Oletko ajatellut, ettei nykyinen kumppani olekaan se oikea?
Voi olla nykyisen kanssa ihan kivaa ja hyväkin olla, mutta silti se jokin puuttuu. Se jokin tunne, jota olet esim jotain toista kohtaan joskus tuntenut.
Kommentit (16)
Olen, vaikka tunteet välillä vaihtelevatkin. Tuntuu, että jossain voisi olla vielä tarjolla jotain parempaa, ja tällä paremmalla tarkoitan juurikin sitä tunnetta siitä että kumppani on itselle se oikea. Mitään "kipinää" tai kemiaa en ole pahemmin tuntenut nykyisen mieheni kanssa. Miehessä sinänsä ei ole mitään suurempaa vikaa, mutta olen viime aikoina pohtinut haluanko sitoutua mieheen yhtään tämän enempää vai pitäisikö vain erota siinä riskissä, että menettää tutun ja turvallisen elämän. Varsinkin miehen huono kyky huolehtia itsestään ja omasta terveydestään mietityttää, samoin tuntuu välillä, että luonteemme ja näkymyksemme ovat hyvinkin erilaisia ja kaukana toisistaan. Hän on silti lämmin ihminen, ja rakastaa minua kovasti. Olemme olleet yhdessä kolme vuotta.
N23
Valitettavan useasti on vuosien varrella tullut ajatelleeksi, ettei tämäkään ole se oikea, jonka kanssa tuntisi syvällisempää yhteenkuuluvuutta. Mutta koskaan en ole haikaillut vanhojen tuntemusten perään. Mennyt on mennyttä. En halua jossitella. Tiedän, että elämäni on tässä ja nyt.
Milloin ikinä hän on voinut olla mitään muuta kuin se oikea?
Vierailija kirjoitti:
Olen, vaikka tunteet välillä vaihtelevatkin. Tuntuu, että jossain voisi olla vielä tarjolla jotain parempaa, ja tällä paremmalla tarkoitan juurikin sitä tunnetta siitä että kumppani on itselle se oikea. Mitään "kipinää" tai kemiaa en ole pahemmin tuntenut nykyisen mieheni kanssa. Miehessä sinänsä ei ole mitään suurempaa vikaa, mutta olen viime aikoina pohtinut haluanko sitoutua mieheen yhtään tämän enempää vai pitäisikö vain erota siinä riskissä, että menettää tutun ja turvallisen elämän. Varsinkin miehen huono kyky huolehtia itsestään ja omasta terveydestään mietityttää, samoin tuntuu välillä, että luonteemme ja näkymyksemme ovat hyvinkin erilaisia ja kaukana toisistaan. Hän on silti lämmin ihminen, ja rakastaa minua kovasti. Olemme olleet yhdessä kolme vuotta.
N23
No sinä olet kyllä niin nuori, että ei kannata vielä sitoutua tuohon mieheen, jos tuolta tuntuu.
Vierailija kirjoitti:
Olen, vaikka tunteet välillä vaihtelevatkin. Tuntuu, että jossain voisi olla vielä tarjolla jotain parempaa, ja tällä paremmalla tarkoitan juurikin sitä tunnetta siitä että kumppani on itselle se oikea. Mitään "kipinää" tai kemiaa en ole pahemmin tuntenut nykyisen mieheni kanssa. Miehessä sinänsä ei ole mitään suurempaa vikaa, mutta olen viime aikoina pohtinut haluanko sitoutua mieheen yhtään tämän enempää vai pitäisikö vain erota siinä riskissä, että menettää tutun ja turvallisen elämän. Varsinkin miehen huono kyky huolehtia itsestään ja omasta terveydestään mietityttää, samoin tuntuu välillä, että luonteemme ja näkymyksemme ovat hyvinkin erilaisia ja kaukana toisistaan. Hän on silti lämmin ihminen, ja rakastaa minua kovasti. Olemme olleet yhdessä kolme vuotta.
N23
Tässä kohtaa pitänee punnita plussat ja miinukset. Sitten pohtia, että millä todennäköisyydellä löytää ihmisen, joka omaa myös nämä plussat ja vielä kääntää nykyisetkin miinusmerkit plusmerkkisiksi, tai ainakin osan niistä.
En ole ajatellut. Syksyllä valitettavasti ihastuin toiseen jota en ole kuitenkaan alkanut tapailla. Tuntuu että henkisellä tasolla petän miestäni kun ajattelen tätä toista päivittäin vieläkin. En usko että voisin pettää fyysisesti eli olen päättänyt olla kertomatta miehelleni. Ennen kaikkea pettämistä estää se että haluan meidän elävän perheenä ainakin siihen asti kun lapset ovat täysi- ikäisiä. Haluan antaa lapsille turvallisen kodin.
Tunnen suurta henkistä ja fyysistä yhteyttä mieheni kanssa, mutta eletään niin erilaista elämän vaihetta, että se saattaa johtaa pian eroon. En voisi kuvitella esim asuvani hänen kanssaan. Viikonloput ym vapaat joudun viettää ilman häntä. Vaihtoehtona olisi elää pikku lapsi arkea, jota en halua.
Up! Mistä tietää, että kumppani on se oikea?
En ole ajatellut. Nykyinen on sielunkumppani.
Olen ajatellut.
Tiedän myöskin kuka olisi se oikea.
Siihen ei kuitenkaan ole mahdollisuutta, joten ainakin toistaiseksi jatkan nykyiseni kanssa, enkä hitossakaan ilmaise hänelle etten pidä häntä sinä ainoana oikeana.
Hän on kuitenkin myös ihana ihminen ja meillä kaikki toimii tästä ikävästä pikku salaisuudestani huolimatta oikein hyvin.
Ja ei, en ole säännöllisesti tekemisessä sen oikeaksi olettamani kanssa, saati pettäisin nykyistäni.
Eihän se olekaan. Pysyn yhdessä mukavuussyistä ja seksikin on hyvää. Mitään kipinää tai rakastumista en ole koskaan tuntenut miestäni kohtaan. Hän kyllä kertoo jatkuvasti kuinka paljon rakastaa ja miten minä olen hänelle Se Oikea.
Tiedän, olen paha ihminen.
Viisikymppisenä miehenä, takana yksi avioliitto ja 4 pidempää suhdetta, sanoisin että ei ole mitään oikeita ihmisiä. On tämän hetkisiä ihmisiä, joiden elämään minä sovin nyt ja he sopivat nyt minun elämääni. Jos se toimii joillakin hyvin 50 vuotta, ihan kiva, mutta ei mikään itseisarvo. Olen oppinut jotain jokaiselta kumppaniltani ja he jotain minulta. Ihmisiä ei omisteta ja täällä eletään vain kerran. Jos et ole onnellinen parisuhteessasi ja on vaikeaa nähdä että se siitä paremmaksi muuttuisi, on parempi olla ilman. Olen itse nauttinut sinkkuvaiheistani paljon ja tulen todennäköisesti taas jossain vaiheessa nauttimaan, vaikka nyt nykyinen suhde meille molemmille toimii. Olemme myös samaa mieltä siitä, että jos ei jossain vaiheessa enää toimi, niin ero on molemmille paras vaihtoehto.
En ole ajatellut. Liki parikymmentä vuotta parisuhteessa ja mies tuntuu edelleen parhaimmalta mahdolliselta puolisolta juuri minulle.
En sinänsä usko että että kaikille olisi vain yksi oikea, suurimmalle osalle on varmaan montakin oikeaa ja joillekin ei yhtään.
Kyllä. Vaikka, kun muistelen suhteen alkuvuosia niin kyllä mä olin ihastunut ja rakastunut häneen. Ja rakastan kyllä. Mutta ei hän taida silti sielunkumppani tai paras mahdollinen match olla, kun vaaleanpunaiset lasit on kaikonneet. Olemme varmasti yhdessä ihan onnellista elämää viettäen vielä pitkään (pienet lapset nyt), mutta loppuelämästä en uskalla mennä vannomaan.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä. Vaikka, kun muistelen suhteen alkuvuosia niin kyllä mä olin ihastunut ja rakastunut häneen. Ja rakastan kyllä. Mutta ei hän taida silti sielunkumppani tai paras mahdollinen match olla, kun vaaleanpunaiset lasit on kaikonneet. Olemme varmasti yhdessä ihan onnellista elämää viettäen vielä pitkään (pienet lapset nyt), mutta loppuelämästä en uskalla mennä vannomaan.
Tosiaan juuri tuokin on hyvä pointti, että sillä on iso merkitys että joku sopiva ihminen tulee elämääsi oikealla hetkellä. Kun kipinää löytyy ja asiat loksahtaa kohdalleen, niin siinä ei ala arpomaan että onko tämä minun sielunkumppani vai jatkanko vielä täydellisemmän kumppanin etsimistä.
Joo. Kumppani pihisee elämää.