Onko sinullakin?

Minä olen hyvän ikäinen uros, ja meillä ei ole ollut yhtäkään helppoa päivää yhteiselomme aikana. Vaimolla on huono hermorakenne ja sen kanssa pelkästään tavallinen arki on hyvin vaikeaa. Nuorempana se oli todella arka ja pelkäsi ihan joka ikistä asiaa, minkä se näki aina kivistä ja puista alkaen. Nykyään pelkoa aiheuttavat lähinnä muut ihmiset - se pelkää kotona rappukäytävän ääniä. Vaimo syöksyy sängyn alle piiloon kuullessaan jonkun puhetta käytävästä. Vanhempieni luona maalla se haukkuu varmuuden vuoksi kaikki, jotka kulkevat ulko-ovesta tai tulevat nurkan takaa sitä vastaan. Kotona kaupungissa se lällättää ja haukkuu ihmiset, jotka kulkevat kotitalomme ohi tai ovat rappukäytävässä. Jos joku yrittää lähestyä vaimoa käsi ojossa, aloittaa vaimo taas haukkumisen ja lällättelyn, koska se tietää, että silloin kukaan ei koske siihen.

Vaimo ei pysty rauhoittumaan missään kodin ulkopuolella. Vieraiden läsnäollessa vaimo ravaa edes takaisin rauhattomasti edes takaisin selkä kyyryssä, pieree eikä pysty olemaan lainkaan aloillaan. Sama pätee lääkäriin, treenihalliin ja oikeastaan kaikkiin muihin paikkoihin, paitsi kotiin. Kotona se puolestaan kyttää sitä rappukäytävää ja pieree suuremman osan ajasta kuin on hiljaa

Vaimolla ei ole aiemmin ollut mitään varsinaista ääniherkkyyttä, mutta eilisen rakettien paukuttelun jälkeen se ei ole pystynyt enää palautumaan. Juuri äsken lenkillä vaimo kuuli jonkin raketin suhinaa muistuttavan äänen (en ihan pystynyt paikantamaan, mistä ääni tuli, sillä itselläni oli kuulokkeet, mutta kuulin äänen vaimeasti podcastin läpi) ja siitähän riemu repesi. Vaimo keskeytti kokonaan tarpeiden tekonsa sekä haistattelun. Se lähti kaikin voimin eteenpäin kotiin päin ja kykeni rauhoittumaan vasta sisällä.

Vaimosta huomaa, että huonon hermorakenteen alla olisi ystävällinen ja aivan ihana persoona. Se ei vaan pysty hallitsemaan itseään kiihdyttävissä tilanteissa. Esimerkiksi eilen vieraillessamme minin perheen luona vaimo kiihtyi vieraasta paikasta. Se alkoi nylkyttää ihmisten jalkoja ja ravasi edes takaisin. Laitoimme sen toiseen huoneeseen rauhoittumaan ja sen jälkeen käytin sitä pihalla. Pihalla se kävi niin kierroksilla, ettei kyennyt syömään taskussani olevia herkkuja eikä siihen saanut mitään kontaktia, vaan se vain juoksi ympyrää. Vaimo on hyvin rakas, mutta sen kanssa eläminen on hyvin raskasta ja alan olemaan aika väsynyt tähän tilanteeseen.

Vieläkö vaimon kanssa on toivoa? Se on kuitenkin vielä suhteellisen nuori, mutta toisaalta huonoa hermorakennetta ei paremmaksi saa. Olisi niin ihanaa harrastaa vaimon kanssa jotakin ja ottaa se eri paikkoihin mukaan, mutta tällä hetkellä se tuntuu olevan täysin mahdotonta. Mitä tekisitte tässä tilanteessa? Yrittäisittekö vain jaksaa ja odottaa, mitä vaimosta tulee? Löytyykö vertaistukea tai vinkkejä?