Masennus on hirveä

Masennus syö minut sisältä ja ulkoa. Onnen hippuset häviävät kuin tuulen lailla jos niistä saa hetkeksi kiinni. Stressinsietokyky on nolla. Itseluottamus karisee ja tilalla on ruikuttava säälittävä läheisriippuvainen minä. Pahinta tässä on se, että olen erehtynyt aikoinaan lisääntymään ja ennen niin reippaasta ja hyvästä äidistä on kuoriutunut lapsensa kanssa riitelevä hullu. On hetkiä kun haluaisin todella hypätä kerrostalon katolta alas tai viiltää ranteet auki, kun en kestä tätä kipua mikä sisällä jyllää. Ennen uskoin, että masennus on vain omasta päästä keksittyä tai että siitä paranee kun vain päättää niin. Kukaan ei ymmärtä sun hätää kun et ymmärrä itsekään mikä siellä päässä muhii.

Miltein päivittäin päässä flippaa ja tunnen kuin pää olisi täynnä jotain mehiläisiä, jotka syö sun aivoja ja kuulet vain suhinaa.