Keski-iän kriisikö?

Se varmaan, mutta ohi tuo menee. Mulla oli jo 39-41 vuotiaana tuo kriisi, nyt 46-vuotiaana seesteisempi kuin koskaan. Olen rupsahduksen, vanhenemisen ja kuolevaisuuteni täysin hyväksynyt, ei ole enää mitään pelättävää. Olisin valmis lähtemään vaikka tänään, mutta jos elämä antaa enemmän aikaa niin kiitollinen olen.

Jos saisin elää edellist 20 vuotta uudelleen...tekisin erilaisia valintoja ja eläisin. Nyt en enää saa muutettua mitään. 

Haaveilen, että voisin olla vielä 20v. Nuori, kaunis ja vapaa. Tekisin mitä haluaisin. Ajaisin autolla läpi Amerikan, juhlisin keskellä viikkoa, rakastelisin ja rakastuisin kaikkiin, lopettaisin työt ja nukkuisin teltassa festareilla koko kesän. 

Lopeta haaveilu ja elä kuin me muutkin. Et ole nuori enää.

Vierailija kirjoitti:

Jos saisin elää edellist 20 vuotta uudelleen...tekisin erilaisia valintoja ja eläisin. Nyt en enää saa muutettua mitään. 

Tämän asian miettiminen oli mullakin iso osa neljänkympin kriisiä. Koska olin ja olen miehetön ja lapseton, alalla josta en oikein tykkää, en ole tehnyt mitään erityistä tai rohkeaa elämässäni. Elänyt sellaista koti-työ-Prisma, lukeminen ja tietokonepelit elämää nuorenkin. Joten tuli paniikki, että olen tuhlannut elämäni ja nyt on myöhäistä.

Mutta mulla tuo päätyi kokemukseen siitä, että minä vaan olen persoonastani tavallaan tylsä, ja jollen saisi nuoruutta takaisin niin että olisin myös aivan eri persoona kuin mitä olen, niin ei, en eläisi sitä eri tavalla. Jos edelleen olisin erakkoluonne, en hankkisi miestä enkä lapsia. Jos edelleen olisin kotona viihtyvä ääri-introvertti, en lähtisi ulkomaille enkä tekisi mitään muutakaan merkittävää eri tavalla. Alan valintaa ehkä voisi miettiä uusiksi mutta toisaalta, en minä vieläkään tiedä mitä sitten haluaisin tehdä, joten eipä siinäkään varmaan parempaa valintaa tulisi tehtyä.

-1