HS: Salaliittoteoreetikot jakoivat ”kaavaa koronarokotteisiin istutettavasta 5g-sirusta” – Kuvassa oli sähkökitaran pedaalin sähköpiiri
Kommentit (96)
Mistä tiedätte ettei tahallaan koiteta tehdä ihmisiä naurettavaksi. Useimmiten kaikenmoiseen ennakkoluuloon on ihan hyvät perustelut. Asia kannattaa miettiä ennen toteutusta.
Luulen, että se, joka näitä levittää, tekee kaiken täysin tahallaan. Ottaa netistä kitarapedaalin piirilevykaavion, kirjoittaa taikasanat ”COVID-19” ja ”5G”, ja laittaa kuvan levitykseen seuraten, kuinka moni ottaa sen todesta.
Samoin ne Rapsodia-videot TokenTubessa sisältävät niin paljon näitä muunteluja, esim. laitetaan videolle puhumaan joku äärioikeistoaktivisti ja salaliittoteoreetikko, ja sanotaan hänen olevan ”tutkiva journalisti”, ja tehdään videosta riittävän pitkä ja täytetään se pelkillä väitteillä ilman todisteita, jolloin tyhmät kuvittelevat sen olevan jokin tiedevideo ja uskovat kaikki esitetyt väitteet.
Se, joka näitä tekee, ei voi itse uskoa levittämiään valheita. Miksi kukaan uskoisi kitarapedaalin piirilevyn olevan koronarokotteessa oleva 5G-siru, ja lähtisi levittämään tuota kuvaa ”korjatulla kuvatekstillä”? Okei, kyllä tämäkin on mahdollista, mutta sellaisen ihmisen ei kuuluisi enää liikkua missään ilman aktiivista valvontaa.
Kaikkea roskaa nykyihminen hyväksyykin lähteeksi omille vaihtoehtoisille käsityksilleen todellisuuden tilasta. Jos tuollainen rokotteeseen upotettava 5G-siru olisi oikeasti keksitty ja se vielä toimisi, niin keksijä ansaitsisi mielestäni Nobelin. Salaliittoteoreetikot siis ilmeisesti uskovat, että jossain salaisessa laboratoriossa työskentelee huippuneroja, jotka ovat onnistuneet kehittämään aivan mullistavia keksintöjä ja pitämään ne visusti salassa suurelta yleisöltä. Tämä vaatii ihmiseltä kyllä todella vahvaa uskoa.
Kitararockin ystävänä tulen vaatimaan rokotetta pakolliseksi kaikille 🎸🎸🎸
Näin tehdään kriittiset ihmiset naurunalaiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Näin tehdään kriittiset ihmiset naurunalaiseksi.
”Kriittiset” ihmiset hoitavat sen ihan itse.
Vierailija kirjoitti:
Mistä tiedätte ettei tahallaan koiteta tehdä ihmisiä naurettavaksi. Useimmiten kaikenmoiseen ennakkoluuloon on ihan hyvät perustelut. Asia kannattaa miettiä ennen toteutusta.
Nii, standardiprosessi noissa salaliittopiireissä on se, että jos joku salaliitto todistetaan paikkansapitämättömäksi niin se korvataan uudella vielä monimutkaisemmalla joka sisältää sen todisteen paikkansapitämättömyydestä.
Eli just se mitä sinä koitat tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Kitararockin ystävänä tulen vaatimaan rokotetta pakolliseksi kaikille 🎸🎸🎸
Toi on kuulemma niin kehno pedaali että kannattaisi vaatia jotain parempaa.
Ihan vain huomiona tänään palstalla pyörii n. 9 Putkosen trollia.
Vierailija kirjoitti:
Kitararockin ystävänä tulen vaatimaan rokotetta pakolliseksi kaikille 🎸🎸🎸
Rokotteista kieltäytyjä eivät saa käydä jatkossa konserteissa joihin liittyy kitaramusiikkia.
Siis tämähän menee niin, että ne ihmiset, jotka haluavat saattaa ”salaliittoteoreetikot” naurunalaisiksi, ovat syöttäneet tarkoituksella tämän väärän todisteen ”salaliittolaisille”. Nyt sitten naureskelevat kun onnistuivat tarkoituksessaan tehdä toisista hölmön oloisia.
Salaliitot ovat aina oikeassa. 👌🏻😝
Yksi kaheli salaliittoteoreetikko ehtii heittää tuhat höpöväitettä ilman pienintäkään oikeaksinäyttövelvoitetta siinä ajassa missä sata tiedemiestä ehtisi niitä kommentoida järjellisesti.
Kuuntellijan oma vastuu kasvaa ja öyhötyssivustot sumuttaa. Vaarallista.
Vierailija kirjoitti:
Mistä tiedätte ettei tahallaan koiteta tehdä ihmisiä naurettavaksi. Useimmiten kaikenmoiseen ennakkoluuloon on ihan hyvät perustelut. Asia kannattaa miettiä ennen toteutusta.
BUHHHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHHAHAHAHAHAHAHAHHAHAHAHAHAHAHAHAHAHHAHAHAHAHAHAHAHHA!!!!!!!!!!!!!
Vierailija kirjoitti:
Yksi kaheli salaliittoteoreetikko ehtii heittää tuhat höpöväitettä ilman pienintäkään oikeaksinäyttövelvoitetta siinä ajassa missä sata tiedemiestä ehtisi niitä kommentoida järjellisesti.
Kuuntellijan oma vastuu kasvaa ja öyhötyssivustot sumuttaa. Vaarallista.
No miten luotettavana pidät teoriaa, että korona ei tartu kaupoissa, mutta sitten leviää kirjastossa ja uimahallissa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kitararockin ystävänä tulen vaatimaan rokotetta pakolliseksi kaikille 🎸🎸🎸
Toi on kuulemma niin kehno pedaali että kannattaisi vaatia jotain parempaa.
Vaikka "vanhassa vara parempi" onkin klisee, niin tämän Metal Zone -pedaalin uusioversiossa ko. hokema pitää paikkansa.
Tuollaiset väitteet, joissa on mukana jotain "tieteellisiä todisteita", ovat kaikkein vaarallisempia, koska keskivertoihminen ei tiedä juuri mitään tieteestä, joten noi näyttää tavallista uskottavimmilta.
Hesarikin menee todella halpaan kun ei tajua että noi on parodiaa 🤦🏻♂️
Hei haloo, kyse on vitsistä. 90 % salaliittoteorioista on kieli poskessa tehty!
Jestas nuo ihmiset on täysin sekaisin.