Vihaan koronaa
Jälleen lisää rajoituksia. Taas elämä siirtyy. Niin paljon kaikkea mitä piti tehdä. Hukkaan heitettyä elämää takana jo kyllä. Niin sitten tämä.
Ei ole sanoja kun ottaa päähän. Alun hyggeily ja pysähtyminen on muuttunut patologiseksi, taudinomaiseksi flegmaattisuudeksi. Apatiaksi.
Käydään kävelyllä, avantokaan ei tunnu missään. Kotigourmetkokkiuskin viety tappiin. Ei enää kiinnosta.
Tämä on elämän kuolemaa.
Kommentit (38)
Korona on mahdollisesti keskuudessamme ikuisesti riippumatta kuinka moni saa piikin. Vain sen hyväksymisessä on tie mielenrauhaa.
Jep. Muakin kyllästyttää tämä jatkuva kotona notkuminen ja tekemättömyys. Häviää se viimeinenkin innostus kun ei saa mistään uutta puhtia ja virtaa. Ei akkukaan itsekseen lataudu.
Tarttis jo päästä liikkeelle, touhuamaan ja ihmisten ilmoille.
Vierailija kirjoitti:
Tätä se nyt on, kun tautia ei edes yritetä tukahduttaa, vaan on tämä hybridimalli. Myös me äänestäjät olemme tollukoita, kun emme vaadi kansanedustajilta ja hallitukselta aktiivisia toimia.
Jos kaikki, myös lapset kouluissa, käyttäisivät maskeja, tartunnat vähenisivät. Jos hallitus tekisi lisäostoja koronarokotteista ohi EU:n, kuten Saksa, Ruotsi, Tanska ja Hollanti, saataisiin suurempi määrä rokotettua ja sitä kautta paluu normaaliin nopeutuisi.
Huoh
Liian pitkälle on menty. Täytyy heti palata normaaliin. Ihmisten täytyy saada elää.
Tänään huomasin oikein kunnolla, miten tämä korona-aika on vaikuttanut psyykkisesti itseeni. Tylsyys, kotona möllötys ja nyt vielä tämä uusi mutaatio, sekä rokotusten viivästymiset tekee hulluksi. Onko tuleva kevät- ja kesäaika taas samaa sontaa. Ei mitään odotettavaa, kuin rajoituksia rajoitusten perään.
Vierailija kirjoitti:
Korona on mahdollisesti keskuudessamme ikuisesti riippumatta kuinka moni saa piikin. Vain sen hyväksymisessä on tie mielenrauhaa.
Niih. Mutta poikkeustilan kroonistuminen on perseestä.
Ongelmahan ei ole korona vaan hysterisointi.
Vierailija kirjoitti:
Liian pitkälle on menty. Täytyy heti palata normaaliin. Ihmisten täytyy saada elää.
Höpö höpö, korona elämä on ihanaa kun ei tartte kyläillä, sukuloida eikä muutkaan änkeä meille kylään. Teen työni tehokkaammin etänä ja aikaa säästyy silti työmatkojen verran liikuntaan ja ulkoiluun. Voin fyysisesti ja henkisesti paremmin kuin koskaan.

Häpeä!!
Mitenköhän pärjäisitte maassa, jossa on oikeasti kovat rajoitukset, kuten Englannissa? Heikkoja kermap.erseitä.

Häpeä l a m m a s!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Vierailija kirjoitti:
Mitenköhän pärjäisitte maassa, jossa on oikeasti kovat rajoitukset, kuten Englannissa? Heikkoja kermap.erseitä.
Ei kai ne rajoitukset ole Englannissakaan kivoja. Kai siellä, kuten kaikkialla, koetaan rajoitukset ikäväksi myös.
Valittaminen auttaakin paljon.
Jos ette tätä kestä, olette aikamoista pullamössöä.
Vierailija kirjoitti:
Mitenköhän pärjäisitte maassa, jossa on oikeasti kovat rajoitukset, kuten Englannissa? Heikkoja kermap.erseitä.
Sisareni asuu Lontoossa ja voin kertoa sinulle, että siellä ei kestetäkään. Ihmiset ovat täysin lopussa näihin rajoituksiin.
No mikä sulta on otettu pois että nyt on sitten elämä pilalla?
Vierailija kirjoitti:
Valittaminen auttaakin paljon.
Jos ette tätä kestä, olette aikamoista pullamössöä.
Itse olet L a m m a s
Ja sit osa ihmisistä elää koko ajan ihan normaalisti ja ihmettelevät, miksi lukemat ei laske riittävästi...huoh.
Vierailija kirjoitti:
Ja sit osa ihmisistä elää koko ajan ihan normaalisti ja ihmettelevät, miksi lukemat ei laske riittävästi...huoh.
Eihän niitä tapauksia ole juuri yhtään mutta tilastoja vääristellään
No miksi teet asioita jotka koet turruttaviksi, valitse innostavampia asioita, vaihtoehtoja on edelleen paljon. Voit valita eläväsi aika normaalia elämää, vaikkei konserttiin pääse.