Millä rv kertoisin raskaudesta töissä?
Pitäisi kertoa sekä kollegoille että yhteistyökumppaneille.
Onko liian aikaista kertoa kun olen viikolla 16?
Kommentit (6)
Äitiyslomalle jäännistähän tulee ilmoittaa kaksi kuukautta aiemmin.
Olin vanhainkodissa töissä, ja kerroin heti, kun olin plussannut. Työhön kuului kuitenkin paljon nostelua, ja pahoinvointikin oli niin kauhea, että työkavereitten oli hyvä tietää.
Riippuu monesta asiasta. Kuinka läheisiä työtoverisi ovat? Pienessä ja läheisessä työyhteisössä muut voivat kokea outona jos kerrot niin myöhään, isossa firmassa, jossa henkilösuhteet ovat vain virallisella tasolla niin tuo voisi olla ihan hyvä.
Itselläni masu näkyi jo rv 14 kunnolla - siinä vaiheessa en enää voinut olla kertomatta. Masun näkyminen on kovin yksilöllistä.
koska piti käsitellä radioaktiivisia aineita.
Vaikkei pomoni varmaan vieläkään ole itse kertonut kellekkään kollegalleni, niin kai tyhmempikin on tajunnut, että miksi en käsittele niitä mömmöjä enää...
Itse kerroin esimiehelleni ennen kuin kerroin kavereille. Viikkoja kasassa tuolloin muistaakseni 7. Kerroin pomolle siksi, että näemme harvemmin ja seuraava tilaisuus kertoa muutoin kuin puhelimessa asiasta olisi ollut kesäkuussa pidettävä tiimikokous. En halunnut kertoa esimiehelle viimeisenä, sillä siihen mennessä olisin kertonut kollegoille kuitenkin.
Tiesin kyllä myös, että työpaikallani raskauteen suhtaudutaan toisella tavalla kuin useimmissa muissa paikoissa. Iso firma ei kaadu siihen että naistyöntekijät ovat joskus äitiyslomalla.
Muualla olisin pitkittänyt kertomista n rv 12+, jolloin suurin keskenmenoriski on jo ohitettu.
Silloin ollaan jo aika varmalla pohjalla raskauden kestämisestä. Toisaalta silloin useimmilla vatsakin näkyy selkeästi... Ehkä kannataa kertoa viimeistään kun voi olettaa että ulkonäkösi/käytöksesi herättää arveluja.