Tuleeko koskaan mieleen lasta haluavasta ettei tiedä mihin päänsä laittaa?

Minusta vanhemmuus on tosi raskasta välillä eikä se siitä helpota vaikka lapset kasvavatkin. KUn ovat kouluiässä, niin tulevat koulujutut mukaan peliin: läksyt pitää tarkistaa ja katsoa että lapsi ne tekee. Joka ilta pitää katsoa mitä lapsella on huomenna ohjelmassa, pakata laukku, katsoa vaatteet jne. Pitääkö lähettää mukaan rahaa kun on taaaas joku keräys tai matka tms. Tosi paljon muistettavaa!



Onhan se helppoa yhden pienen vauvan kanssa vielä. Saa nukkua kun vauva nukkuu ja olla kotosalla verkkarihousut päällä:).



Sitten se rumba alkaa kun lapsia on kolme ja äidillä ja isällä molemmilla kiire töissä ja lapset välillä sairainakin. Kuka hoitaa sairaita lapsia? Työnantaja ei ehkä katso suopeasti sairaspoissaoloja?



Kuka näitä asioita miettii kun vauvakuume iskee?



Sanoisin että lasten hoitaminen ja se että heidät saa kunnon kansalaisiksi on kovaa hikistä työtä. Toki jos ei niin välitä, niin ehkä se menee sitten siinä sivussa?

Lapsiperhe-elämään soputuminen vie aikansa. Sekään ei tunnu reilulta, että he, joilla itsellään on ollut sukua auttamassa, kun olimme lapsia ja jotka kovaan ääneen ovat vaatineet päästä isovanhemmiksi, isotädeiksi, tädeiksi ym eivät sitten autakaan yhtään eli turvaverkkoa ei olekaan.



Sopeuduttu on ja ihmissuhteissa on nyt jouduttu katsomaan, että minkälaisia ne oikeasti ovat. Meillä on " mummi", joka oikeasti ei ole sukua.

mutta kaipa noita romanttisia haihattelijoita riittää. Mutta sepä siinä onkin, että lapsen saanti ei ole mitään "oikeasti". Lapsiperheen elämä on hirveän subjektiivinen kokemus, niin kuin vaikka synnytyskin. Toisille yhtä tuskaa ja toiset menee tanssien läpi. Ja kaikkea siltä väliltä.

ja kerta toisensa jälkeen olen saanut kuolla nämä sanat: Olisi pitänyt uskoa sua ettei tämä ole niin helppoa kuin mitä luullaan ja jättää lapsenhankinta vielä joksikin aikaa, osa jopa kommentoinut niin että lapset olisi pitänyt jättää kokonaan tekemättä.

Monesti myös mitä vanhempi ensisynnyttäjä kyseessä, niin kun ovat tottuneet elämään omaa elämäänsä eikä ole tarvinnut ottaa muita huomioon, niin se että olet 24h kiinni vauvassa ja kenties jopa neljän seinän sisällä on hyvin raskasta.

Mulla on kyllä vasta yksi lapsi, joka on vielä pieni, puolivuotias, mutta täytyy sanoa että mun mielestä vauva-arki on ollut paljon helpompaa kuin odotin. En usko että mun vauvani on erityisen helppo, ei tosin erityisen vaikeakaan, mutta mä kuvittelin etukäteen että olen sitten pari vuotta ihan silmät ristissä väsymyksestä ja ihan eri ihminen ne., mutta ei niin olekaan ollut. Musta tuntuu että myös oma suhtautuminen vaikuttaa todella paljon. Kun ottaa asiat rennosti ja hyväksyy ne ja vauvan sellaisena kuin ne on, kaikki jotenkin sujuu suht helposti. Tämä on tietysti vain mun subjektiivinen kokemukseni, tiedän että muilla on erilaista.

Ja tuleva äiti etukäteen oli sitä mieltä, että työharjoittelussa oli toisten vauvoja sylitellessään oppinut vauvoja hoitamaan. Mutta heillä kyllä ei vauvanhoito oikein onnistunut, onneksi isovanhemmilla oli aikaa ja intoa hoitaa vauvaa.



Kuka sitä etukäteen tietää ja osaa, mutta ehkä sitä on helpompaa, jos varautuu siihen, ettei välttämättä ole tosi ihanaa kaikki koko ajan, vaan välillä aika ankeaakin. Ja jos kaikki meneekin hienosti, on ihan kiva yllättyä positiivisesti.

Jotenkin alajttelen, että meidän naisten sisäiseen maailmaan kuuluu se romantisoitukin haave vauvasta. Miten muuten ystäväni olisivat aina vaan halunneet "vielä yhden" vaikka hyvin raskastahan se on silminnähden ollut. Ottaa paljon, mutta antaa mittaamattoman paljon. Itse uskon tähän.



Odotan ensimmäistäni. Siinä on jotakin uskomatonta ja ihanaa. Silti minulla on jonkinlainen haju siitä, että voi olla aika vasyttävä ja rankka aika edessä...Ei kai tältä tiedolta voi säästyä! Asennoidun siihen, että voi olla tosi rankkaa. Silti tiedän tulevani tuntemaan selaista onnea jota en ole tiennyt olevan olemassakaan.

tietää eläneensä

Sitten, kun joudut vahtimaan lastasi, ettei joudu vaaranpaikkoihin, ympäri vuorokauden ja vuodesta toiseen, niin sano sitten, että onko helppoa.

Sitten, kun joudut vahtimaan lastasi, ettei joudu vaaranpaikkoihin, ympäri vuorokauden ja vuodesta toiseen, niin sano sitten, että onko helppoa.

Kyllä varmasti lasten kanssa on vaikeaakin, mutta kyllä mua jo ennen lapseni saamistakin peloteltiin että minkälaista helvettiä se on sitten kun joutuu yökauden ramppaamaan vauvan tykönä ja hyssyttelemään. No ei ole ollut vielä helvettiä, joten uskon siihen, kuten joku tuossa kanssa, että oma asenne on se ratkaiseva asia.

Sinä toki tiedät paremmin, kun olet niin kokenut äiti.

T. Se, josta on ihan kivaa olla äiti

Luulin että se olisi vaan sitä että leikkisin lapsen kanssa ja olisin ja nauttisin, en osannut varautua siihen etten mä aina jaksa tai viitsi. Että se penikka kyllästyttää. Että pinna ei ketä sitä nirinää, vastustamista, selittämistä, raivoamista, omapäisyyttä. Että lapsen kasvattaminen on oikeasti joskus kovaa työtä ja selvittämistä.



Ikää mulla oli 24 kun äidiksi ryhdyin ruuulasit silmillä. Silti nautin tästä hommasta, mut on luotu tähän :) vaikka en tiennyt mitä tämä työ sisällään piti kun sen vastaan otin. Ja nyt olen jo neljän äiti!

maalata lahjakkaasti piruja seinälle.

-synnytys on kamala, koko alapää repeää ja tuskat hirveitä. Kyllä sun on lapsettomana mahdoton tajuta tätä

-vauva-aika on kamalaa, koskaan ei saa nukkua ja ei ole omaa aikaa. Kyllä sulla sinkkuna on helppoa. Annas kun saat joskus lapsen niin ymmärrät, kuinka vaikeaa tää on.

-tää on tosi raskasta kun mulla on kuule 2 lasta. Esikoinen piti viedä hoitoon kun se on niin kamala uhmaikäisenä ja en jaksa hoitaa sitä kun on vauva. Ole sinä kuule hiljaa kun et lapsettomana ymmärrä mitään.



Nyt kun on omia lapsia, odotan edelleen, milloin se kamaluus alkaa.

t.neljän äiti

jokin aika sitten tuli väestöliiton tutkimus, jonka mukaan alle 30v. sopeutuivat vanhemmuuteen paremmin kuin yli 30v.

ja kerta toisensa jälkeen olen saanut kuolla nämä sanat: Olisi pitänyt uskoa sua ettei tämä ole niin helppoa kuin mitä luullaan ja jättää lapsenhankinta vielä joksikin aikaa, osa jopa kommentoinut niin että lapset olisi pitänyt jättää kokonaan tekemättä.

Monesti myös mitä vanhempi ensisynnyttäjä kyseessä, niin kun ovat tottuneet elämään omaa elämäänsä eikä ole tarvinnut ottaa muita huomioon, niin se että olet 24h kiinni vauvassa ja kenties jopa neljän seinän sisällä on hyvin raskasta.