Miten pelastaa avioliitto?

Meillä arki ei vaan suju koska mies ei kanna mitään vastuuta mistään. Koen, että mulla olisi paaaljon helpompi elämä yksinhuoltajana.

meillä on myös kommunikaatio-ongelmia. On ollut jo ihan siitä lähtien kun tutustuttiin.

Ollaan siis tiedostettu tämä ongelma ja sitä huolimatta ollaan menty mekin naimisiin ja lapsia tehty. Meillä on ikää aika tavalla, tai no, mutta ei olla mitään parikymppisiä..



Väestöliitolla on perheterapiaa, en tiedä onko maksullista vai ei.

Seurakunnilla ainakin on maksutonta perhe ja parisuhdeneuvontaa. Luultavisti myös kunnalla on tarjota jotain perheterapian tyyppistä keskuteluaputa, maksutonta. Kannattaa etsiä nettisivustoilta.



Mutta ennen kuin menette mihinnekään, sinun pitäisi saada se keskusteluyhteys mieheen.

Aloita konkreettisesti.

Kerro, että "minun mielestäni meillä on ongelma,iso ongelma, ja minä haluaisin selvittää tämän"

Pysy asiassa. Älä ala rönsyilemään että mitä "sinä olet sitä ja tätä etkä koskaan tuota..." vaan kerro selkeällä putkiaivo-ajatteluun pohjautuvalla selkokielisellä suomen kielellä mitä sinä ajattelet, toivot, tunnet ja koet ja miten sinä koet teidän parisuhteen. Mitä haluat siltä.

Esitä selkitä kysymyksiä miehelle: haluaako hän jatkaa liittoa? No, näin ei voi jatkua. Sinä voit huonosti, mies voi huonosti, lapset voivat huonosti. Muutosta tarvitaan ja siithen tarvitaan ulkopuolista apua siksi, että se ulkopuolinen olisi tulkkina teidän välissä, ja saisitte myös ulkopuolisen näkemyksen asiaan, se voi oikeasti avartaa, antaa uusia näkökantoja omaan toimintaan, ymmärtämään toista.. se ei olisi vain sinulle tarkoitettu, tai miehen muuttamiseen tarkoitettua, vaan myös siten, että SINÄ oppisit näkemään asioita miehen kannalta, mutta myös miehelle rakennuspalikoiksi...



-Rahikainen-

pitää päättää haluta pelastaa liitto. Sitten aletaan tekemään pitkällistä puhetyötä sen eteen että saadaan mieskin tajuamaan että a. liitossa on vikaa b. haluat korjata sen, muttet voi tehdä sitä yksin. Äläkä siis lannistu miehen ensireaktiosta vaan varaudu toistamaan itseäsi maailman tappiin asti. Sitten mieskin ehkä havahtuu.

Siitä se sitten hiljalleen lähtee purkaantumaan. Mutta ottaa aikaa.

Koita nyt saada juteltua sen miehesi kanssa ja toisaalta anna ajan kulua. Olette olleet yhdessä kuitenkin jo 11v joten eipä siinä yksi vuosi ajatteluaikaa tunnu missään. Minulla kuin myös miehelläni oli tuo vaihe, jos sitä vaiheeksi voi sanoa, muutama vuosi sitten. Nyt oltu yhdessä 13v. Ajan kanssa se mieskin alkoi miellyttämään taas enemmän. Huomasin myös että opin hyväksymään ne hänen puutteensa ja elämään niiden kanssa. En edes yritä muuttaa häntä enää.

Mä olen yrittänyt kaiken mitä rahikaisen viestissä luki ja vähän päälle. Olen koittanut viimeiseen asti pohtia omaa käytöstäni, koittanut ottaa selvää kaikenlaisista keinoista miten parantaa kommunikaatioita. Olen mm. opetellut aloittamaan aina lauseet "MINÄ ajattelisin näin" tai "MINUSTA tuntuu tältä" jne. Olen siis välttänyt aloittamasta lauseita tyyliin "SINÄ teet noin" jne. En siis halua syyllistää. Olen myös kirjoittanut kirjeen tunteistani, olen puhunut ja kertonut miltä jotkut asiat minusta tuntuvat mitä hän tekee ja siis olen oikeasti kaikkeni miettinyt ja pohtinut. Mies ei vaan saa itsestään niskasta kiinni ja toimeksi! Meillä ei oikeasti tapahdu yhtikäs mitään jos minä en ole se persuksille potkija. Mies on käynyt lääkärissä ja hänellä on todettu masennus johon on syönyt lääkkeitä ja se on saatu hoidettua. Vielä on kuitenkin mielialalääkitys. Tämän takia olen lykännyt ja lykännyt asioita, olen ajatellut että mies on sairas eikä häneltä voi nyt vaatia... (tyhmä minä) Tätä mies on sitten käyttänyt hyväkseen häikäilemättömästi ja asiat ovat nyt tässä jamassa.



Mä olen kohta 2v koittanut puhua ja kohta en jaksa enää puhua. Tuntuu että puhumiset on puhuttu ja nyt ryhdytään tekoihin.



Jotain terapiaa tässä tarvitaan...

.. onkohan kaikki suomalaiset miehet tommosia? Vai onko mullakin perusmasentunut mies??

Samanlainen perseelle potkittava tämä minunkin ukkoni on. Ero on ollut hilkulla, mies sitten havahtunut, luvannut yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista ja sitten ollaan taas pudottu samaan.



Ennenkuin ryhdyt erotekoihin, kääri hihat ja ryhdy pelastustöihin. Soita, varaa aikaa vaikka just seurakunnalta... etsi, onko teillä jossain luentoja. Raahaa miehesi mukaan. Sanot, että nyt tehdään näin.

Ei siis kysytä, haluatko, vaan ilmoitat. Ei ole enää vaihtoehtoja. Masennus ei voi olla mikään syy tai lupa antaa avioliiton mennä.



-rahikainen-

[iSamanlainen perseelle potkittava tämä minunkin ukkoni on. Ero on ollut hilkulla, mies sitten havahtunut, luvannut yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista ja sitten ollaan taas pudottu samaan.

[/quote]

Meilläkin juuri näin, eli 2 viikkoa on hyvää ja sitten taas sitä samaa skeidaa kaikki tyynni. Mitään pysyvää ei tule. Huomaan että luotto on kohta kadonnut, en voi luottaa mieheeni että hän hoitaa hommat kotiin ja huolehtii lapsista saatikka minusta. Tuntuu että miehellä on elämä sitä että tulee kotiin, syö, rojahtaa sohvalle, pieree, sikailee ja jotain märisee. Sitten jos mitään sanot vähänkään liian negativiseen sävyyn niin vedetään herne nenään "kun ei mitään koskaan osaa tehdä oikein" Ja mä voin vain luvata että liikoja en vaadi. Mies ei tee kotitöitä ollenkaan, ja ihan sama, ei tarvitsekaan jos "paikkaa" sen sitten sillä että on ystävällinen, huolehtivainen ja rakastava HERRASMIES joka huolehtii meistä eikä naura äijälaumassa "kun noi akat..."



Pistää ihan sikana vihaksi tässä ajatella kaikkia näitä asioita, tuntuu että olen niin kauan nieleskellyt kaiken sen paskan mitä tähän suuntaan on syydetty ettei yksinkertaisesti tähän kompostiin ENÄÄ MAHDU.

ku mulla on. Mulla ottaa aivoon koska mieheni ei kykene keskustelemaan yhtään syvempiä. Sää, politiikkaa ynnä muu kuiva kiinostaa. Mua ei tippaakaan. Muutenkin hyvin niukka sanainen. Minusta olis kivempi enemmän keskustella esim. perheestä, ihmissuhdeasioita yms mukavia mun sydäntä lähellä olevia asioita. Mun miehestä en saa keskustelukaveria sellaseen. Minä haluaisin vain oppia tuntemaan mieheni vähän syvemmältä. Sitä kautta hän olisi minulle paljon läheisempi ja rakkaampi, luulisin:O. Kuka nyt rakastaa vuosi kausia puutolppaa???? Lapsille hän on aivan ihana isä. Tekee pyytämättä kotihommia, pyykkää, tiskaa yms..

sieltä saa ilmaiseksi parisuhdeterapiaa.

mutta hiukka hitaita ne on kaikki tyynni.

Eli uskallan epäillä ettei apn mies ole vieläkään ihan perusteellisesti tajunnut että jotain parannusta on P A K K O tapahtua, muuten päädytään eroon.

Mun miehen herätti tuo lause, kysyin vielä haluaako eroa? Ja sanoin että minä en halua, mutten myöskään voi yksin liittoa pelastaa.

Mä olen kohta 2v koittanut puhua ja kohta en jaksa enää puhua. Tuntuu että puhumiset on puhuttu ja nyt ryhdytään tekoihin.

Jotain terapiaa tässä tarvitaan...

toivottavasti ne ovat sivuseikkoja...



ap