraavalla viikolla vähennät taas.
Itse lopetin näin.
Lopulta poltin 2kk vain 2 tupakkaa per päivä. Uskalsin vähentää lopulta tupakan vain yhteen per päivä!
Poltin siis lopulta vain 1 tupakan per päivä ( illalla)
Sain lopulta sen yhdenkin lopetettua eikä ole tehnyt mieli sen jälkeen laisinkaan! Tästä jo 3-vuotta.
Kerrasta lopettaminen, purkat, laastarit ym eivät toiminet kohdallani, mutta vähentäminen toimi!
Kaikki korvaustuotteet vain pitkittävät tuskaa.
Tee vain päätös, että loppuu nyt ja pidät päätöksen. Pari viikkoa vaikeaa, sovita se stressittömään ajanjaksoon. Puolen vuoden kuluttua ei enää halutakaan. Sitten voit todeta, että se oli siinä. Usko pois se päivä tulee, kun ei tee yhtään mielikään, ei tarvitse tehdä mitään, kunhan odottelee.
Ei kannata tehdä lopettamisesta itselle liian suurta numeroa, silloin lopettaminen ei ole ongelma.
Ilman viinaa ja tupakkaa voi elää, mutta ruoan kanssa on löydettävä keskitie, ja se on vaikeaa eli jos mietit ruokaa sitten erikseen.
Tupakoinnin lopettamisesta jotkut sanoo että pitää lopettaa kerralla. Itsellä toimi vähittäinen lopetus. Eli lasket kappalemäärät. Jos olet polttanut 10 päivässä, ensi viikolla poltat vain 9 kpl päivässä. Sitä seuraavalla vain 8 päivässä. Kun joidenkin viikkojen jälkeen poltat enää yhden päivässä, nikotiinitaso on laskenut turvallisesti eikä mielitekoa enää pitäisi olla.
Jos kuitenkin retkahdat, poltat vaan pari ja jonain päivänä taas nolla.
Lopettamisen pitää olla vapaaehtoista. Voit säilyttää askia vielä jonkin aikaa, jos tahdot, kukaan ei pakota. Lopetat itsesi takia. Voit myös projektinomaisesti säästää rahaa johonkin tiettyyn, vaikka matkaan jota voit suunnitella.
Hiljaa hyvä tulee.
Itselläni toimi kerralla lopetus. Heitin tupakat pois ja en enää polttanut. Pari ensimmäistä viikkoa olivat kamalia.
Minulle oli tärkeää, että keksin jotain tekemistä joka vie ajatukset pois tupakasta, kuten juoksu ja maalaaminen.
Itsellä ei toiminut sellainen todella lopullinen ja jyrkkä "tämä oli viimeinen tupakka jonka poltin elämäni aikana" -ajattelu. Kuten joku tuossa ylempänä, ensin vähensin asteittain muutamaan tupakkaan päivässä. Sitten kun lopetin, jätin jopa puolikkaan rookiaskin mukaan laukkuun joksikin aikaa. Ajattelin, että tänään en polta, mutta jos joskus tulevaisuudessa haluan polttaa niin ei se ole maailmanloppu. Todellisuudessa kun tuon päätöksen on tehnyt joka päivä, ei sitä tulevaisuuden röökihetkeä ole tehnyt enää edes mieli.
Ja talvi on paras aika lopettaa, koska ulos kylmään ja märkään tupakalle meneminen tuntuu jo ajatuksena inhottavammalta kun ne ah ajatuksissa ihanat terassitupakat. Sinulla on siis hyvä ajoitus.
Välillä olen tehnyt myös mielikuvaharjoituksen. Kun tekee oikein kovasti mieli tupakkaa, ajattelen sen läpi askel askelelta. "Ok, no jos haluan polttaa, niin sitten kävelen ensin tuonne kauppaan ja ostan askin. Sitten menen seisomaan pihalle ja sytytän röökin. Sitten seisoskelen siinä katoksessa ja poltan. Tiedän että tulee huono fiilis jo ennenkun oon puolivälissä. Sen jälkeen haisen röökiltä, harmittaa ja mulla on melkein täys aski röökiä."
Kaikilla ei tietty toimi samat keinot, mutta nämä olleet mulle hyviä. Tsemppiä lopetukseen!
Kun kukaan ei nähnyt, mä vetelin pitkiä henkosia mielikuvitus tupakasta ja puhaltelin rauhallisessti ulos. Se oikeasti helpottaa. Hengitysharjoituksia ikään kuin.
https://forum.stumppi.fi/categories/stumppi-fi-keskustelualue
Tupakoinnin lopettajien oma foorumi, itse liityin tuonne vuosia sitten kun itse lopetin. Vertaistukea. Varmaan myös facebookissa on lopettajien ryhmiä. Tuolla Stumppi.fissä oli joskus Lopeta ja voita-kilpailu, mutta en tiedä onko kyseistä kilpailua enää. Itse osallistuin siihen ja oma tupakointini loppui siihen. En kyllä voittanut kyseistä kilpailua, mutta pääsin eroon tupakasta. Se olikin kyllä tarkemmin ajateltuna pääpalkinto.
Tsemppiä! Pääset kyllä tupakasta eroon kun vain haluat.
Vierailija kirjoitti:
Kahvin kanssa tupakointi on varsinkin erittäin miellyttävä yhdistelmä tai niin syvään juurtunut tapa, että tässä mietin pitäsikö jättää kahvikin alkuun pois.
Ap
Jos sulla kahvi ja tupakka kuuluu vahvasti yhteen, niin kannattaa vaihtaa kahvi teehen. Ainakin joksikin aikaa. Mulla toimi. Ja nykyään on vaikka kuinka paljon hyvänmakuisia teelaatuja, kauppaan vain valitsemaan parhaat.
Kerää motivaatio. Ilman motivaatiota lopettaminen on itsensä pettämistä. Mieti vaikka sitä, että milloin poltat, miksi poltat ja paljonko poltat? Laske paljonko rahaa palaa ilmaan ja mitä saat vastineeksi ja mitä tulevaisuus tuo tullessaan jos jatkat näin?
Mene Stumppifoorumille, sieltä saat vertaistukea lopettamiseen ja siellä sinua ei tuomita, kävi miten kävi: https://forum.stumppi.fi/
Jos repsahdat, älä lyö hommaa läskiksi vaan jatka sitkeästi eteenpäin, sillä jokainen päivä polttamatta on kotiinpäin tiellä lopettamiseen. Minä onnistuin lopettamaan liki 30-vuoden polttelun jälkeen suoraan seinään, joten kyllä se onnistuu myös sinulta ja apuja saa myös käyttää.
Pillereillä päästin helposti eroon ja se on pitänyt nyt 10 vuotta.
Oma mies lopetti noin kuukausi sitten. Käyttää vieläkin jotain sovellusta apuna tässä. Hänellä suurin motivaatio olikin raha, mutta sovellus kertoo hyvin säästetyt eurot. Ilmeisesti kun hänen tekee mieli röökiä, niin tutkii tätä sovellusta sitten, eli toimii korvaavana tekemisenä.
Olen lopettanut monta kertaa, ja aloittanut myös. Usein olen ollut parikin vuotta polttamatta mutta saatan aloittaa uudelleen jos siltä tuntuu. Luopumisen tuska ei ole niin suuri kun tietää että voi polttaa vaikka viikon tai vuoden päästä jos siltä tuntuu.
Kaudet polttamisen välillä pitenevät vuosien saatossa, en tiedä aloitanko enää ollenkaan kun mielihaluja ei ole juurikaan tullut.
Poltan sitten vanhempana jos alkaa siltä tuntumaan, lopettaminen on helppoa kun ei kukaan sitä tupakkia sinne suuhun laita kuin itse, plus polttamattomuuden hyvät puolet jotka tulevat välittömästi lopettamisen jälkeen.
Kolme ensimmäistä päivää on tupakat enemmän mielessä mutta sen yli kun pääsee niin on voiton puolella, nikotiinivalmisteilla pitkittää vain nikotiinin himoa.
Varenikliini-lääkekuurilla onnistuu helpommin, tukahduttaa tupakanhimoa että pääset vierotusoireiden yli. Pitää saada myös tapariippuvuus toki seis. Voi vaatia isompaakin elämänmuutosta. Tsemppiä!
Vierailija kirjoitti:
Kahvin kanssa tupakointi on varsinkin erittäin miellyttävä yhdistelmä tai niin syvään juurtunut tapa, että tässä mietin pitäsikö jättää kahvikin alkuun pois.
Ap
Tupakka estää kofeiinin vaikutusta. Siksi kannattaa vähentää kahvinjuontia samalla kun lopettaa tupakoinnin, ettei saa tärinöitä kofeiinista, kun se alkaakin yhtäkkiä vaikuttaa.
Työnnä ne perseeseesi
Vi
tun "sankari".